Maailman terveysjärjestö (WHO) on julistanut Kongon demokraattisessa tasavallassa käynnissä olevan ebolaepidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi.

– Julistus ei tarkoita, että muiden maiden pitäisi alkaa rajoittaa kauppaa tai matkustusta alueelle. Päinvastoin, on tärkeää pitää reitit auki, jotta apu pääsee perille, sanoo THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen tiedotteessa.

Kongon ebolaepidemia alkoi elokuussa 2018, minkä jälkeen maassa on todettu 2 407 laboratoriokokein varmistettua tartuntaa. Tartunnan saaneista kaksi kolmasosaa on menehtynyt.

– Kongon epidemia on erityisen huolestuttava alueen epävakaan turvallisuustilanteen ja pitkään laiminlyötyjen terveyspalveluiden kehittämisen takia. Alueen hallinnasta kamppailee useita aseellisia ryhmiä, ja väestön luottamus viranomaisiin on erittäin heikko. Se tekee torjuntatoimien toteuttamisesta vaikeaa ja jopa vaarallista, sanoo Salminen.

Ebolaepidemiaa torjutaan muun muassa tehostetun seurannan, tartuntojen jäljittämisen sekä rajanylitys- ja tarkastuspisteillä tapahtuvan seulonnan keinoin. Lisäksi Kongossa on käytössä kokeellinen ebolarokote, jonka on tähän mennessä saanut noin 161 000 ihmistä.

Mika Salmisen mielestä ebolaepidemiat eivät lopu ellei niiden ennaltaehkäisyyn satsata pitkäjänteisesti.

– Perusongelma epidemioiden torjunnassa on riittävän perusterveydenhuollon palveluiden puute alueella. Jos jo ensimmäiset tapaukset tunnistettaisiin heti ja saatettaisiin hoitoon, epidemia katkeaisi alkuunsa.

– Nykyinen malli, jossa kansainväliset terveysjärjestöt syöksyvät paikalle ja perustavat eristyskeskuksia, ei ole kestävä ja siihen liittyy monenlaisia ongelmia. Hallitusten ja kehitysrahoittajien pitäisi pelkän lyhytjänteisen palokuntatoiminnan sijaan investoida palveluihin, jotka voivat auttaa kaikissa alueen väestön terveyshaasteissa.

WHO on arvioinut, että ebolaepidemia muodostaa hyvin korkean tartuntariskin ainoastaan Kongossa ja maan lähialueilla. Riski taudin laajalle leviämiselle Eurooppaan on hyvin pieni. Yksittäisten tapausten kantautumista epidemia-alueen ulkopuolelle ei kuitenkaan voida täysin sulkea pois.