Touko Aalto, 36, on nimitetty yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi Suomen Apteekkariliittoon. Hän aloittaa työt elokuussa.

Touko Aalto on tehnyt yli vuosikymmenen ajan töitä yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa. Hän toimi kansanedustajana 2015–2019 ja vihreiden puheenjohtajana 2017–2018 erityisenä painopisteenään terveys- ja hyvinvointi sekä valtiontalous. Jyväskylän kaupunginvaltuutettu hän on ollut vuodesta 2008 lähtien.

Tällä hetkellä hän työskentelee toiminimiyrittäjänä projektipäällikön tehtävissä edistämässä vaikuttavan teknologian käyttöönottoa Keski-Suomessa.

– Toukolla on laaja ymmärrys yhteiskunnasta ja pitkä tausta erityisesti sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Omalla osaamisellaan Touko täydentää Apteekkariliiton vahvaa terveydenhuollon sisältöosaamista, sanoo toimitusjohtaja Merja Hirvonen liiton tiedotteessa.

Touko Aalto on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti.

– Suomi ja suomalainen terveydenhuolto ovat suurten yhteiskunnallisten muutosten edessä ja koen, että nyt jos koskaan tarvitaan apteekkien ja muun terveydenhuollon yhteistyötä. Hallitun muutoksen tärkein työväline on aktiivinen, hyvä vuoropuhelu ja toinen toisemme ymmärtäminen, Aalto arvioi tiedotteessa.

Touko Aalto katsoo, että apteekkialan tulee olla aktiivinen osa muuttuvaa terveydenhuoltoa ja osa yhteiskunnallista keskustelua, jossa haetaan ratkaisuja kansanterveyden ja kansantalouden haasteisiin.

– Apteekkiala pystyy olemaan terveydenhuoltojärjestelmän tukena ja apuna muutoksessa esimerkiksi digitaalisten palveluiden edelläkävijänä ja yhteistyökumppanina uusien arjen palveluiden kehittäjänä. Odotan innolla keskustelua ja työtä yhteisen kansanterveystyön puolesta.

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.