Valvira otti tänään kiinnostavasti kantaa krooniseen väsymysoireyhtymään (CFS), jonka hoidosta ja olemassaolosta on pitkään kiistelty tiedemaailmassa.

Tähän mennessä sosiaali- ja terveydenhuollon asianmukaisuutta valvova viranomainen on ollut esillä lähinnä siinä roolissa, että se rajoitti eilen maanantaina yhden kroonista väsymysoireyhtymää sairastavia hoitaneen lääkärin ammatinharjoittamisoikeutta.

Kyseessä on keuhkolääkäri Olli Polo.

Tämä on Valviran mukaan vaarantanut potilasturvallisuutta hoitamalla oireyhtymästä kärsiviä kokeellisilla hoidoilla ja vakavia sivuvaikutuksia aiheuttavilla lääkeaineilla, joita ei ole tarkoitettu CFS:n hoitoon.

Tänään Valvira halusi nostaa esiin sen, että kroonista väsymysoireyhtymää sairastavat näyttävät Suomessa olevan eräänlaisessa hoitotyhjiössä.

Meillä ei ole toistaiseksi yhtenäistä linjausta CFS-potilaiden diagnosoimiseksi ja hoitamiseksi, Valvira kirjoitti tiedotteessa.

Osa kroonista väsymysoireyhtymää sairastaneista ei saa tarvitsemaansa hoitoa, se totesi.

Valvira vaatiikin Suomea luomaan CFS:n hoitoon linjauksen ja hoitopolun.

– Vaikka taudista on olemassa vähän näyttöön perustuvaa tietoa, on kansainvälisesti laadittu runsaasti ohjeistusta CFS:n hoidosta, se tiedotti.

Juttuun on 4.9. 2017 klo 13.55 täydennetty Olli Polon nimi.

Lue lisää kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja siihen liittyvistä kiistoista: Krooninen väsymysoireyhtymä on nyt arviotu – Polo sai Valviralta varoituksen (Mediuutiset 6.5.2015)