Maailman terveysjärjestö WHO on alkanut tarkkailla uutta koronavirusvarianttia.

Guardianin mukaan WHO luokittelee Mu-variantiksi kutsumansa muunnoksen VOI-linjan variantiksi eli variant of interest. Suomeksi näitä VOI-virusvarianttilinjoja kutsutaan tehostetun seurannan alaisiksi virusvarianttilinjoiksi, eli niitä seurataan ja tutkitaan tehostetusti tiedon kartuttamiseksi niiden vaikutuksista pandemiaan.

Mu-variantti havaittiin ensimmäistä kertaa tammikuussa 2021 Kolumbiassa. Tartuntatapauksia on sittemmin rekisteröity muualla Etelä-Amerikassa ja Euroopassa.

WHO:n viikoittaisen pandemian seurantaraportin mukaan variantilla saattaa olla suurempi vastustuskyky rokotteita kohtaan. Asian selvittäminen vaatii kuitenkin lisää tutkimuksia.

Mu-variantin osuus tartunnoista on globaalisti alle 0,1 prosenttia. Variantin määrä tautitapauksista on kuitenkin noussut jo 39 prosenttiin Kolumbiassa ja 13 prosenttiin Ecuadorissa.

Mu on viides WHO:n VOI-linjan luokituksen saanut variantti. Suurinta huolta WHO kantaa neljästä OC- eli variants of concern -linjojen varianteista, joihin myös Beeta-muunnos kuuluu.