Työterveyshuollon ylilääkäri Timo Vänttinen sai julkista kiitosta kahdelta kollegaltaan Mediuutisten Kiitä kollegaa -kampanjan kautta. Työtoveri, vastaava työterveyspsykologi, Sari Nuikki kehui kampanjan kautta Vänttistä johtajaksi, joka muun muassa antaa vapautta ja kunnioittaa muiden osaamista. Viestintäpäällikkö Laura Grönqvist puolestaan kiittää Vänttistä kiinnostuksesta viestintää kohtaan.

– Kiitokset tuntuvat todella hyviltä ja lämmittäviltä, koska terveydenhuollon johtaminen on ollut viime aikoina kritiikin kohteena, vastaa Vänttinen kiitoksiin.

Hän kuvailee itseään johtajaksi, joka haluaa kehittyä yhdessä tiiminsä kanssa.

– Ympärilläni on paljon osaajia, joita haluan auttaa saavuttamaan kyvykkyytensä huipun. Täytyy myöntää, että siinä olen myös vaativa.

Vänttinen on ollut esimiehenä reilut kymmenen vuotta ja kertoo muuttaneensa sinä aikana paljon omia ajatuksiaan johtamisesta.

– Aluksi olin perinteinen hierarkkisen toimintamallin johtaja. Kokemuksen kautta olen oppinut osallistamaan työtovereitani enemmän. Kävin tavallaan läpi perinteisen polun ja katsoin, miten itseäni on johdettu. Minulla on ollut onni saada aina hyviä esimiehiä, jotka olivat itselleni valmiita roolimalleja.

Motivoivaan johtamisen teoriaan perehtyminen oli Vänttiselle suuri henkilökohtainen oivallus, minkä jälkeen hänestä tuli motivoivan johtamisen sanansaattaja.

– Se toimii. Pyrimme osallistamaan ihmisiä suunnitteluun ja toiminnan kehittämiseen. Vastuuta annetaan niille, jotka ovat parhaita asiantuntijoita. Oma ongelmani on, että tarjoan liikaa valmiita malleja sen sijaan, että antaisin ihmisten harkita asioita itse.

Vänttisen kuuden työntekijän tiimi on moniammatillinen. Siinä on työfysioterapian, työterveyspsykologian, lääketieteen, työterveyshuollon ja myynnin ammattilaisia.

– Kutsun tiimini jäseniä työpareiksi tai tiimiksi, enkä alaisiksi. Koko tiimini on valinnut toimintamallikseen itseohjautuvuuden linjan.

Kutsun tiimini jäseniä työpareiksi tai tiimiksi, enkä alaisiksi.

Aava kilpailee sillä, että se haluaa olla haluttu työpaikka.

– Seuraava askeleemme on edelleen kehittää omaa työtämme ja työvälineitämme. Uskomme sen tuovan taloon motivoitunutta henkilöstöä, kuten työterveyslääkäreitä.

Itseohjautuvat tiimit ovat Vänttisen mukaan vielä melko harvinaisia terveydenhuollossa.

– Kehitämme yhä enemmän sitä, että työntekijä pääsee vaikuttamaan miten, milloin ja missä työ tehdään.

Oman innostuneisuuden näyttäminen on Vänttisen mielestä tärkeää johtamisessa, koska omalla motivaatiolla on mahdollisuus synnyttää ympärille motivaatiota.

– Pitää olla myös aidosti kiinnostunut ihmisistä yksilöinä eikä resursseina. Vaikeatkin asiat on helppo hoitaa, kun on saavuttanut ihmiseen luottamuksen.

Kiitoksen antaminen kollegalle on osa Aavan Great place to work -toimintaperiaatetta.

– Kiitos on halpa ja helppo asia, joka vaikuttaa isosti sisäiseen motivaatioon. Meidän pitäisi edelleen muistaa kiittää paljon enemmän.

Vänttinen haluaa kehittää työyhteisössään erityisesti yhtä asiaa.

– Se on onnistumisten juhlistaminen. Henkilöstö on antanut palautetta, että siinä meidän pitää parantaa tapojamme.

Suomalaisen työelämän haaste on, että samalla kun etätyö lisääntyy, yhteisöllisyys nakertuu. Toimistolla ei enää kilistellä samaan tapaan kuin aiemmin. Meillä on kyllä edelleen rakenteelliset mahdollisuudet juhlistaa onnistumisia, mutta liian harvoin se hukkuu kiireeseen.

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.