Taudin jäljitys alkaa Husin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan pettämään pääkaupunkiseudulla.

– Vantaalla taudin ilmaantuvuus on yli 500 kahden viikon aikana 100 000 henkeä kohden, Lehtonen sanoi eilen Ylen A-studiossa. Vantaan ilmaantuvuus on kolminkertainen moniin muihin pääkaupunkiseudun alueisiin nähden.

Lehtonen peräänkuulutti liikkuvaa jäljitysresurssia, joka pystyttäisiin ”heittämään noihin paikkoihin, joissa homma alkaa prakaamaan”.

– Jos tauti pääsee karkuun maan neljänneksi suurimmassa kaupungissa, tilanne pahenee koko maassa, ennakoi Lehtonen.

Toisin sanoen nyt alkaa olla kiire koronan leviämisen jäljittämisessä ja pysäyttämisessä. Vantaan kaupungin omat testausresurssit ovat kuitenkin kiinni Helsinki-Vantaan lentokentällä rajalla, eikä kaupungilla ole resursseja laajentaa koronatestausta esimerkiksi rakennustyömaille nopeasti.

”Vantaata ei saa jättää yksin”

Vantaa on vaikeassa asemassa, koska siellä on lentokentän rajan lisäksi paljon suuria rakennustyömaita ja siellä myös asuu paljon ulkomaalaisia rakentajia tiiviissä väliaikaismajoituksessa.

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi kertoo tuoreessa Talouselämässä, että rakennustoimialan tilanne on poikkeuksellisen vaikea.

– Sen lisäksi, että yritykset käyttävät työterveyspalveluita testauksessa, tarvitaan yhteiskunnalta apua testauspartioiden järjestämiseen, toivoo Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randell.

Randellin mukaan Vantaan tilanne on hyvin haastava.

– Vantaata ei saisi jättää yksin, vaikka se iso kaupunki onkin. Heille täytyy pyrkiä muiden antamaan niin sanotusti virka-apua, Randell sanoo.

Randellin mielestä kapasiteetin pitäisi nyt liikkua, koska korona-tilanne on muissa kaupungeissa rauhallisempi.

– Kapasiteettia pitää saada nyt aiempaa nopeammin sinne, missä sitä tarvitaan, Randell sanoo.

Randell sanoo ymmärtävänsä, että mobiilin testauksen laajentamista ja testauspartioiden käyttöönottoa hidastaa se, että perusterveydenhuoltokin pitää pysyä pyörimässä.

– Ihmisten pitää pystyä lepäämään, että he jaksavat tehtäviään hoitaa. Haasteet ovat samoja kuin rajaturvallisuudessa, Randell sanoo.

Suurilla työmailla voi käydä päivän aikana 500–1000 työntekijää, ja kaikkien testaaminen vaatii paljon resursseja. Lisäksi Suomessa on rakennuksilla Randellin mukaan 30 000 henkeä vierastyövoimaa ulkomailta.

Suuri osa heistä asuu tiiviisti tilapäismajoituksissa, missä tartunnat pääsevät helposti leviämään.

– Mobiiliyksiköitä testaukseen on olemassa. Esimerkiksi Meyerin telakan portin vieressä on kaupungin koronabussi, joka tarjoaa mahdollisuuden päästä samana päivänä testiin paikan päällä, Randell sanoo.

Lue myös: