”Kiitos Tuulikki! Ilman sinun intohimoista kehitystyötäsi ja panostasi meillä ei olisi nyt virallista, lakisääteistä, kansallista reumatologian laaturekisteriä.”
Muun muassa näin kiitti tulehduksellisten reumasairauksien laaturekisterin puheenjohtaja Johanna Kärki Itä-Suomen yliopiston professori Tuulikki Sokka-Isleriä Mediuutisten vuotuisessa Kiitä kollegaa -kampanjassa.
Kiitoksia kertyi helmi–maaliskuun aikana kaikkiaan 224. Julkaisemme kaikki kiitokset tässä ja kannustamme samalla jatkamaan kiitosten antamista ihan tavallisessa arjessa.
Kampanjan alussa kiitoksensa jakoivat videotervehdyksissään Lääkäriliiton Niina Koivuviita, akateemikko ja InFLAMES-lippulaivan johtaja Sirpa Jalkanen, osastonhoitaja Ritva Salmi ja Emergency Medicine Camp -tapahtumien perustaja, lääkäri Johannes Kärkkäinen.
Tässä kaikki tänä vuonna kiitoksen saaneet, kiitokset ja kiittäjät:
Mari Kangasvieri, röntgenhoitaja, Lääkärikeskus Aava Turku
”Kiitos Mari, kun olet niin ihana, rento ja joustava työkaveri! Oot huippu!”
Tiia Alapeteri, röntgenhoitaja, Lääkärikeskus Aava Turku
Tiina Helin, Palvelupäällikkö, Lääkärikeskus Aava Kamppi
”Tiina, kiitos niistä kaikista hetkistä ja tilanteista, kun olemme yhdessä miettineet asioita ja tehneet ratkaisuja toiminnan kehittämiseksi ja ohjeistamiseksi. Olet raudanluja ammattilainen ja ihana työkaveri, jonka kanssa työn tekeminen on aina ilo, vaikka asiat joskus ovat vaikeitakin.”
Nina Lyly, Laatujohtaja, Lääkärikeskus Aava Oy
Markku Kauppi, Reumasairauksien ylil. professori, Päijät-Hämeen ks
”Kiitos, kun kohtasit minut sydämellisesti, kiireettömästi ja asiantuntevasti ylimääräisellä potilasajalla Heinolan reumasairaalassa 15 v sitten. Vastaanottosi oli minulle käänteentekevä ja hyvin merkityksellinen.”
Tytti Vajanto, Työterveyshuollon erikoislääkäri, Lääkärikeskus Aava
Tero Lainpelto, Tietoturvapäällikkö, Lääkärikeskus Aava Oy
"Kiitos Tero kun olet olemassa! Emme olisi selvinneet vuodenvaihteen urakasta, ellet olisi hypännyt pelastajan rooliin. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olet kollegani. Uskoisin myös monen muun jakavan samat ajatukset."
Meri Laxén, Järjestelmäasiantuntija, Lääkärikeskus Aava Oy
Anna Ahto, Työterveyspsykologi, Lääkärikeskus Aava
”Anna, ystävyytesi on sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti tärkeä voimavara arjessa. Kiitos yhteisistä hetkistä, joiden aikana monimutkaisimmatkin solmut aukeavat!”
Sara Vilander, Työterveyspsykologi, Lääkärikeskus Aava
Minna Nurminen, Sairaanhoitaja, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
”Kiitos kun olet ollut yhteisen työuramme aikana sekä sen jälkeen minulle tukena ja ystävänä.”
Karita Valkonen, Sairaanhoitaja, Hus
”Kiitos kun olet ollut osa (työ)elämääni jo yli 20 vuotta.”
Helmi Salvola, Tiedolla johtamisen suunnittelija, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos työtoveruudesta, tuesta, avusta, yhteistyöstä, epätoivon hetkistä ja ajoin mustasta huumorista :)”
Maija Heikkilä, Tiedolla johtamisen suunnittelija, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos työtoveruudesta, tuesta, avusta, yhteistyöstä, epätoivon hetkistä ja ajoin mustasta huumorista :)”
Ansku Matilainen, Sairaanhoitaja, Kanta-Hämeen Hyvinvointialue
Ville Toivonen, Järjestelmäasiantuntija, Aava
"Kiitos Ville sujuvasta ja asiantuntevasta avusta kaikissa unitutkimuksiin liittyvissä tietoteknisissä ongelmissa ja uudistuksissa! Vaikka ei koskaan olla livenä tavattukaan, niin Teamsissakin on aina mukava vaihtaa kuulumiset."
Seppo Silvennoinen, Uniteknikko, Aava
Heidi Forsman, laboratoriohoitaja, Lääkärikeskus Aava ja Pikkujätti
”Kiitos Heidi! Olet ollut mulle tosi kiva työkaveri ja niin kovasti paiskinut hommia. Olisinpa mäkin yhtä reipas ja rohkea. Toivottavasti saisin olla sun työkaverina vielä tulevaisuudessakin.”
Riina Haukiranta, laboratoriohoitaja, Lääkärikeskus Aava ja Pikkujätti
Niina Komulainen, palveluneuvoja, Aavan asiakaspalvelu
”Kiitos, Niina. Olet aina auttavainen ja kanssasi on lyhyen tuttavuutemme aikana tullut jaettua niin monen monta asiaa. Olet luotettava ja asiantunteva työntekijä ja tervetullut lisä tiimiimme.”
Nina Hakko, palveluneuvoja, Aavan asiakaspalvelu
Lotta Jeskanen, Sairaanhoitaja, Validia
”Kiitos Lotta työtoveruudesta, huonoista vitseistä, nauruista ja ystävyydestä vuosien ajalta.”
Mervi Meriläinen, Sairaanhoitaja, Hus
”Rouva Hyvä, kiitos kaikista nauruista, hymyistä ja tuesta niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin kaikkien näiden vuosien vuosien aikana.”
Anna-Mari Matilainen, Sairaanhoitaja, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Pipa Karvonen, hallinnon sihteeri, Janakkalan kunta
”On ihmeellistä, miten sinulta aina löytynyt aikaa ja vastaus työkaverin auttamiseen - ja jos ei valmista vastausta, niin etsit sen. On myös ilo nähdä kuinka ystävällisesti palvelet asiakkaita, asiakkaan asiasta riippumatta. Kuten laulussa sanotaan Hei älä ikinä muutu, pysy juuri tuollaisena kuin nyt oot. On paljon ihmisiä, joiden kanssa on mukava työskennellä. Sitten on sellaisia kuin sinä... Siis sellaisia, joiden kanssa haluaa tehdä töitä, koska silloin työpäivä on enemmän kuin mukava, koska kaiken hyvän työkaveruudessa kuorruttaa huono huumori.”
Sari Kulpakko, projektisuunnittelija, Janakkalan kunta
Minna Porras, Palvelualuepäälikkö, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
"Kiitos Minna! Olet esihenkilönäni luottanut ja ohjannut, antanut vastuuta. Olet kiittänyt ja kannustanut, auttanut kasvamaan omassa roolissani lähiesihenkilönä."
Terhi Tyrylä, Palvelusihteeri,Kanta-Hämeen hyvinvointialue
"Kiitos Terhi! Neuvot ja autat joka tilanteessa, niin minua kuin muitakin, työyhteisömme jäseniä. Positiivinen olemuksesi ja asenteesi luo hyvää ympärilleen!"
Saija Hirvi, palveluvastaava, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Toimintakeskus Kompassi, Ohjaajat, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
”Kiitos Kompassin henkilökunnalle, kun olette monissa muuttuneissa tilanteissa jaksaneet turvata palveluidemme sujuvuuden ja kehittämisen. Aina tiukimmissa tilanteissa olemme työyhteisönä tiivistyneet ja vahvistuneet. Huumori on ollut yksi kantava voima, mutta myös tiimin tuki sekä apu. Kiitokset teille joustavuudesta ja ymmärtämisestä näinä vuosina.”
Heidi Eriksson, Vastuualuejohtaja, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
Susanna Peito ja Iina-Amanda Brandt, Osastonsihteerit, Soite os.9
”Kiitos Sussu ja Iina, huiput työkaverit / ystävät. Ilman teitä ei täällä osastolla pärjäisi. Jaamme niin ilot kuin surut ja työt tehdään aina yhdessä ja toista auttaen, kiitos! :)”
Pia Friis, Osastonsihteeri, Soite os.9
Mari Kesälä, Osastonhoitaja, Kanta-Hämeen keskussairaala / Oma Häme hyvinvointialue
”Energinen kollega, joka tuo raikkaan tuulahduksen työhömme, kun suunnittelemme uutta Assi sairaalaan OmaHämeeseen”
Mirja Ottman-Salminen, Tulosaluejohtaja, Oma Häme / Erikoissairaanhoidon palvelualue
”Energinen, aikaansaapa, aina lähestyttävissä, aina läsnä oleva, uudenlainen strateginen johtaja Oma Hämeen erikoissairaanhoidon palvelualueella.”
Lilli Väisänen, Kehittämisylihoitaja, Kanta-Hämeen keskussairaala / Oma Häme hyvinvointialue
Anna-Mari Hekkala, LT, kardiologi, Aava- lääkärikeskus
"Sinä sydämellinen sydänlääkäri! Huolehdit kollegasta niin kuin itsestäsi. Ammatillista osaamista ei korvaa mikään muu ja sen lisäksi oli kiva saada ”taustavoimaa” Sydänliiton tapaamiseen. Voimme tehdä yhdessä toimintakykyisiä elinvuosia! Mikä sen arvokkaampaa!"
Ilmo Parvinen, Emeritus toimialajohtaja, LT, Eläkkeellä, Ex-Sitra
Tornion Perhetyö, perhetyöntekijät, Lounais Lappi
”Kiitokset tyttärille hyvästä tiimistä, myötä- ja vastamäissä.”
Pirjo Orre, perhetyöntekijä, L-L Lapha
Miia Kerminen, sairaanhoitaja, Lääkärikeskus Aava
”KIITOS, kun olet hyvä työkaveri ja aina valmis auttamaan! Teet päivistä aurinkoisempia! :)”
Katja Pöllänen, sairaanhoitaja, Lääkärikeskus Aava
Sirpa Rönkä, osastonhoitaja, Pyhäjärven terveyskeskus vastaanotto / Selänne
”Kiitos, parhaat työkaverit tässä yksikössä.”
Merja Kangasharju, sairaanhoitaja, Soite Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue
Psykiatrian akuuttityöryhmä, Päivystävät hoitajat, Soite
”Kiitos akuuttityöryhmän hoitajat mahtavasta työpanoksesta, teette tärkeää työtä sydämellä kiireenkin keskellä. Tsemppiä työpäiviin!”
Psykiatrian poliklinikka, Osastonsihteerit, Soite
Kliinisen mikrobiologian palveluyksikkö, Seinäjoen keskussairaala, Koko laboratorion väki, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
”Kiitos mahtavan työyksikön jokaiselle työkaverille venymisestä vaikeissa tilanteissa, tsemppihengestä ja jaksamisesta jatkuvien muutosten keskellä.”
Sari Ilkka, laboratoriohoitaja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Kliinisen mikrobiologian palveluyksikkö
STEPPI-agentit/perushoitovastaavat Etelä-PohjanmaallaHYVAEP, Hoitotyön ja perushoidon kehittämiseen sitoutunut verkosto, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
”Suuret kiitokset siitä arvokkaasta työstä, mitä olette vuosien ajan tehneet potilaiden, asiakkaiden ja asukkaiden hyväksi. Palvellen parasta – vierelläsi, kun tarvitset.”
Katariina Saarela, kliinisen hoitotyön asiantuntija, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Tarja Rajahalme-Tahvanainen, Palveluohjaaja, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos, että olet korvaamaton tietopankki, huomioonottava ja ylläpidät huumoria työyhteisössämme.”
Tiina Suonpää, Projektisuunnittelija, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Marjatta Palojärvi, Asiakasohjauksen lähijohtaja, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos kun olet rehti, ymmärtäväinen, luotettava ja suuren sydämen omaava lähijohtaja!”
Tiina Suonpää, Projektisuunnittelija, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Päivi Isoniemi ja Sofia Nukarinen, Ilmajoen kotisairaanhoitajat, Etelä- Pohjanmaan hyvinvointialue
”Kiitos Päivi ja Sofia työkaveruudesta kanssanne. Joka aamu on mukavaa tulla töihin, kun tietää näkevänsä ensimmäisenä aamulla teidät! Kiitos hyvistä vinkeistä, avusta & tuesta. Olette ihania työkavereita, joilta olen oppinut valtavasti! Kiitos, että saan tehdä kanssanne töitä!”
Emmi Rajala, Terveydenhoitaja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Ilmajoen kotihoito
Hely Sulasmaa, sairaanhoitaja, Järvi-Pohjanmaan sotekeskus, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
"Kiitos, Hely! Piristät aina meidän päivää jollain konstilla. Vankkumaton tuki niin työelämässä kuin siviilissä. Sinuun voi aina luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Kiitos, että olet juuri sellainen kuin olet, oma itsesi :)"
Heli Viirumäki, Sairaanhoitaja, Järvi-Pohjanmaan sote-keskus, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kaisa Niemelä, Asiakaspalvelu lähihoitaja, Pihlajalinna CC
”Kiitos kun olet aina semmoinen rauhan ääni tämän kaaoksen keskellä, ja osaat aina sanoa oikeat sanat minulle, että osaan taas muistaa miksi teen tätä työtä.”
Virpi Väisänen, lähihoitaja, Pihlajalinna CC
Pirkko Pääkkönen, Palveluvastaava, Pihlajalinna
”Kiitos Pirkko, kanssasi on helppo ja kiva työskennellä. Ja kaiken lisäksi se on vielä hauskaakin! Arvostan sinua ihmisenä ja esihenkilönä.”
Sanna Sarvijärvi, Palvelujohtaja, Pihlajalinna
”Kiitos Sanna tuestasi matkallani esihenkilön roolin kasvamisessa. Luotat ja luotsaat, toimit esimerkkinä ja annat tilaa omille päätöksille.”
Mira Maunula, PalveluvastaavaPihlajalinna
Jaana Hyväri, Palveluvastaava, Pihlajalinna Lääkärikeskukset/ Sello
”Kiitos tuestasi esihenkilönä!”
Helena Välisalo, Sairaanhoitaja, Lääkärikeskus Pihlajalinna
Maarit Alsio, Lähihoitaja, Joen hoiva Attendo
”Kiitos Maarit kun olet aina niin kannustava, hymyilevä työkaveri <3”
Tuula Lehtonen, Lähihoitaja, Joen hoiva Attendo
Aino Rantamäki, Sairaanhoitaja, Seinäjoen keskussairaala
"Sydänhoitaja Aino! Kiitos, että jaksat hoitaa tärkeää tehtävääsi aina ystävällisesti ja suurella sydämellä. Ilman Sinua moni jäisi ilman tärkeää tietoa ja ohjausta. Olet AINOa laatuaan "
Niina Siirilä, Sairaanhoitaja, Seinäjoen keskussairaala
Laura Kaperi, Palveluvastaava, Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy
”Lauralle sydämellinen KIITOS kuluneesta vuodesta. Olet ollut niin mahtava tuki ja turva matkallani kohti tulevaisuutta :)”
Pia Hakala, Työterveyden palveluvastaava, Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy
Meeri Kelahaara, Hoivakodin johtaja, Attendo Oy, Attendo Fregatti
”Kiitos Meeri, että olet! Annat tukesi aina kun tarve vaatii ja jaksat tsempata kun siipi on maassa. Tuot positiivista energiaa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja taas lennetään! Sinuun voi luottaa ja yhteistyö sujuu <3 Makiaa että oot mun vastinpari <3”
Päivi Patala, Hoivakodin johtaja, Attendo Oy, Attendo Niittytuuli
Ulrica Vesterinen, Tiiminvetäjä-lähihoitaja, Attendo Heikinhelmi
”Kiitos Ulpu! Kiitos työkaveruudesta, uusista ideoista, naurusta ja luottamuksesta.”
Satu Eronen, Lähihoitaja, Attendo Heikinhelmi
Liisa Haarajärvi, Kätilö, Seinäjoen keskussairaala
”Liisa, ihailen suuresti lempeyttä ja läsnäolevaa taitoasi kohdata synnyttäjiä ja myös kollegoita. Älä koskaan anna minkään pienentää herkkyyttäsi ja kykyäsi kuulla ja olla läsnä. Kiitos.”
Emmi Rajaniemi, Kätilö, Seinäjoen keskussairaala
Heidi Tähti, Hoivakodin johtaja, Attendo Rautaniemi
”Telepaattinen kiitos ihanalle kollegalle, jonka kanssa listojen tekokin on yhtä juhlaa!”
Leena Myöhänen, Hoivakodin johtaja, Attendo Aurinkopuisto
Satu Laitiomäki, Sairaanhoitaja/tiiminvetäjä, Attendo Hoivalinna
”Kiitos Satu! Olet sydämellinen ja huomaavainen, asukkaiden parasta ajatteleva hoitaja! Tsemppaat ja tuet aina työyhteisöä. Autat muita, vaikka sulla on monta rautaa tulessa. Huomioit lämpimästi asukkaat, omaiset ja työkaverit.”
Marika Rautarinta, Hoivakodin johtaja, Attendo Hoivalinna
Arja Huhtanen, Lähihoitaja, Attendo Kaijankoti/ Villavanamo Imatra
”Kiitos Arja, olet aina valmis auttamaan työkaveria ja teet niin sydämellä työtäsi. Kiitos että olet!”
Susanna Lähde, Lähihoitaja, Attendo Kaijankoti/Villavanamo Imatra
Minea Hagelberg, Osastonsihteeri, Hus Asvia osastonsihteeripalvelut
"Superkiitokset Minea! Kiitos kaikesta suuresta avustasi moneen ongelmaan. Olet kultaakin arvokkaampi nyt ja aina!"
Kati Korhonen, Osastonsihteeri, Hus Asvia osastonsihteeripalvelut
"Superkiitokset ystävälliselle ja korvaamattomalle sissillemme. Ihanaa kun olet olemassa!”
Jutta Teriö, Osastonsihteeri, Hus Asvia osastonsihteeripalvelut
Kiti Ollonen, Lähihoitaja, Jokilaakson sairaala
"Kiitos ihanalle hoitajalle, joka pitää huolta niin potilaista kuin myös sihteerin ja muiden työntekijöiden mielen hyvinvoinnista kaikilla hassutuksilla. Kiitos ystävyydestäsi ja onneksi työpaikalla voi syntyä ihania ystävyyksiä."
Sirpa Salonen, Osastonsihteeri, Jokilaakson sairaala
Tiina Kivipelto, Terveydenhoitaja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
”Tiina, olet ottanut minut heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien osaksi työyhteisöä. Töihin tuleminen on mukavaa, kun tiedän, että olet siellä minua aamulla iloisena vastassa. Kannustat ja rohkaiset aina sekä kiität myös yhteistyöstä, se on minulle todella tärkeää. On ihanaa ja usein myös aika hauskaa tehdä töitä sinun kanssa! Olet myös huippuhyvä omassa työssäsi ja teet sitä vahvalla ammattitaidolla sekä ajattelet aina opiskelijan parasta. Kiitos Tiina!”
Heidi Vähämäki, Koulukuraattori, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kotihoito Keskinen, Pohjoinen alue, Koko työyhteisö, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
”Iso kiitos kaikille Seinäjoen pohjoisen alueen työntekijöille Jouppiin ja Ylistaroon! Olette timanttinen ja ammattitaitoinen porukka, joka pystyy hienosti sopeutumaan ja kehittymään tilanteiden muuttuessa.”
Susanna Jaskari, Aluepäällikkö, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Laura Kaperi, Palveluvastaava, Pihlajalinna Lääkärikeskukset
”Superkiitokset Lauralle! Kaltaistasi ei ole toista. Sanoinkuvaamattoman suuri tuki ja tsemppari jokapäiväisessä arjessa. Valtavan ammattitaidon lisäksi valtavan suuri sydän ja kuuntelevat korvat tilanteessa kuin tilanteessa. Ei oo sanoja siihen miten paljon arvostan sua. Oot huippu!”
Henna Sairo, Palveluneuvoja, Pihlajalinna Lääkärikeskukset
Taina Heikkinen, Sairaanhoitaja, Attendo Vantaanhelmi
”Kiitos kun olet ollut työkaverini nämä vuodet. Kiireiden keskellä jaksat aina kuunnella.”
Marika Kinaci, Lähihoitaja, Attendo Vantaanhelmi
Leena Pohtamo, yksikönjohtaja, Lääkärikeskus Aava ja Pikkujätti
”Kiitos Leena tuestasi ja läsnäolostasi. Autat aina, vaikka sinulla on jo valmiiksi paljon asioita työpöydällä. Olet turvallinen ja viisas, kiitos että olet kollegani.”
Outi Taivainen, henkilöstöjohtaja, Lääkärikeskus Aava ja Pikkujätti
”Kiitos Outi! Olet auttanut minua uskomaan itseeni ja osaamiseeni. Olen saanut sinulta korvaamatonta tukea tilanteessa kuin tilanteessa, olet ollut minulle järjen ääni. Olen kiitollinen siitä, että voi edelleen pirauttaa sinulle tarpeen vaatiessa.”
Nina Lyly, Laatujohtaja, Lääkärikeskus Aava ja Pikkujätti
”Kiitos Nina! Seurassasi on hyvä olla ja meillä on ollut paljon hauskoja hetkiä. Olet ollut tukenani vaikeimmissakin asioissa ja uskot aina minuun ja osaamiseeni. Kiitos että olet.”
Hannele Fahlur, yksikönjohtaja, Lääkärikeskus Aava ja Pikkujätti
Birgit Hjort, sairaanhoitaja, Jokilaakson sairaala / urologian poliklinikka
"Kiitän sairaanhoitajakollegaa Birgit Hjortia ja välitän kiitokset Birgitille myös urologiltamme Erik Veskimäeltä sekä muulta henkilökunnalta. Birgit Hjort on innovatiivinen, avulias ja ylläpitää positiivista ilmapiiriä urologian poliklinikallamme. Hän on viime vuosien aikana kehittänyt ansiokkaasti poliklinikkamme toimintaa eteenpäin. Hän on myös ennen kaikkea mukava työkaveri."
Juha Järvinen, sairaanhoitaja, Jokilaakson sairaala / urologian poliklinikka
Tuula Kankaanpää, psykoterapeutti, sairaanhoitaja, A-klinikka oy/Salon toimipiste
”Kiitos, Tuula. Kohta vuosi kuljettu eri tiellä mutta haluan kiittää sinua, olet ollut minun tukena aina kun sitä olen tarvinnut sen kahdenkymmenen työvuosien aikana jotka yhdessä ollaan rinnakkain kuljettu.”
Satu Savikko, terveydenhoitajaA-klinikka oy/ Salon yksikkö
”Kohta vuosi kuljettu eri tiellä mutta haluan kiittää sinua, olet ollut minun tukena aina kun sitä olen tarvinnut sen kahdenkymmenen työvuosien aikana jotka yhdessä ollaan rinnakkain kuljettu. Kiitos Satu.”
Soile Hannula, psykiatrinen sairaanhoitaja, E-P:n hyvinvointialue
Kotihoito Helmiranta, hoitohenkilöstö, Kotisairaala KauhavaEtelä-Pohjanmaan Hyvinvointialue / Kauhavan sote-keskus
”Koko kotisairaalan väelle isot kiitokset hyvästä yhteistyöstä saattohoitotilanteessa. Työtä on helpompi tehdä, kun tietää, että rinnalla on osaava joukko auttavia hoitajia. Jatketaan yhteistyön kehittämistä tänäkin vuonna!”
Helmiranta Hoitohenkilöstö, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue / Pohjoinen kotihoito
Virpi Pennanen, Röntgenhoitaja, Pihlajalinna, Joensuu/Kuvantaminen
”Kiitos Virpi työkaveruudesta! Autat muita aina kun tarve vaatii ja ahkeruudellasi näytät esimerkkiä muille.”
Maria Miinalainen, Röntgenhoitaja, Pihlajalinna Joensuu/Kuvantaminen
Meri Erjanti, Palveluvastaava, Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy
”Lämmin kiitos Meri, olet korvaamaton kollega ja aina jaksat auttaa hymyssä suin. Olet osaava ja aikaansaava, etkä hyydy koskaan paineenkaan alla. Olen kiitollinen sinusta työystäväni.”
Anette Airola, Palveluvastaava, Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy
Antti Karttunen, Vastaava työtoiminnan ohjaaja, Attendo Lassilan tukikodit
"Kiitos Apumies-Antti, että olet työyhteisömme järkähtämätön tukipilari. Autat aina pyyteettömästi ja kannattelet koko työyhteisöä vaikeimpienkin aikojen yli. Jaksat väsymättä kehittää työtämme. Olet täyttä rautaa, olet työtiimimme ilo ja valo! Mitä lämpimämmät kiitokset osoittaa, kollegasi Kirsikka ja Pia."
Pia Forsberg, Ohjaaja, Attendo Lassilan tukikodit
Marjo Miettinen, Osastonhoitaja, Kotihoito Siilinjärvi
”Kiitos Marjo koko kotiutustiimin puolesta hyvin hoidetusta työstä ja joustamisesta asioiden suhteen. Olet ystävällinen mutta jämäkkä esihenkilö.”
Katja Ukkonen, Lähihoitaja, Kotihoito Siilinjärvi
Linda Ollikainen, terveydenhoitaja, opiskeluterveydenhuolto/koillinen alue
"Kiitos Linda! Olet hyvä työpari, kannustat ja autat ja olet aina iloisella mielellä töissä"
Birgitta Penttilä, terveydenhoitaja, opiskeluterveydenhuolto
Lauri Holappa, Riskienhallintapäällikkö, Pohjois-Savon pelastuslaitos
”Kiitos Lauri! Tiukan työkuormankin alla olet aina lähestynyt kollegoitasi hyvin inhimillisesti ja löytänyt aikaa pienelle jutustelulle työkavereidesi kanssa. Pidämme sitä arvokkaana. Sinulla on taito ottaa henkilöstö hyvin huomioon ja pidät pelastuslaitoksen kehittämistä yhteisenä päämääränä. Kiitos!”
Anna Eskelinen, Tilannekeskuspäällikkö, Pohjois-Savon pelastuslaitos / ISTIKE
Birgitta Penttilä, terveydenhoitaja, Pohjois-Savon hyvinvointialue/opiskeluterveydenhuolto/Siilinjärvi
”Kiitos Birgitta lukemattomista työkaverille tarjotuista autokyydeistä palaveriin!”
Seija Rantala, terveydenhoitaja, Pohjois-Savon hyvinvointialue/kouluterveydenhuolto/Siilinjärvi
Viola Luusua-Nurmela, Osastonhoitaja, Lapin hyvinvointialue
”Kiitokset Violalle perehdytyksestä tehtäviini syyskuusta 2022 alkaen. Asia- ja tehtäväkohtaisen perehdytyksen lisäksi olet pirautellut ja kysynyt "Kuinka menee? Miten pärjäilet?" ja tsempannut välittämisellä.”
Teija Tervo, Palveluvastaava, Lapin hyvinvointialue
Marja Rissanen, Mielenterveyshoitaja, Pohjois-Savon hyvinvointialue, Vattuvuoren palvelukoti
”Suurimmat kiitokset Marja, kun olet ottanut minut hoiviisi ja toimit minulle työpaikkaohjaajana opintojeni aikana muiden kiireidesi ohella. Olen saanut sinulta jo nyt paljon tietoa ja tärkeitä näkemyksiä, joista on varmasti hyötyä työurallani.”
Kaisa Koponen, Ohjaaja/Lähihoitaja opiskelija, Pohjois-Savon hyvinvointialue, Vattuvuoren palvelukoti
Anne Sinisalo, ohjaaja, EP:n hyvinvointialue/ Toimintakyvyn tuen palvelut/ kuntouttava päivätoiminta
”Kiitos Anne työtoveruudesta ja siitä että olet pitkän ajan sijaistanut meidän yksikössämme. Voimme jakaa arkea ja yhdessä työskennellä työyhteisön ja asiakkaiden parhaaksi. Monessa tilanteessa tietoisuus siitä, että tukea on mahdollisuus saada, on auttanut eteenpäin. Jatketaan samaan malliin!”
Ilona Lamminpää, päivätoiminnan ohjaaja, EP:n Hyvinvointialue/ Toimintakyvyn tuen palvelut/ kuntouttava päivätoiminta
Johanna Santala, Palvelukodin johtaja, Attendo Mi-hoiva/Laaniitty
"Kiitos läsnäolevasta ja aina välittävästä työotteestasi, jota arvostan. Tukesi mahdollistaa tiimin kasvun uuteen ja vieläkin laadukkaampaan lopputulokseen. Tuntuu hienolta jakaa ja kokea kaikkea yhdessä, koska jaettu ilo on moninkertainen ilo <3"
Susan Hakulinen, Sairaanhoitaja, Attendo Mi-Hoiva/Laaniitty
"Kiitos, kun uskalsit hypätä tuntemattomaan ja lähdit kanssani tutustumaan uudenlaiseen hoitotyön näkökulmaan <3 Vaikeita tilanteita tulee varmasti, mutta yhdessä niistä selvitään, kuten aina. Olen kiitollinen, että kuljet ja ihmettelet asioita vierelläni <3"
Katri Malin, Aluepäällikkö, Attendo Mi-Hoiva/ Laaniitty
"Kiitos Katri, en tiennyt mihin lähdin, kun puhuit minut nykyiseen työhöni ja siitä ansaitset kiitokseni <3 En tiennyt miten rikas maailma minulle vielä avautuu ja sitäkään en tiennyt, että löydän työyhteisöstä, kuin kodin itselleni. Kiitos <3"
Linda Pimiä, Tiiminvetäjä, Attendo Mi-hoiva/Laaniitty
Pia Sahla, lähihoitaja, Attendo Mariian Kartano
”Kiitos Pia siitä, että olet luotettava työkaveri, sulle voi puhua kaikesta, ilman sua työ olisi paljon raskaampaa. Kiitos että olet siinä, ystäväni!”
Marjo Veijalainen-Niska, lähihoitaja, Attendo Mariian kartano
Osasto 5B sairaanhoitajat ja lähihoitajat, Kanta-Hämeen keskussairaala
”Kiitos kaikille kollegoille ihan älyttömästä venymisestä viimeisen kahden vuoden aikana. Olette hoitaneet lähes kaikkien erikoisalojen potilaita, valtavan määrän ylitöitä ja vuoronvaihtoja ja lisäpaikoille otettuja potilaita. Olette ohjanneet kymmeniä uusia opiskelijoita ja vaihtuneita sijaisia. Haluan kiittää myös niitä kollegoja, jotka ovat vaihtaneet työpaikkaa tämän kahden vuoden aikana. Vaikka minkäänlaista kevennystä arkeen ei ole näköpiirissä, koitetaan säilyttää hyvä yhteishenki jatkossakin :)”
Kirsi Virta, sairaanhoitaja, Kanta-Hämeen keskussairaala
Henkilökunta, ohjaajat, Attendo Pääsky
”Kiitos meidän työporukan jokaiselle jäsenelle. Ollaan huipputiimi! Apua saa ja annetaan. Joustetaan ja jaksetaan vaikeissakin tilanteissa.”
Hanna Lehtola, Ohjaaja, Attendo Pääsky
Satu Välimaa, Lähihoitaja, Attendo Hildantupa Mi-hoiva
"Haluan kiittää sinua kaikesta mitä olen kanssasi kokenut samassa työpaikassa ollessamme näinä yhteisinä ja tulevina vuosina, olet erittäin tärkeä minulle ja paras työkaveri mitä tiedän <3 Haluan ehdottomasti olla kanssasi tekemisissä, vaikka tiemme samassa työpaikassa erkanisikin <3"
Elizabet Ronkainen, Lähihoitaja, Attendo Hildantupa Mi-hoiva
Tuula Hartikainen, projektikoordinaattori, Pohjois-Savon hyvinvointialue
”Kiitos Tuula! Olet ollut minulle iso tuki. Sinulla on aina aikaa auttaa ja tuot esille uusia näkökulmia ja vinkkejä, joita on ollut helppo hyödyntää omassa työssäni. Olet huipputyyppi ja sinulle voi kertoa niin ilot kuin murheetkin. On kiva työskennellä kanssasi!”
Terhi Asikainen, projektikoordinaattori, Pohjois-Savon hyvinvointialue
Emmi Kurikka, Palveluesihenkilö, Hus Runkopalvelut, osastonsihteeripalvelut
”Kiitos Emmi! Olet edistänyt valtavasti alueesi osastonsihteereiden psykologista turvallisuutta.”
Asta Blomerus, osastonsihteeri, Hua Runkopalvelut, osastonsihteeripalvelut
Helena Alaviiri, toimistosihteeri, Kemin kotipalvelu
”Kiitti Hellu, kun jaksat ohjata ja ohjeistaa, niin työkavereita, kuin asiakkaitakin, kaiken tämän uuden paljouden keskellä. Ruusuja sinulle!”
Annele Katajamaa, lähihoitaja, Kemin kotipalvelu
Sanna Husu, Projektisuunnittelija, Hus
”Sanna, oli tilanne mikä tahansa, niin tiedän että tuet ja autat. Apusi on ollut suuri kun olen pohdiskellut ääneen erilaisia asioita. Et menetä hermojasi, vaikka tilanteet muuttuvat äkillisesti, vaan lähdet samantien pohtimaan ratkaisuja muuttuvaan tilanteeseen. Oot huippu!”
Tiina Saloranta, PP, Hus
Rosinne, Attendo
”Tack/Kram till vårt Fina arbetsgäng på Rosinne <3, önskar Maria och hela arbetsgänget.”
Maria Skarpman, Sairaanhoitaja, Attendo
Sina Hulkkonen, erikoislääkäri, käsikirurgia Töölö, Hus
”Käsikirurgi Sina Hulkkonen, kiitos asiantuntevasta ja kollegiaalisesta tavastasi hoitaa (puhelin/ pika) konsultaatiot - hoitoketjua ilman rajoja - joskus Atlantinkin takaa! Myös potilaat ovat luottavaisia ja tyytyväisiä hoitoon.”
Maria Juusela, erikoislääkäri, Aava Pikkujätti
Marjaana Vuolo, ylihoitaja, Lapha/LKS
”Kiitos, että kuuntelet ja jaat kanssani ilot ja murheet työssä!”
Kristiina Larikka, ylihoitaja, Lapha/LKS
Sinikka Rantanen, Sairaanhoitaja, Kanta-Hämeen keskussairaala/Oma Häme
”Kiitos Sinikka! Olet useiden vuosien aikana jakanut tietoasi ja taitoasi hematologisten potilaiden hoitajana niin minulle kuin muillekin nuoremmille kollegoille. Kohtaat kollegasi aina kunnioittaen ja arvostan ammattitaitoasi valtavan paljon. Hoitajana haluan joskus olla kuin sinä hoitajana: rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa, avulias ja aina valmis oppimaan uutta.”
Jenny Lindblom, Sairaanhoitaja, Kanta-Hämeen keskussairaala/Oma Häme
Minna Lämpsä, Kätilö, Pohjois-Savon hyvinvointialue, Kys, Naisten akuuttikeskus
”Kiitos Minna <3 Vahva ammattitaitosi ja rautainen ote haastavissakin kiiretilanteissa on ihailtavaa. Rauhallisuus kaiken hässäkän keskellä luo varmuutta myös muihin. Kiitollinen saa olla sinunlaisestasi työkaverista <3.”
Marita Mankinen, Kätilö, Pohjois-Savon hyvinvointialue, Kys, Naisten akuuttikeskus
Satu Luostarinen, sosiaalityöntekijä, Pohjois-Savon hva / Leppävirran sosiaalitoimi, työikäisten palvelut
”Hei Satu! Kiitän siitä tuesta, jota olen sinulta saanut yhteisen työpolkumme aikana. Sinulla on laajasti ymmärrystä, sydämen sivistystä sekä kehittäjän sielu ja olen onnekas, että olen saanut olla samassa työyhteisössä kanssasi.”
Kaija Blomberg, asiakaskoordinaattori, Pohjois-Savon Hva/ Tulsote hanke
Katri Puustinen, Palvelupäällikkö, Pihlajalinna
”Lämmin kiitos Katri! Kanssasi on ilo tehdä töitä ja onnistua. Kiireessäkin sinulla on aikaa pysähtyä, kuunnella ja tarjota apua.”
Pia Malin, Palvelupäällikkö, Pihlajalinna
”Iso kiitos Pia! Yhteistyö kanssasi on mukavaa, helppoa ja luontevaa.”
Heidi Kettunen, Palvelupäällikkö, Pihlajalinna
Mariela Vainio, Vastaava hoitaja, Piispanportin terveysasema Pihlajalinna
"Kiitos Mariela, olet tsemppari, selvittäjä ja teet kaikesta aina sujuvaa niin työntekijöidesi kuin potilaiden näkökulmasta. Ihanaa, että olet.”
Piispanportin Porukka
Tuula Niskanen, Lähihoitaja, PS hyvinvointialue Kuopio Suokadun kotihoito
"Kiitos,Tuula! Olet huomannut, kun olen ollut avun tarpeessa ja olet auttanut minua oman kiireesi keskellä. Teet työtä hymyillen ja arvostat kollegan työpanosta."
Piia Oikarinen, Lähihoitaja, PS hyvinvointialue Kuopio/Suokadun kotihoito
"Kiitos Piia! Olet huomannut, kun olen ollut avun tarpeessa ja olet auttanut minua oman kiireesi keskellä. Teet työtä hymyillen ja arvostat kollegan työpanosta. Arvostan yhteistyötäsi"
Raija Wilander, LähihoitajaPS hyvinvointialue Kuopio Suokatu kotihoito
Kirsi Jääskeläinen, lähihoitaja, PS hyvinvointialue/Keitele
”Kiitos ystävällisyydestäsi ja avuliaisuudestasi töissä ja vapaa-ajalla.”
Heli Saario, lähihoitaja/työsuojeluvaltuutettuPS hyvinvointialue/Keitele
Tuulikki Sokka-Isler, Professori, Itä-Suomen yliopisto
”Kiitos Tuulikki! Suomen reumatologian alan laaturekisterin peruskivi ja kehittäjä. Ilman sinun intohimoista kehitystyötäsi ja panostasi meillä ei olisi nyt virallista, lakisääteistä, kansallista reumatologian laaturekisteriä. Kiitän samalla myös koko Reumarekisterin ydinryhmää sitkeästä ja pyyteettömästä työstänne reumatologian laaturekisterin eteen.”
Johanna Kärki, Tulehduksellisten reumasairauksien laaturekisteri, pj, Suomen Reumatologinen Yhdistys, laaturekisterityöryhmä, THL
Tervolan Vuodeosasto, Koko henkilökunta, Lapha
"Iso Kiitos koko Vos:in henkilökunnalle! Sain tosi hyvän vastaanoton ja perehdytyksen kun aloitin varahenkilönä yli 20 vuoden jälkeen kehitysvammatyössä. Kiitos!"
Marja Tapio, Lähihoitaja, Lapha
Minttu Tokoi, Palveluvastaava, Ikipihlaja Matinkartano
”Kiitos Minttu kaikesta avusta, tuesta, kannustuksesta ja voimaannuttavista yhteisistä hetkistä. Kanssasi on ilo tehdä työtä <3”
Katja Kotiranta, Palveluvastaava, Ikipihlaja Oiva
”Kiitos Katja kaikesta avusta, tuesta, kannustuksesta ja voimaannuttavista yhteisistä hetkistä. Kanssasi on ilo tehdä työtä <3”
Sirpa Leppänen, Palveluvastaava, Ikipihlaja Maria
”Kiitos Sirpa kaikesta avusta, tuesta, kannustuksesta ja voimaannuttavista yhteisistä hetkistä. Kanssasi on ilo tehdä työtä <3”
Päivi Järvensivu, Toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Ikipihlajat
”Kiitos Päivi kaikesta avusta, tuesta, kannustuksesta ja voimaannuttavista yhteisistä hetkistä. Kanssasi on ilo tehdä työtä <3”
Johanna Oksanen-Häkkinen, Resurssisuunnittelija, Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen Ikipihlajat
”Kiitos Johanna kaikesta avusta, tuesta, kannustuksesta ja voimaannuttavista yhteisistä hetkistä. Kanssasi on ilo tehdä työtä <3”
Anniina Ojanen, Palveluvastaava, Ikipihlaja Setälänpiha
Katri Puustinen, Palvelupäällikkö, Diagnostiikka, Pihlajalinna
"Kiitos Katri kaikesta tarjoamastasi avusta kiireen keskellä. Tämä lämmittää suuresti sydäntäni <3. Lupaan laittaa hyvän kiertämään!"
Pia Malin, Palvelupäällikkö, Lääkärikeskukset, Pihlajalinna
Sari Silventoinen, Ylilääkäri, Kanta-Hämeen Keskussairaala
”Hämmentävän hyvältä tuntuu, kun laitat kiitoksen ja huomion, että olen hoitanut nopeasti jonkin esittämäsi asian. Kun avaa sähköpostin ja lukee siitä kiitoksen, se antaa ilon koko päivään! Pieni asia, mutta silti niin suuri.”
Johanna Kuisma, Kuntoutusohjaaja, Kanta-Hämeen keskussairaala/lääkinnällinen kuntoutus
Janica Enoranta, Palveluvastaava, Mäntänvuoren terveys Oy
”Kiitos Janica tuestasi arjessa sekä työpanoksestasi meidän tiimin toimimiseksi ja kehittämiseksi. Olet aina tavoitettavissa ja sinulla on vastaus vaikeimpiinkin kysymyksiin, jos ei heti, niin ainakin hyvin pian :) Ja vielä henkilökohtainen kiitos luottamuksestasi.”
Maria Salminen, Psykiatrinen sairaanhoitaja, Mäntänvuoren terveys oy
”Kiitos sinulle tiimityöstä, neuvoista ja keskusteluista. Olet mukava, luotettava, rehellinen ja avoin työkaveri. On ilo työskennellä kanssasi! :)”
Tuula Hietala, Päihdeohjaaja, Mäntänvuoren terveys oy
”Kiitos Tuula yhteistyöstä ja työkaveruudesta. Sinun kanssa on ilo työskennellä. Olet aito oma itsesi ja hyvä työssäsi! :)
Sari Lehtonen, Sihteeri, Mäntänvuoren terveys oy
”Kiitos Sari kaikesta avustasi, tuestasi ja neuvoistasi. Sinun kanssasi on mukava työskennellä, kiitos työkaveruudesta! Olet meille kultaakin arvokkaampi!”
Virve Marttila, Palvelupäällikkö, Mäntänvuoren terveys oy
”Kiitos Virve luottamuksestasi meitä työntekijöitä kohtaan sekä tuestasi, etenkin vaikeissa tilanteissa! Sinuun on helppo olla yhteydessä mieltä askarruttavissa tilanteissa ja voi luottaa siihen, että sinulta saa aina vastauksen asiaan kuin asiaan.”
Päivi Ylä-Kauttu, Psykiatri, Mäntänvuoren terveys oy
”Kiitos Päivi työkaveruudesta! Sinun kanssasi on mukava työskennellä. Olet aina valmis auttamaan meitä hoitajia kiperissä tilanteissa ja sinulta saa vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen.”
Heli Hosike, Psykiatri, Mäntänvuoren terveys oy
”Kiitos Heli työkaveruudestasi! Sinua on helppo lähestyä ja olet aina valmis auttamaan toisia. Sinulla on hyvä huumorintaju ja sinun kanssasi on mukava keskustella.”
Susa Koskinen, Psykiatrinen sairaanhoitaja, Mäntänvuoren Terveys Oy
Paula Hautala, palveluohjaaja, hyvinvointialue Soite
”Kiitos, kun olet opastanut minua niin paljon. Saan sinulta aina tukea, kun sitä tarvitsen. Kiitos kärsivällisyydestäsi!”
Anna-Kaisa Syrjälä, palveluohjaaja, hyvinvointialue Soite
Satu Leskinen, Toimitilahuoltaja, Mäntänvuoren terveys oy
”Kiitos Satu työpanoksestasi sekä kaikesta mitä teet meidän työssä viihtyvyyden lisäämiseksi :)”
Susa Koskinen, Psykiatrinen sairaanhoitaja, Mäntänvuoren terveys oy
Kaisa Saariaho, puheterapeutti, Soite
”Kiitos Kaisa sujuvasta yhteistyöstä. Aina on asiat järjestyneet.”
Taina Vähähyyppä, sairaanhoitaja, Soite
Mikko Suonsyrjä, Vastaava työterveyspsykologi, Terveystalo, Vantaa
”Kiitos Mikko! Olet ollut kuulevana korvana kiireenkin keskellä!”
Outi Harainen, Vastaava työfysioterapeutti, Terveystalo, Vantaa
Pia Ylkänen, Tiimivastaava/Geronomi, Attendo Kurjenmiekka Kouvola
”Suur Kiitos Pia Hoidat aina asiat hienosti heti ja et jätä asioita ’roikkumaan’. Pulaan ei sinun kanssa joudu.”
Kirsi Puustelli, Lähihoitaja, Attendo Kurjenmiekka Kouvola
Silja Komulainen, Johtava työterveyslääkäri, Terveystalo / Digityöterveys
”Kiitos Silja koko Digityöterveystiimin puolesta kannustavasta luotsaamisesta ja positiivisen työilmapiirin luomisesta, joka heijastuu koko moniammatillisen tiimin työskentelyyn. Olet oikea nainen oikealla paikalla!”
Heidi Vuorijärvi, Lääkäriasiakkuusvastaava, Terveystalo / Digityöterveys
Tiina Kuoppala, Sairaanhoitaja, Järviseudun MIEPÄ-yksikkö, Lappajärven Psykiatrinen tiimi
”Kiitos Tiina kuluneesta vuodesta. Aloitettiin uutena ’yksikkönä’ 3/22 ja nyt vuosi hurahtanut. Paljon mahtunut näihin päiviin. Parempaa työparia saa etsiä, kiperissä tilanteissa voin kääntyä puoleesi, hallitset niin monta puolta. Niin tyhmää tai outoa kysymystä ei ole mitä sinulta ei voisi kysyä. KIITOS!”
Tarja Lammi, Lähihoitaja, Järviseudun MIEPÄ-yksikkö, Lappajärven Psykiatrinen tiimi
Taras Fesiuk, erikoislääkäri, Keski- Pohjanmaan hyvinvointialue SOITE
”Kiitos tulkkausavusta yhteisen kielen puuttuessa meidän hoitajien ja potilaan+ omaisten välillä. Olit suureksi avuksi!”
Pauliina Styrman, sairaanhoitaja, Keski- Pohjanmaan hyvinvointialue SOITE
Mikko Nykänen, Työfysioterapeutti / OMT-erikoistuva Mehiläinen
”Kiitos Mikko! Olet hyvä jätkä :)”
Kalle Vitri, Työfysioterapeutti, Pihlajalinna
Sari Kaivos, ohjaaja, Mäntänvuoren Terveys Oy
”Kiitos Sari! Olet ihana ihminen ja huomaavainen työkaveri!”
Tiia Lehtonen, Palveluohjaaja, Mäntänvuoren Terveys Oy
Ina Kyhyräinen, vastaava hoitaja, Mehiläinen Terveyskeskus Espoontori
"Kiitos Ina! Kiitos yhteistyöstä viime vuosien aikana, kiitos tuesta ja yhdessä tekemisestä. Kiitos luottamuksesta ja ihan perustyöpäivistä! Nyt on mun aika jäädä lukulomalle mutta hymyillään kun tavataan! :) Pidä torppa pystyssä! Mut senhän sä osaat!"
Jean-Alvin Jamena, sairaanhoitaja, Mehiläinen Terveyskeskus Espoontori
”Kiitos Jean! Kiitos kaikista huikesta vuosista kun oon saanut sun kanssa työskennellä! Jos tarvis nimetä yksi kollega, joka on tehnyt muhun lähtemättömän vaikutuksen niin ei tarvis paljoa miettiä. Kiitos avusta, tuesta, luotosta ja niistä ihan tavallisista työpäivistä! Palataan taas ja kanna kruunu kunnialla :) tietäjät tietää :) Jean, sä oot ässä!”
Heidi Patama, varavastaava hoitaja, Mehiläinen Terveyskeskus Espoontori
Ahri Hirvonen, Apteekkari, Joensuun 4. Apteekki
”Kiitos Ahri tuestasi, joka ollut kultaakin arvokkaampaa. Olet ihana kollega! Kiitos!”
Minna Liljamo, Apteekkari, Oulun 2. Rotuaarin apteekki
Sini Nyman, keittiövastaava, Pihlajalinnan Erityisasumispalvelut
”Kiitos Sini hyvästä yhteistyöstä, sinun kanssasi se sujuu!”
Minna Mustikkamaa, ruokapalveluvastaava, erityisasumispalvelut
”Kiitos Minna hyvästä yhteistyöstä, sinun kanssasi se sujuu!”
Saija Alanko-Berg, päivätoiminnan vastuuohjaaja Pihlajalinnan erityisasumispalvelut
Laihian yleislääketieteen osaston ja lääkärin vastaanoton sekä Vähänkyrön lääkärin vastaanoton työntekijät, Osastonhoitajat, sairaanhoitajat, lähihoitajat ja laitoshuoltajat, Pohjanmaan hyvinvointialue
”Isoo kiitos teille kaikille vanhoille työkavereille menneistä vuosista! Hauskaa on ollut ja yhtä on pidetty. Muistelen teitä kaikkia aina lämmöllä. Hymyillään kun tavataan!”
Marita Köykkä, Osastonhoitaja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Johanna Kuusisto, Palveluneuvoja, Pihlajalinna Kangasala
”Lämmin kiitos hyvästä työpanoksestasi Johanna! Olet hienosti jaksanut perehdyttää uusia työntekijöitä ja olet myös hyvin joustava työntekijä. Positiivinen asenteesi tuo iloa työyhteisöön :)”
Riikka Renfors, Palveluvastaava, Pihlajalinna Kangasala
Anu Lassila, sairaanhoitaja/työterveyshoitaja, Pihlajalinna Karhula
”Heissan Anu! Kiitos toistuvasta avusta ja sympatiasta heikkoina hetkinä!”
Taru Eerola, työterveyshoitaja, Pihlajalinna Karhula
Tarja Häkkinen, Palveluneuvoja, Pihlajalinna Kangasala
”Lämpimät kiitokset Tarjalle. Lempeytesi ja myönteinen elämänasenteesi tuovat työyhteisöön lämpöä ja voimaa. Sinulta saa kiireenkin keskellä apua.”
Mirva Kotka, Pihlajalinna Kangasala
”Lämmin kiitos Mirva! Positiivinen ja myönteinen elämänasenteesi tuo valoa työyhteisöön. Sinulla on todella paljon tieto-taitoa ja olet innokas tarttumaan uusiin haasteisiin.”
Maiju Toivonen, Palveluneuvoja, Pihlajalinna Kangasala
”Lämmin kiitos Maiju! Sinun ihana, iloinen ja pirteä luonteesi tuo valoa ja energiaa työyhteisöömme :)”
Anna Elomaa, Röntgenhoitaja, Pihlajalinna Kangasala
”Lämmin kiitos Anna! Iloisuutesi tuo valoa työyhteisöön. Kiitos kun tulit osaksi työyhteisöämme ja jaksat tehdä montaa erilaista työtehtävää. Olet joustava työntekijä!”
Titta Lehto, Sairaanhoitaja, Pihlajalinna Ylöjärvi
”Iloinen, energinen ja avulias työotteesi tuovat paljon iloa työyhteisöön. Lämmin kiitos Titta!”
Satu Kiiltomäki, Palveluneuvoja, Pihlajalinna Ylöjärvi
”Lämmin kiitos Satu! Positiivinen ja avulias työotteesi tuovat iloa työyhteisöön.”
Margit Blom, Palveluneuvoja, Pihlajalinna Ylöjärvi
”Lämmin kiitos Margit! Olet rautainen ammattilainen ja tärkeä osa työyhteisöä.”
Riikka Renfors, Palveluvastaava, Pihlajalinna Kangasala
Eija Häkämies, ensiapukoordinaattori, Pihlajalinna Kouvola
”Hei Eija! Kiitos sinulle napakasta ja asiakasystävällisestä ensiapuasioiden hoidosta! Aina on asiat sujuneet hienosti ja asiakasyritykset saaneet ea-koulutukset toiveita kuunnellen.”
Taru Eerola, työterveyshoitaja, Pihlajalinna
Päivi Merkkola-Von Schantz, Erikoislääkäri, Hus
”Kiitos Päivi! Raskainkin työpäivä kevenee kun saan tehdä töitä kanssasi, konsultaatiot bunkkerissa, irtiotot lounaalla, eeppiset naurut hommien välissä. Olet luotettava, avulias, tehokas, taitava ja iloinen. Näistä on hyvät kolleegat tehty!”
Julia Saxen, Erikoislääkäri, Hus
Jenna Tuovinen, Vastaava hoitaja, Pihlajalinna valtakunnallinen ajanvaraus
"Kiitos Jenna kun olet minut uutena ottanut taloon niin, että et ole oman kiireen antanut vaikuttaa opastamiseen ja kysymyksiin vastaamiseen yhtään. Kiitos kun opastat meidän koko tiimiä ja et anna kenenkään lannistaa positiivista asennettasi ja iloista mieltä! Olet esimerkki meille kaikille :)"
Viivi Tiainen, Tiimivastaava, Pihjalainna valtakunnallinen ajanvaraus
Outi Pirinen, Apteekkari, Juankosken apteekki
”Kiitti Outi! Olet äärettömän innokas ja aktiivinen alamme puolestapuhuja ja tekijä. On ilo seurata työskentelyäsi!”
Mikko Kananen, Apteekkari, Kuopion ToriApteekki
Terhi Suvanto, palveluvastaava, Terveystalo
”Kiitos Terhi erittäin antoisista keskusteluista, jotka voimaannuttavat toivottavasti meitä molempia.”
Joanna Tasanko, sairaanhoitaja, Terveystalo
”Kiitos Joanna yhteistyöstä, mitä teimme. Kanssasi oli huimaa pohtia ja ideoida asioita ja rakentaa toimintamalleja. Onnea tulevaan.”
Pia Raukola, operatiivinen päällikkö, Terveystalo
”Kiitos Pia yhteistyöstä kanssasi. Yhteiset pohdinnat tiimissäsi olivat hyvin antoisia ja tärkeitä.”
Heidi Tuomola, työfysioterapeutti, Terveystalo
”Kiitos Heidi, kun pidät yksikön työhyvinvointia yllä. Olet aarre työyhteisölle.”
Hannele Salmi, toimipaikanpäällikkö, Terveystalo
Kirsi Koivuranta, esihenkilö, Attendo Sisu, Ranua
”Kiitos, Kirsi! Kun otit minut opiskelijaksi teidän tiimiin, tunsin heti ensimmäisestä päivästä lähtien rauhallisuuden, ystävällisen ja positiivisen ilmapiirin, joka edelleen jatkuu. Kiitos.”
Ulla Kuukasjärvi, Lähihoitajaopiskelija, Attendo Sisu, Ranua
Elina Kiidli, Yleislääkäri, Pihlajalinna Lääkärikeskus Oy
"Elina Vantaalla. Olet ihan super!! Toista ei löydy kaltaistasi. Olet aina avuksi pyydettäessä, joustat ja olet aina hyväntuulinen. Kanssasi on ilo työskennellä! Halauksia!"
Kati Malinen, Työterveyshoitaja, Pihlajalinna Lääkärikeskus Oy
Venla Törrönen, Työterveyshoitaja, PIhlajalinna Dextra Munkkivuori
”Kiitos Venla, avuliaisuutesi uuden työterkan perehtyessä uuteen työhön on ollut todella tärkeää!”
Taru Saraste, Työterveyshoitaja, PIhlajalinna Dextra Munkkivuori
”Kiitos Taru avustasi ja jakamastasi osaamisesta uuden työterkan perehtyessä työtehtäviin.”
Sarimaarit Antila-Aalto, työterveyshoitaja, Pihlajalinna Dextra Munkkivuori
”Kiitos Sarimaarit aina avulias kollega, apusi ja osaamisesi avulla on ollut kivaa perehtyä työterkan tehtäviin.”
Tiina Kytömaa, Työterveyshoitaja, PIhlajalinna Dextra Munkkivuori
Anne Peltola, Aluepäällikkö, Attendo oy
”Kiitos, Anne! Olet ihana esimies, kun jaksat uskoa minuun, annat minun olla oma itseni, kiität ja kehut onnistuessani ja jaksat kannustaa minua, kun olen sen tarpeessa.”
Johanna Kostiainen, Kiertävä johtaja, Attendo oy
Tavastian hoitsut, Tavastia, Palveluneuvojat&hoitajat, Tavastia Pihlajalinna
”Olen niin kiitollinen näistä ihanista työkavereista!!! Meillä on tiivis&hyvä henki ja jelpitään toisiamme aina kun voidaan. Ei vois parempaa porukkaa olla! Kiitos, että olette!!!!”
Mervi Lehtola, Röntgenhoitaja, Pihlajalinna Tavastia
Rovaniemen II asteen opiskeluterveydenhuolto ja ehkäisyneuvola, terveydenhoitajat ja psyykkarit, Tk-opiskeluterveydenhoitajat, Lapin hyvinvointialue
”Kiitos ihanille työkavereille! Olemme toisia tukeva, yhteen hiileen puhaltava ja positiivinen työyhteisö, osaamme tuoda esille myös kehitettäviä asioita ja meillä on myös halu ja taito kehittää toimintaamme. Meillä on myös hauskaa olla töissä, huumori on tärkeää!”
Sari Pohjanen, terveydenhoitaja, Lapin hyvinvointialue, Rovaniemen opiskeluterveydenhuolto ja ehkäisyneuvola
Heli Mäentakanen-Jantunen, vastaava hoitaja, Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy
”Kiitos Heli, olet huikea työkaveri. Toimit tiimin positiivisena hengen luojana. Otat lämpimästi vastaan uudet työkaverit ja perehdytät laadukkaasti. Kanssasi on turvallinen työskennellä.”
Marja Kiviranta, Palveluvastaava, Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy
Anna-Maija Rajamäki, Osastonhoitaja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
"Kiitos Annukka! Olet viime kuukausien aikana ollut minulle äärimmäisen tärkeä, ilman avuliaisuuttasi olisin ollut monet kerrat pinteessä. Sinulla on suuri sydän!"
Birgitta Musakka, vs.osastonhoitaja, Etelä-Pohjanmaan hvvinvointialue
Suvi Pihlaja, Vastaava ohjaaja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
”Kiitos Suvi! Oot ollut työssäjaksamiseni tukipilari, monien vatsanpohjaan asti sattuvien naurujen ja itkujen vastaanottaja. Kiitos, kun sulla on aina aikaa.”
Suvi Matila, Sairaanhoitaja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Riikka Ala-Karvia, Oyl, yleislääket el, Infektioiden torjuntayksikkö Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
”Kiitos, Riikka! En olisi selvinnyt pandemia-ajoista ilman apuasi. Olet työmyyrä ja yksikkömme luottopakki. Ihmisenä olet aurinkoinen, lämmin ja iloinen.”
Elina Kärnä, Yl Infektioiden torjunta, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hanna-Riikka Konttajärvi, Terveydenhoitaja, Lapin hyvinvointialue, Keskustan neuvola Rovaniemi
"Kiitos Hanna-Riikka! Olet ihana ja auttavainen työkaveri! Olet aidosti kiinnostunut siitä mitä minulle kuuluu ja kuinka työssäni jaksan. Saan sinulta aina apua, kun sitä tarvitsen. Ymmärrät ja kuuntelet, iso kiitos siitä! "
Sini Komulainen, Terveydenhoitaja, Lapin hyvinvointialue, Keskustan neuvola Rovaniemi
Leena-Kaisa Kortelainen, Sairaanhoitaja, Terveystalo
”Hei Lennu! Olet hauska ja sinun kanssa saa aina nauraa. Opetat uusia asioita ja tuot uutta näkökulmaa asioihin. Kiitos, että olen saanut tutustua sinuun!"
Laura Sukanen, Röntgenhoitaja, Terveystalo
Maria Ameel, Kehittämispäällikkö, Hus
”Kiitos osaamisen kehittämisen yhteistyöstä Maria & koko tiimi! On ollut ilo oppia niin paljon uutta. Se kasvaa, mihin huomio kiinnittyy.”
Kukka Nurmi, Työnohjauskoordinaattori, Hus
Tuula Tuominen, johdon sihteeri, VSSHP Sydänkeskus
”Kiitos mukavasta yhteistyöstä aiemmin - terveisiä kaffeporukalle :)”
Outi Ruohola, sairaalapappi, VSSHP
”Kiitos hyvästä yhteistyöstä aiemmin – terveisiä kaffeporukalle :)”
Heidi Laine, ylihoitaja, VSSHP Sydänkeskus
”Kiitos hyvästä yhteistyöstä aiemmin - terveisiä Sydänkeskuksen väelle ja Outin kaffeporukalle :)”
Jaana Pakola, erikoissuunnittelija, VSSHP Medisiininen toimialue
”Kiitos mukavasta yhteistyöstä aiemmin - terveisiä Outin kaffeporukalle :)”
Oona Rämö, työterveyssihteeri, Suomen Terveystalo Oy
Anu Seppälä, työfysioterapeutti, Pihlajalinna Koskiklinikka
"Kiitos Anu! Olet loistava tiimipelaaja ja asiakaspalvelija."
Marja-Leena Pussinen, työterveyslääkäri, Pihlajalinna Koskiklinikka
"Kiitos ML! Olet loistava tiimipelaaja."
Jessica Autio- Rajala, työterveyshoitaja, Pihlajalinna Koskiklinikka
Outi Järvimäki, Lähihoitaja, Teponkartano
”Kiitos, Outi että olet minun ihana työkaveri! Teet minun kanssa asukkaiden päivistä ihania ja sinun kanssa on helppo heittäytyä hommaan kuin hommaan.”
Virpi Pajuranta, Lähihoitaja, Teponkartano
Anita Dufholm, Palvelukodin johtaja, Attendo Rosinne
”Kiitos Rosinnen henkilökunnalle upeasta työstä ja yhteistyöstä henkilökunnan kesken. Yhdessä pystymme parempaan.”
Paula Björkqvist, lähihoitaja/ohjaaja, Attendo Rosinne
Nina Virtala, sosiaaliohjaaja, Peso, työikäisten asiakasohjaus
”Ihana Ninanen! Olet tukeni ja turvani, kanssasi on ilo tehdä töitä. Kiitos, että olet”
Sina Jäppinen, sosiaaliohjaaja, Peso, työikäisten asiakasohjaus
Päivi Siivonen, Palveluesihenkilö, Päijät-Hämeen hyvinvointialue/Ikääntyvien palvelut
”Iso kiitos Päivi, kun olet auttanut, neuvonut, kuunnellut ja tukenut kollegaa arjen pyörteissä.”
Kirsi Torppala, Palveluesihenkilö, Päijät-Hämeen hyvinvointialue/Ikääntyvien palvelut
Riitta Svärd-Mäkelä, Palveluneuvoja, Päijät-Hämeen keskussairaala
”Kiitos päivien piristyksistä ja ihanista pikku ylläreistä, jaksat aina hymyillä ja hassutella! Toivottavasti ollaan vielä pitkää saman katon alla töissä”
Laura Honkola, Toimistosihteeri, Päijät-Hämeen keskussairaala
Iina Björk, sairaanhoitaja, Päijtä-Hämeen HVA
”Kiitos huippu työkamulle, joka aina auttaa, kun apua tarvii! :)”
Krista Pasuri, sairaanhoitaja, Päijät-Hämeen HVA
Sara Brask, Työvalmentaja, Päijät-Hämeen Hyvinvointialue
”Kiitos Sara! Annat aina apua työ-asioissa vaikka sinullakin on todella iso kiire omien työtehtävien hoidossa. Silti sinä aina kauniisti autat ja annat hyviä opastuksia, jotta teamimmi toimisi täydellä teholla. Iso Kiitos sinulle. Olet kiva työkaveri!”
Pentti Nieminen, työvalmentaja, Päijät-Hämeen Hyvinvointialue
Janne Karvonen, Ensihoitaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
”Olet Janne todella tärkeä ja arvostettu kollega meidän työyhteisössä. Sinun otetta työhön ja halua kehittää alaa on todella inspiroivaa seurata. Kiitos kun olet minun ja meidän työkaveri!”
Tiina Hietanen, Ensihoitaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Heli Mäentakanen-Jantunen, vastaava sairaanhoitaja, Pihlajalinna Pikku Huopalahti
”Kiitos Hellu”
Mervi Lappalainen, Lähihoitaja, Pihlajalinna Pikku Huopalahti
Marja Niemelä, Apulaisylihammaslääkäri, Oulun suunterveydenhuolto, Pohjois-Pohjanmaan Hyvinvointialue
”Kiitos, Marja! Olet ystävällinen ja luotettava työyhteisösi huomioiva esimies. Jaksat olla tukena muutoksissa ja mukana kehittämässä toimintaamme, olet valmis auttamaan ja etsimään uusia ratkaisuja. Kiitos!”
Tiina Kainulainen, Vastaava hammaslääkäri, Oulun Oulun suunterveydenhuolto, Pohjois-Pohjanmaan Hyvinvointialue
Aino Aalto, Onkologi, Keskussairaala/ syöpätautien poliklinikka
"Kiitos Aino jaksamisesta selvittää ja selostaa meille hoitajille tärkeässä työssä. On ihanaa kun pidät meitä tasa-arvoisina kollegoina. On ihanaa kun on tunne, että luotat meihin ja aina autat pienessäkin hädässä <3"
Heidi Salminen, Sairaanhoitaja, Keskussairaala
Mari Lindsén, Kotihoidon koordinaattori, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos Mari kaikesta avusta ja tuesta, jota olen saanut sinulta! Vaikka sinulla olisi kuinka kiire niin aina olet auttanut ja vastannut kysymyksiini.”
Virpi Hakkala, työnjakaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos Virpi upeasta asenteestasi työtäsi kohtaan! On ollut ilo tehdä yhteistyötä kanssasi.”
Katariina Nikkilä, projektisuunnittelija, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Lasten ja nuorten palvelut, Sisu, Toivo ja Helmi, Vammaispalvelut Ohjaajat Hyvinvointialue / peso / vampa
"Huhuu lasten kampus! (Helmi, Toivo ja Sisu), Kiitos kun olette niin mahtavan joustava, yhteistyöhenkinen ja täydellä sydämellä työtä tekevä porukka. Toivoo Tanja ja Outi"
Outi Haikonen ja Tanja Muikku, esihenkikö ja palvelukoordinaattori Hyvinvointilaue / peso / vampa
Saija Rask, lähihoitaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos Saija, kun olen saanut sinut työparikseni! Olet ollut korvaamaton apu ja huippu aikaansaaja.”
Kati Honkanen, projektipäällikkö, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos Kati H, Kati R, Salla, Essi ja Kirsi, että saan työskennellä juuri teidän kanssa! Olette huipputyyppejä!”
Pia Katainen, muistihoitaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos Pia, että teet työtä täydellä sydämelläsi ja luot hyvää mieltä kaikille!”
Seija Pertomaa-Haukka, muistihoitaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos Seija, että olet jakanut huikeaa osaamistasi ja olen saanut olla kollegasi! Teet työtäsi täydellä sydämellä, jota arvostan todella paljon.”
Sanna Tillaeus-Äijö, muistihoitaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
”Sanna, kiitos, että olen saanut olla kollegasi! Tapa miten työskentelet ja omaksut uusia asioita on ihailtavaa.”
Katariina Nikkilä, projektisuunnittelija, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Mira Kalliokoski, Osastonsihteeri, Soite
”Mira, olet huippu työntekijä ja työkaveri. Ikävä meidän yhteisiä työpäiviä. Sinulla on ammattitaitoa vaikka muille jakaa. Ilman sinua olen pariton :)”
Päivi Annala, Tekstinkäsittelijä, Soite
Eija Tikka, Lähihoitaja, Soite hyvinvointialue
"Kiitos Eija! Tuot sydämellisellä olemuksellasi yksikköömme, valoa ja lämpöä. Luot työyhteisöömme positiivista ilmapiiriä ja ystävällisyyttä. Olet korvaamaton"
Katja Kämäräinen, Vs Palveluesimies, Soite hyvinvointialue
Pia Forsblom, Ohjaaja, Huvikadun palvelukoti
”Kiitos, Pia! Olet ollut aina tukena, ilossa ja surussa. Lujalla huumorintajulla luovien. Kiitos kun olet hyvä työkaveri ja ystävä.”
Saara Azar, Lähihoitaja, Huvikadun palvelukoti
Jukka Siimes, Terveyskeskuslääkäri, Eloisa ha
"Kiitos hengennostatuksesta, sekä ilon ja musiikin ujuttamisesta työyhteisöön. Olet mahtava kollega!”
Katri Männikkö, Ylilääkäri, Eloisan ha
”Kiitos että olet säilyttänyt positiivisen, kannustavan ja innostavan asenteen kaiken myllerryksen keskellä. On ilo olla alaisesi!”
Soili Kasanen, Terveyskeskuslääkäri, elintapalääkäri, Eloisa ha
Katja Kynnysmaa, Palveluvastaava, Pihlajalinna
”Kiitos Katja, vinkistä Pihliksen suuntaan, kiitos avusta, jota aina olet valmis antamaan :)”
Justiina Sinisalo, HR-koordinaattori, Pihlajalinna
Katja Luostarinen, Neurologi, Kys
”Äärimmäisen taitava ja aurinkoinen persoona, koko työyhteisön valopilkku! Potilaat ja kollegat laaja-alaisesti arvostavat. Lisäksi vuorovaikutustaidot Katjalla ovat aivan ilmiömäiset! Haitaksi ei ole myöskään ensiluokkainen huumorintaju!”
Eino Solje, Tutkimusjohtaja, neurologi, UEF
Coronaria Rovaniemi, Koko työyhteisö, Coronaria Rovaniemi.
”Haluan kiittää koko tiimiä ihanasta ja avoimesta ilmapiiristä. Hyvä tiimihinki ja toisten tuki auttavat jaksamaan työssä luoden hyvää mieltä meidän kautta myös asiakkaillemme.”
Teija Hyrkäs, Fysioterapeutti, Coronaria
Terveystalo, Mäntsälän yksikkö, työntekijät Terveystalo, Terveystalo, Mäntsälän yksikkö
”Meillä on Mäntsälän Terveystalolla huipputiimi. Kiitos jokaiselle työkaverille!”
Kati Kettunen, Työterveyslääkäri, Terveystalo Mäntsälä
Raija Hirsikangas, palkanlaskija, Soite
"Kiitos palkanlaskija Raijalle. Olet aina ystävällinen ja osaat auttaa haastavimmissakin tilanteissa."
Camilla Puurula, vs.osastonhoitaja, Soite, vastaanottopalvelut
Nina Vuorinen, Taloushallinnon asiantuntija, Pihlajalinna Dextra
"Kiitos Nina, aina niin avuliaasta ja nopeasta asioiden selvittämisestä ja ongelmien ratkaisemisesta sekä myös kärsivällisyydestä selittää asiat minulle ’tikku-ukkoina’!"
Tiina Lindwall, Asiakkuuspäällikkö, Työterveyspalvelut Uusimaa
Birgitta Penttilä, Terveydenhoitaja, Pohjois- Savon hyvinvointialue/Perhepalvelut /opiskeluterveydenhuolto
”Lämmin kiitos Birgitta! Olet korvaamaton kollega sekä rautainen ammattilainen. Olet iso voimavara työssäjaksamiseen. Kiitos neuvoista, tuesta ja kuuntelusta. Ihana, että sain juuri sinut työkaverikseni.”
Lotta Dahlström, Kuraattori, Pohjois- Savon hyvinvointialue/ opiskeluhuolto
”Kiitos sinä ihana, nauravainen, kuunteleva ja tsemppaava työkaveri. Yhdessä pään hakkaaminen seinään on huomattavasti mukavampaa. Olet meidän työporukan aurinko!”
Linda Ollikainen, Terveydenhoitaja, Pohjois- Savon hyvinvointialue/Perhepalvelut /opiskeluterveydenhuolto
Maarit Carlsson, Sairaanhoitaja, Soite
”Kiitos Maaritille esimerkillisestä toiminnastasi.”
Kyösti Rehunen, Sairaanhoitaja, Soite
Marita Hakala, Palvelualuejohtaja, Keskipohjanmaan hyvinvointialue, Soite
”Kiitoksia tuestasi ja opastuksestasi esihenkilötyöhöni. Olet tavoitettavissa, kannustava, helposti lähestyttävä ja vahvan ammattitaidon omaava esihenkilö. Näillä asioilla on merkitystä työssä viihtymiseeni ja työskentelyssäni oppimiseen.”
Marita Linnilä, vs oh/vastuualuejohtaja, Keskipohjanmaanalue, Soite
Tiina Forsblom, Vastaava sosiaalityöntekijä, Kasvatus- ja perheneuvonta
”Tiina, olet helposti lähestyttävä esimies, jolla on sydän paikallaan ja viet asioita jämäkästi eteenpäin haastavissakin tilanteissa, KIITOS!”
Eija Airaksinen, sosiaalityöntekijä, Kasvatus- ja perheneuvonta
Satu Hänninen, apulaisosastonhoitaja, Keskipohjanmaan hyvinvointialue , Soite
”Kiitoksia hyvästä yhteistyöstä.Tästä on hyvä jatkaa työyksikkömme hyvinvoinnin ja kehittämiseksi yhdessä mahtavan henkilökuntamme kanssa.”
Raija Hirsikangas, Palkkasihteeri, Keskipohjanmaa hyvinvointialue, Soite
”Kiitos Raija avusta ja kärsivällisyydestä:)”
Marita Linnilä, vs oh/vastuualuejohtaja, Keskipohjanmaan hyvinvointialue, Soite
Elina Isomäki, Kuntoutussihteeri, Coronaria Verve Seinäjoki
”KIITOS Elina”
Margit Merikoski, Ammatillinen kuntoutusohjaaja, Coronaria
Tiina Forsblom, vastaava sosiaalityöntekijä, Kasvatus- ja perheneuvonta, Keskinen alue
”Tiina, innostuimme koko tiiminä kiittämään sinua mielettömän hyvin hoitamastasi lähiesimiestyöstä ja tiimin vetämisestä. Olet lämmöllä, viisaudella ja uutteruudella näyttänyt sekä esimerkkiä että kohdannut meitä. Sinulla on erityinen kyky viestiä siten, että luot ympärillesi levollista ilmapiiriä silloinkin kun joudut viestimään epätietoisuutta tai muuten haastavia asioita. Kiitos kun olet olemassa ja teet töitä meidän kanssamme!”
Heidi Räsänen, psykologi, Kasvatus- ja perheneuvonta, Keskinen alue
”Tiina tiiminvetäjäämme, voimme kiittää niin monesta asiasta :), tässä ensimmäiset ajatuksemme: Erityisesti Tiina ansaitsee kiitokset tiedon välittämisestä, hän tekee sen positiivisesti ja välittömästi kun tietoa on tarjolla. Hän on sisukkaasti etsinyt sitä ja antanut meille työntekijöille ymmärrystä, miksi asiat eivät etene siihen tahtiin kuin me näkisimme sen tarpeellisena.
Tiina vastailee meidän kysymyksiimme nopeasti ja muistaa uskomattoman hyvin asioita, joita ei ole ihan vähän. Hänellä on kehittävä työote, ottaa asioista selvää ja on esimerkillään innostava. Esihenkilömme on sinnikäs ja toimii sanojensa mukaisesti :).
Terveisin Tiimisi"
Kirsi Surma-aho, Sosiaalityöntekijä, Perhekeskus/kasvatus- ja perheneuvonta/ Kuopio keskinen alue
”Tiina on auttanut, tukenut, rohkaissut ja kannustanut kaikissa organisaatiomuutoksen tuomissa haasteissa. Hän on jaksanut selvittää asioita, välittää tietoa ja pitää työntekijöiden ja asiakkaiden näkökulmaa esillä. Tiina on luonut uskoa asioiden kyllä järjestyvän parhain päin niissäkin tilanteissa, kun on tuntunut, ettei tästä tule yhtään mitään. Tiina on erinomainen esimies ja loistava työkaveri! Onni saada työskennellä Tiinan kanssa samassa tiimissä. Kiitos Tiina, että olet olemassa!”
Laura Kärkkäinen, sosiaalityöntekijä, Kasvatus- ja perheneuvonta
”Kiitos Tiina, kun olet kuormittavassa muutostilanteessa ottanut uuden työntekijän vastaan niin ihanasti! Kiitos lämminhenkisyydestä, sinnikkyydestä ja innostavasta esimerkistä. Ei jää epäselväksi, että välität meistä työryhmänä ja pyrit edistämään asioiden järjestymistä!”
Kati Luostarinen, Psykologi, Kuopion kasvatus- ja perheneuvonta
”Kiitokset Tiinalle. Olet hyvin ja sinnikkäästi ottanut haltuun esimiestehtävät, joihin jouduit yllättäen. Olet kuunteleva, ymmärtävä ja kannustava esimies.”
Sari Konttinen, psykologi, Kasvatus-ja perheneuvonta
"Kiitos Tiina Sinulle aidosta, lämminhenkisestä, reilusta ja rehdistä esimiesotteestasi. Kiitos myös sinnikkyydestäsi työmme laadukkuuden kehittämisessä niin asiakas- kuin työntekijä näkökulma huomioiden.
Kiitos siitä, että olet Sinä."
Hanna Easton, sosiaalityöntekijä, Kasvatus- ja perheneuvonta
”Haluan kiittää Tiinaa kehittävästä työotteesta, lämminhenkisyydestä, sinnikkyydestä ja jämäkkyydestä sekä ystävällisestä suhtautumisesta ja tarpeen tullen myös suorasanaisuudesta asioiden hoidossa. Erityiskiitos siitä, että Tiina on jaksanut tukea ja kannustaa epäselvässä ja epävarmassa tilanteessa. Tiina on ollut kiinnostunut jaksamisesta ja jaksanut kysyä kuulumisia. Tiina on parhaansa mukaan pyrkinyt etsimään ratkaisuja ja edistänyt asioiden järjestymistä.”
Liisa Kokkonen, sosiaalityöntekijä, Kuopio, kasvatus- ja perheneuvonta
”Kiitos Tiina siitä, että olet tukenut meidän tiimiä aina empaattisesti ja ymmärtäväisesti, vastannut lukuisiin kysymyksiin ja selvittänyt asioita sinnikkäästi. Vaikka tilanteet on olleet välillä sekavia ja kiirettä on varmasti piisannut, olet kuitenkin rauhallisuudellasi pitänyt yllä tunnetta siitä, että tässä pärjätään ja mennään eteenpäin. Kiitos!”
Maarit Karttunen, psykologi, Kasvatus- ja perheneuvonta
Maria Sorvisto, Palveluesimes, Soite
"Kiitos Fia sujuvasta yhteistyöstä, joustavuudesta ja potilaslähtöisestä ajattelusta. Olet aina läsnä, kanssasi on helppo suunnitella asioita ja ’parantaa maailmaa’
T. Koordinoivat hoitajat Elina, Päivi, Sanna ja Iiris"
Päivi Roukala-Henttu, Koordinoiva sairaanhoitaja, Soite
Auli Björninen, Lähihoitaja, Pitäjän pirtti, Hirvensalmi
”Olet raudan luja ammattilainen joka omistaa huumorintajuisen luonteen ja jonka kanssa on helppoa tehdä töitä <3”
Liisa Hulkkonen, Lähihoitaja, Pitäjän pirtti Hirvensalmi
Jelena Borodina, reumatologi, HYVAKS
”Kiitos, Jelena voimanainen! Kiitos että olet huipputehokas ja kiitos että kerrot totuuksia :) !”
Kirsi Paalanen, reumatologi, HYVAKS
”Kiitos, Kirsi voimanainen! Kiitos että olet huipputehokas ja kiitos että olet diplomaatti :) !”
Anna Sillanpää, yleislääketieteen erikoislääkäri, Jyväskylä
”Kiitos, Anna voimanainen! Kiitos, että muistutat perusterveydenhuollon näkökulmasta ja kiitos, että jaat vahvaa kokemustasi ja osaamistasi yhteiseksi hyväksi!”
Tuulikki Sokka-Isler, reumatologi, HYVAKS
Lauri-Matti Leino, Palvelusuunnittelija, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
”Kiitos Lauri! Olet aina apuna ja tukena, neuvot ja opetat, joustat aina ja sinun kanssa yhteistyö sujuu saumattomasti. Ja kiitos että omistat samanlaisen huumorintajun :) Yhteiset keskustelut ja ongelmien ratkaiseminen työntäyteisten päivien lomassa saa paremmin jaksamaan :)”
Taru Peltoranta, Palvelusuunnittelija, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Auli Teittinen, Ylilääkäri, Keski-Suomen hyvinvointialue
”Kiitos Auli kaikesta, etenkin johdatuksesta lastenneurologiaan, en olisi tässä ilman sinua! Olet taitava kollega, ihana ihminen ja ystävä. Mahtava huumorintajusi tekee jokaisesta työpäivästä aina pikkasen paremman.”
Tonja Johnson-Ferguson, osastonylilääkäri, Keski-Suomen hyvinvointialue
Sirkku Pikkujämsä, Lääkintöneuvos, STM
”Asiantuntevaa ja aikaansaava työtä koko Suomen parhaaksi. Kiitos ja tsemppiä!”
Taina Mäntyranta, Lääkintöneuvos, STM
”Kiitos Taina, vuosikausien puurtamisesta koko Suomen parhaaksi. Arvostan todella paljon monipuolista asiantuntemustasi.”
Miia Turpeinen, Yliopistosairaalan johtaja professori, Pohde
Jenni Tertsunen, Lähihoitaja/ohjaaja, Pihlajalinna eritysasumispalvelut oy/ uniikki Lohja
"Kiitos Jenni! Olen todella kiitollinen, että juuri sä olet mun työkaveri. Olet aina valmis auttamaan ja olemaan tukena on vastassa mitä tahansa!
Olet mahtava, kiitos!!"
Meri Kilpiä, Lähihoitaja/ohjaaja pihlajalinna eritysasumispalvelut oy/ uniikki Lohja
Pirjo Turkkinen, Palveluvastaava, Yrjö Hanna Oy
”Kiitos, Pirjo! Tarjoat aina auttavan kätesi minulle, vaikka sinullakin kädet täynnä omia töitä.”
Sanna Virtanen, Palveluesihenkilö, Yrjö ja Hanna oy
”Kiitos, Sanna! Parasta vertaistukea päivittäin.”
Mirka Böhling, Palveluesihenkilö, Yrjö ja Hanna oy
Minttu Tokoi, Palveluvastaava, Pihlajalinna
”Kiitos huikeasta esimiestyöstä, ikuinen toisten tsemppaaja, joka näkee kaikissa jotain hyvää ja sanoo sen ääneen. Osaa huomioida ihmisten vahvuudet, on läsnä ja helposti lähestyttävä. Tekee työtä suurella sydämellä, omana itsenään. Ilo työskennellä kanssasi nyt ja toivottavasti vielä monia vuosia.”
Johanna Oksanen-Häkkinen, Resurssisuunnittelija, Pihlajalinna