Yhdysvaltain puolustusministeriö on myöntänyt rintasyöpätutkimusohjelmastaan Helsingin yliopiston johtamalle tutkimushankkeelle 5,2 miljoonan dollarin rahoituksen. Hankkeen tavoitteena on luoda uusia MYC-syöpägeenin aiheuttamiin haavoittuvuuksiin perustuvia hoitoja levinneeseen rintasyöpään.

Nyt saadun rahoituksen avulla kehitetään aivan uudenlaista hoitoa rintasyöpään, ja samalla tiivistetään yhteistyötä eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten tutkijoiden sekä potilasjärjestöjen kanssa. Syyskuussa 2021 alkava tutkimus toteutetaan yhteistyössä Kalifornian yliopiston (UCSF) kanssa.

Tavoitteena hoito, joka tuhoaa vain syöpäsoluja

Syöpää aiheuttavat geenimuutokset aiheuttavat syöpäsoluissa haavoittuvaisuuksia, joihin voi syöpälääkkeillä iskeä kuolettavasti. Rintasyövässä yliaktiivinen MYC-syöpägeeni ohjelmoi solut kasvamaan hallitsemattomasti, mutta samalla MYC saattaa syöpäsolut alttiiksi erilaisille lääkeaineille.

”Syöpätutkimuksen edistyksen myötä meillä on nyt uusia mahdollisuuksia kehittää sellaisia hoitoja, jotka tuhoavat vain syöpäsoluja, mutta jättävät normaalit solut rauhaan. MYC on näiden uusien hoitojen kehittämisessä avain. Tällaisilla hoidoilla on oletettavasti vähemmän haitallisia sivuvaikutuksia kuin nykyisillä hoidoilla. Selvitämme myös, voiko MYC:iin perustuvia hoitoja yhdistää uusiin immuunihoitoihin, kertoo hankkeen vetäjä FICAN tutkijaprofessori”, tutkimusjohtaja Juha Klefström Helsingin yliopistosta tiedotteessa.

Tutkimusryhmät Helsingin ja Kalifornian yliopistoissa ovat havainneet, että MYC-syöpägeeniä ilmentävillä kasvaimilla on yhteys rintasyövän heikompiin hoitotuloksiin, ja tällaisiin kasvaimiin ei saada helposti vastetta immuunihoidoilla.

”Tutkimusrahoituksen avulla voimme kehittää hoitoja, jotka tappavat kohdennetusti MYC-syöpägeeniä ilmentäviä syöpäsoluja ja samalla vahvistavat vastetta immuunihoidoille. Tarkoituksena on viedä laboratoriossa vahvistetut tutkimustulokset myöhemmin kliinisiin tutkimuksiin, joissa hoitoja tutkitaan MYC-positiivista, aggressiivista ja vaikeahoitoista rintasyöpää sairastavilla potilailla,” toteaa hankkeen toinen vastuututkija, professori ja syöpälääkäri Andrei Goga Kalifornian yliopistosta.

Projekti yhdistää tutkijat, kliinikot ja potilasjärjestöt

Potilasjärjestöillä on projektissa merkittävä rooli. Tavoitteena on hoitojen lisäksi kehittää uusia tapoja viestiä tutkimuksesta potilaille ja laajemmin kansalaisille.

– Hienoa, että tätä tärkeää aihetta tutkitaan ja etsitään uusia hoitoja levinneeseen rintasyöpään. Hyvästä ennusteesta huolimatta rintasyöpään kuolee Suomessa 900 henkilöä vuodessa, toteaa Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n toiminnanjohtaja Anu Niemi tiedotteessa.

Ainutlaatuinen projekti tuo yhteen asialleen omistautuneita tutkijoita, kliinikoita ja potilasjärjestöjen edustajia, joiden yhteisenä tavoitteena on kehittää uusia MYC-syöpägeenin aiheuttaman syöpäsolujen itsemurha-altistumiseen liittyviä hoitoja.

– On hienoa huomata, että kun Suomessa usko tutkimuksen voimaan ja rahoituksen merkitykseen horjuu, niin saimme Yhdysvaltain ratsuväen apuun tukemaan tätä merkittävää syöpätutkimushanketta, sanoo Juha Klefström.

Lue seuraavaksi: