Yleisradio kertoi tänään perjantaiaamuna, että Ivalossa epäillään kahden kiinalaisen turistin kantavan koronavirusta. He ovat alun perin saapuneet Suomeen Kiinan Wuhanista, joka on tällä hetkellä uudentyyppisen koronaviruksen keskus.

Wuhanin asukkaat asetettiin torstaiaamuna poistumiskieltoon alueelta, jotta hillitään viruksen leviämistä muille paikkakunnille.

Kaksi Wuhanista aiemmin saapunutta kiinalaista on hakeutunut viime yönä Ivalon terveyskeskukseen influenssaoireiden vuoksi.

Lapin keskussairaalan infektiolääkäri Markku Broas kertoi Svenska Ylelle, että potilaista otettiin näytteet perjantaiaamuna. Ne lähetetään Helsinkiin analysoitavaksi.

Kiinalainen perhe on kiertänyt Lappia muutaman päivän. Broasin mukaan he ovat saapuneet Wuhanista Norjan kautta Suomeen.

Wuhanin koronavirusepidemiaan on tähän mennessä kuollut ainakin 25 ihmistä. Sen tiedetään tarttuvan ihmisestä toiseen, mutta toistaiseksi ei tiedetä kuinka ärhäkkä se on tarttumaan.

Maailman terveysjärjestö WHO on kolmatta päivää yrittänyt tehdä päätöstä, pitäisikö uusi koronavirus julistaa kansainväliseksi uhaksi kansanterveydelle. Toistaiseksi julistusta ei ole annettu.

WHO tutkii ja seuraa asiaa lisää.

Julistuksen merkitys on siinä, että se auttaa WHO:ta paremmin suuntaamaan rahaa ja voimavaroja tietyn epidemian torjumiseen.

Lue myös: