Yhdysvaltain terveysvirasto NIH (National Institutes of Health) rahoittaa uuden aivojen toiminnallisen magneettikuvantamismenetelmän (fMRI) kehitystyötä Suomessa. Menetelmä on kehitetty Itä-Suomen yliopiston A. I. Virtanen -instituutin kuvantamisyksikön ja Minnesotan yliopiston Center for Magnetic Resonance Research -tutkimuslaitoksen yhteistyönä.
Kyseinen uusi nolla-kaikuajan fMRI on perinteistä fMRI-menetelmää huomattavasti häiriöttömämpi. Siten se mahdollistaa tulevaisuudessa paremmin esimerkiksi aivoverkostojen muutosten tutkimisen aivostimulaation tai käyttäytymistoimintojen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen aikana.
Toisin kuin perinteinen fMRI, uusi nolla-kaikuajan menetelmä ei perustu veren hapetusasteen mittaamiseen, kertoo Itä-Suomen yliopisto tiedotteessa.
NIH:n rahoittamassa tutkimuksessa selvitetään tarkemmin fMRI-signaalin alkuperää. Tutkimuksen osuus, jossa fMRI yhdistetään sähköfysiologisiin mittauksiin, toteutetaan professori Olli Gröhnin ja professori Heikki Tanilan tutkimusryhmien yhteistyönä.
NIH -rahoitus on yksi arvostetuimmista kansainvälisistä rahoituksista ja nyt saatu R01-rahoitus yksi sen kilpailluimmista muodoista.
Myönnetty kolmivuotinen R01 -rahoitus on 1 700 000 dollaria, josta A. I. Virtanen -instituutin osuus on 500 000 dollaria.
– NIH R01 -rahoituksen saaminen Kuopioon yhdessä äskettäin saadun eurooppalaisen infrastruktuuristatuksen kanssa osoittaa kiistatta A. I. Virtanen -instituutissa tehtävän kuvantamisen korkean kansainvälisen tason, sanoo kuvantamisyksikön johtaja Olli Gröhn tiedotteessa.
- Olemme innoissamme päästessämme kehittämään seuraavan sukupolven kuvantamistekniikkaa tässä projektissa.
NIH:n myöntämä kolmivuotinen R01 -rahoitus projektille Next-Generation fMRI with MB-SWIFT: Insights into the Origins of Contrast on 1 700 000 USA.n dollaria, josta A. I. Virtanen -instituutin osuus on 500 000 dollaria.