Hakukone Googlen kautta tehdyt haut ruoansulatuskanavan oireista ovat tutkimuksen mukaan ennustaneet koronatartuntojen lisääntymistä eri alueilla. Asiasta kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Havainnon tekivät bostonilaisen Massachusetts General Hospital -sairaalan tutkijat, jotka vertasivat makuaistin ja ruokahalun menetykseen sekä ripuliin liittyviä Google-hakuja koronaviruksen esiintyvyyteen 15 Yhdysvaltain osavaltiossa 20. tammikuuta—20. huhtikuuta välisenä aikana. Tutkimuksessa hyödynnettiin Google Trends -verkkotyökalua.

Oireisiin liittyvien hakujen määrä korreloi voimakkaimmin todennettujen koronatapausten kanssa New Yorkissa, New Jerseyssä, Kaliforniassa, Massachusettsissa ja Illinoisissa. Koronatapausten nousu ilmeni kolme tai neljä viikkoa verkkohakujen jälkeen. Vatsakivun, ruoansulatuskanavan oireiden ja ripulin tiedetään joissain tapauksissa olevan eräitä koronaviruksen aiheuttaman taudin oireista.

– Datamme korostaa ruoansulatusoireiden merkitystä potentiaalisena koronainfektion ennustajana ja viittaa siihen, että Google Trends voi olla arvokas työkalu ennustettaessa pandemiaa, jossa on ruoansulatukseen liittyviä ilmenemismuotoja, gastroenterologi Kyle Staller kirjoitti kollegoineen tutkimuksessa.

Bloombergin mukaan tutkijat testaavat myös viruksen jälkiä jätevedessä selvittääkseen, millä alueilla koronavirus leviää.