Ruokaviraston mikrobiologisen elintarviketurvallisuuden yksikön johtaja Ville Kekkonen pohti blogikirjoituksessaan ruokaan liittyvää hygieniaa.
– Ihmisluonteeseen taitaa kuulua sellainen ominaisuus, että kun asiat menevät hyvin liian pitkään, niin monet perusasiat unohtuvat. Aina välillä voi kuulla ja lukea kommentteja, että mitä pieni ruokamyrkytys haittaa, tai että ihmisen pitää ”karaista itseään” erilaisilla mikrobeilla, syömällä vaikka vanhentuneita elintarvikkeita, Kekkonen kertoo.
Kekkonen kirjoittaa, että oikeasti ”mikrobit eivät karaise”. Hänen mukaansa on varmaan osittain niin, että kehon immuunijärjestelmä kaipaa tekemistä.
– Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään desinfioidussa pullossa, mutta jokainen, joka on maannut tuskissaan noroviruksen kourissa, ainakin sillä hetkellä, toivoisi että olisi välttynyt siltä. Saati jos joku läheinen on menehtynyt vaikka listerioosiin.
Kekkosen mukaan perushygienian merkitys on tullut ihmisten mieliin koronapandemian aikana.
– Ihmiset ovat havahtuneet välttämään toisia päin aivastelua ja yskimistä sekä pesemään ja desinfioimaan käsiään, ja julkisissa tiloissa pintoja desinfioidaan säännöllisesti. Olen kuullut joissain ruokakaupoissa olevan jopa ostoskorien ja kärryjen pesureita.