Yhä useampi selviytyy syövästä, jopa kaikkein tappavimmista syövistä kuten maksa- ja keuhkosyövistä, arvioidaan tänään Lancetissa julkaistussa laajassa väestöpohjaisessa CONCORD-3-tutkimuksessa.

Suomi kuuluu kahdeksan parhaan selviytyjämaan joukkoon. Parhaiten syövistä on selviydytty 15 viime vuoden aikana Suomessa, Norjassa, Islannissa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa, kerrotaan Syöpäjärjestöjen tiedotteessa.

Suomessa rintasyöpään sairastuneiden naisten viiden vuoden suhteellinen elossaololuku oli 89 prosenttia, joka on Islannin ja Norjan ohella Euroopan suurin.

Yleisimmistä syöpätaudeista Suomessa selvittiin hyvin myös eturauhasen syövästä, 93 prosenttia, ja paksusuolen syövästä 65 prosenttia.

Suomessa 2000-luvulla elossaololuvut ovat kasvaneet etenkin suolisto-, eturauhas-, maksa- ja haimasyöpään sekä ihomelanoomaan ja lymfoomiin sairastuneilla potilailla. Näissä syöpätaudeissa kasvua on ollut yli kolme prosenttiyksikköä.

Elossaololuvut ovat kasvaneet selvästi myös lapsilla, jotka ovat sairastuneet lasten yleisimpään syöpätautiin akuuttiin lymfaattiseen leukemiaan.

Näiden lapsipotilaiden viiden vuoden elossaololuku oli 95 prosenttia, joka oli toiseksi suurin Euroopassa. Korkein elossaololuku oli Maltalla, 100 prosenttia, ja kolmanneksi suurin Tanskassa 94 prosenttia.

Suomessa keuhkosyöpäpotilaiden elossaololuvut kasvoivat kaikkien potilaiden joukossa vain vähän, 12 prosentista 13 prosenttiin, mutta varmennettujen tapausten osalta 17 prosentista 20 prosenttiin.

Haimasyöpä on edelleen tappava kaikkialla, ja viiden vuoden elossaololuku on tyypillisesti alle 15 prosenttia. Suomessa haimasyövän elossaololuvut ovat parantuneet 4 prosentista 7 prosenttiin, jos kaikki potilaat huomioidaan, mutta varmennetuissa tapauksissa 9 prosentista 18 prosenttiin.

CONCORD-3-tutkimus perustuu väestöpohjaisiin syöpärekistereihin, joiden avulla voidaan arvioida sekä syövän ehkäisystrategoiden onnistumista että terveydenhoitojärjestelmän onnistumista syövän hoitamisessa.

Tutkimus kattaa maat, joissa asuu kaksi kolmasosaa maailman väestöstä.