On olemassa lisääntyvää todistusaineistoa koronaviruksen leviämisestä ilman kautta, Maailman terveysjärjestö WHO tunnusti tiistaina.

Ulostulo tapahtui sen jälkeen, kun maanantaina kansainvälinen tartuntatautien tiedejulkaisu osoitti avoimen kirjeen järjestölle. Kirjeessä 239 alan tutkijaa 32 eri maasta todisti siitä, että ilmassa leijailevat viruspartikkelit voivat tartuttaa niitä sisään hengittävän ihmisen.

Tutkijat vetoavat Maailman terveysjärjestöä päivittämään virukseen liittyvää ohjeistustaan. Tällä hetkellä järjestön tekemä tartuntariskiarvio suosittelee metrin turvavälien pitämistä toisiin ihmisiin.

Ohjeistus voisi muuttua, jos järjestö ottaisi ilmatartunnan riskin mukaan arvioon. Tämä taas voisi vaikuttaa julkisen terveydenhuollon käytäntöihin maissa, joiden hallitukset nojaavat WHO:n riskiarvioon virusta vastaan käydyssä kamppailussa.

– Tämä ei todellakaan ole hyökkäys WHO:ta kohtaan. Kyseessä on tieteellinen debatti, mutta koimme tarvetta tulla julkisuuteen asian kanssa, sillä he kieltäytyivät kuulemasta todisteita useiden heidän kanssaan käytyjen keskusteluiden jälkeen, kommentoi Reutersille Coloradon yliopiston kemisti Jose Jimenez, joka on yksi avoimen kirjeen allekirjoittaneista tieteentekijöistä.

Jimenez myös avaa sitä, miksi ilmatartunnan mahdollisuus ei ole ollut mieluinen johtopäätös. Terveysalalla on perinteisesti asetettu aerosolitartuntojen toteamisen rima hyvin korkealle, sillä on pelätty panikointia.

WHO on aiemmin kertonut, että covid-19-tautia aiheuttava virus leviää ensisijaisesti tartunnan saaneen ihmisen nenästä ja suusta lähtevien pisaroiden avulla. Pisaroiden on arvioitu vajoavan ja katoavan maahan pian.

Terveysorganisaation koronapandemiaosaston tekninen johtaja Maria Van Kerkhove sanoi tiistaisessa tiedotustilaisuudessa, että he ovat keskustelleet ilma- ja aerosolivälitteisen tartunnan mahdollisuudesta yhtenä koronaviruksen tartuntamuodoista.

Järjestön tartuntaehkäisyn ja -kontrollin tekninen johtaja Benedetta Allegranzi taas asetteli, että esiin on tulossa todisteita koronaviruksen ilmatartunnasta, mutta todisteet eivät ole ratkaisevia. Ei voida kuitenkaan sulkea pois ilmatartunnan mahdollisuutta julkisissa paikoissa ja erityisesti tietynlaisissa olosuhteissa: väenpaljoudessa, suljetuissa tiloissa ja tiloissa, joissa on huono ilmanvaihto.

– Todisteita kuitenkin täytyy kerätä ja tulkita, ja jatkamme tämän tukemista, Allegranzi sanoi.

Van Kerkhove ilmoitti terveysjärjestön julkaisevan lähipäivinä tieteellisen tiedonannon viruksen leviämistavoista. Tartuntojen pysäyttämiseksi tarvitaan hänen mukaansa kattava paketti toimenpiteitä.

– Siihen ei sisälly vain fyysinen etäisyydenpito vaan myös maskien käyttö tietyissä olosuhteissa, varsinkin siellä, missä ei voi pitää etäisyyttä ja varsinkin terveydenhuollon työntekijöille.