Koronapandemia on kiihtynyt Varsinais-Suomessa nopeasti. Alueellinen koronaryhmä suosittaa toisen asteen ammatillisten oppilaitosten siirtyvän etäopetukseen kahdeksi viikoksi mahdollisimman pian, viimeistään maanantaista 9.11. alkaen.

Ryhmä totesi, että päätökset oppilaitosten käytännöistä tehdään paikallisesti epidemiologisen tilanteen mukaan.

Suositus etäopetuksesta ei koske tässä vaiheessa lukioita.

Varsinais-Suomessa noin puolet lokakuun tartunnoista todettiin alle 30-vuotiailla.

Suurimman koronatartunnan saaneiden ryhmän muodostavat tällä hetkellä perhe- ja lähipiiritapaukset sekä niistä seuranneet jatkotartunnat muun muassa kouluissa.

Toisen asteen oppilaitoksiin on kahden edeltävän viikon, siis 19.10.–1.11., ajalta liitetty ainakin 13 koronatartuntaa. Lisäksi vaihto-opiskelijoiden joukkoaltistumisessa on todettu 16 tartuntaa.

– Koronatilanne on muuttunut viikossa paljon ja tartunnat leviävät erityisesti nuorten keskuudessa. Käänne oli odotettavissa, mutta se tuli yllättävän nopeasti, sanoo tiedotteessa johtajaylilääkäri Mikko Pietilä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Tällä hetkellä noin 76 prosenttia tapauksista pystytään jäljittämään. Koronaryhmän mukaan maakunta on edelleen kiihtymisvaiheessa.

Maakunnan koronavirustapaukset keskittyvät erityisesti Turkuun, Saloon ja Raisioon.

Koronatyöryhmä on havainnut, että koronatesteihin ei enää hakeuduta yhtä herkästi kuin alkusyksyllä.

– Hyvin huolestuttavaa on, että lieväoireisena on liikuttu työpaikoilla ja oppilaitoksissa. Tämä on osaltaan mahdollistanut koronaviruksen nopeaa leviämistä. Koronatestiin on edelleen mentävä, jos oireita ilmaantuu, sanoo Pietilä.