Kaksisuuntaisella mielialahäiriöllä on yhteys laajaan kirjoon vanhempien psyykkisiä sairauksia, käy ilmi psykiatrian erikoislääkäri Dan Sucksdorffin väitöstutkimuksessa.

Sucksdorff osoitti Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan, että vanhempien bipolaarihäiriö, skitsofreniakirjon häiriöt, unipolaarinen eli tavanomainen masennus ja muut mielialahäiriöt, äitien ahdistuneisuushäiriöt sekä vanhempien muut neuroottiset ja persoonallisuushäiriöt olivat yhteydessä jälkikasvun bipolaarihäiriöön.

Väitöstutkimuksen mukaan lähisukulaisten sairaushistorian selvittäminen on keskeinen osa bipolaarihäiriön riskitekijöiden kartoitusta. Erityisen tärkeää se on tilanteessa, jossa henkilöllä on sairauden puhkeamista mahdollisesti ennakoivaa oireilua.

Mielenkiintoinen löydös väitöstutkimuksessa tehtiin migreenin ja bipoläärihäiriön väliltä.

Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että bipolaarihäiriötä sairastavilla henkilöillä epilepsian ja migreenin riski on koholla. Näiden sairauksien mahdollisesta ristiin kasautumisesta perheissä on kuitenkin ollut erittäin vähän tietoa.

Sucksdorffin tutkimuksen perusteella vanhempien migreeni näyttäisi olevan riskitekijä jälkikasvun bipolaarihäiriölle.

– Tutkimuksessa vanhemmilla, joilla itsellään ei ollut bipolaarihäiriötä, mutta joiden lapsella se oli diagnosoitu aikaisintaan 18 vuoden iässä, havaittiin esiintyvän 1,5 kertaa yleisemmin migreeniä verrattuna terveiden lasten vanhempiin, Sucksdorff kertoo tiedotteessa.

Sen sijaan vanhempien epilepsian ja jälkikasvun bipolaarihäiriön välillä ei löytynyt yhteyttä. Bipolaarihäiriötä sairastavilla itsellään esiintyi kuitenkin oheissairauksina verrokkeja enemmän sekä epilepsiaa että migreeniä.

Vanhempien sairaudet ovat riskitekijöitä jälkikasvun bipolaarihäiriölle joko geneettisten tai muiden mekanismien kautta.

Geneettisissä tutkimuksissa on migreenin osalta löytynyt viitteitä geneettisten riskitekijöiden päällekkäisyydestä suhteessa bipolaarihäiriöön.

– Se, että bipolaarihäiriö on yhteydessä vanhempien migreeniin muttei vanhempien epilepsiaan, voisikin viitata siihen, että bipolaarihäiriö on geneettisesti lähempänä migreeniä kuin epilepsiaa.

Bipolaarihäiriön yhteys oheissairautena ilmenevään migreeniin oli kuitenkin voimakkaampi kuin bipolaarihäiriön yhteys vanhempien migreeniin.

Todennäköisesti myös muut kuin geneettiset tekijät kuitenkin vaikuttavat löytyneisiin yhteyksiin.

– Esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhemman psyykkinen sairaus on puhjennut vasta lapsen bipolaarihäiriön puhkeamisen jälkeen, voi lapsen sairastumisesta aiheutunut huoli olla merkittävä tekijä vanhemman sairastumisen taustalla.

– Löydökset antavat olettaa, että jotkin ei-perinnölliset tekijät, joita emme vielä tunne, ovat keskeisiä niin epilepsian kuin migreeninkin kohonneessa riskissä bipolaarihäiriötä sairastavilla henkilöillä.

Väitöstutkimus korostaa sitä, miten lähisukulaisten sairaushistorian lisäksi oheissairauksien selvittäminen voi auttaa ennakoimaan bipolaarihäiriön puhkeamista.

Oheissairaudet nimittäin ovat yhteydessä bipolaarihäiriön vaikeampaan sairaudenkulkuun. Siksi paremman ymmärryksen saavuttaminen oheissairauksien puhkeamiseen vaikuttavista tekijöistä on haaste tulevalle tutkimukselle. Haaste on tärkeää ratkaista bipoläärihäiriön hoidon kehittämisen kannalta.

Väitöstutkimus tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 20. joulukuuta.