Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen suosittelee kaikkia kykeneviä ottamaan koronavirusrokotteen. Hän kiinnittää huomiota myös siihen, että miesten keskuudessa rokotekattavuus on naisia jäljessä.

”Miehet, nyt sinne rokotuksiin vaan”, Salminen totesi torstaina pidetyssä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja THL:n koronatilannekatsauksessa.

Salminen painottaa tutkimusdataan viitaten myös, että rokottamattomilla tartunnan saamisen tai sairaalaan joutumisen riski on merkittävästi korkeampi kuin osittain tai täysin rokotetuilla.

Myös STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kannustaa ottamaan rokotteen, sillä hänen mukaansa riittävä rokotekattavuus on keskeisessä roolissa epidemian taltuttamisessa.

”Ottamalla rokotteen autat taltuttamaan Suomen koronavirusepidemian juuri nyt”, Voipio-Pulkki sanoo.

Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut nyt 72 prosenttia suomalaisista. Kaksi rokoteannosta eli täysi rokotesuoja on 47 prosenttia suomalaisista.

12–15 -vuotiaiden rokotukset ovat Salmisen mukaan edenneet Suomessa hyvin. Viimeisen kahden viikon aikana 12–15 -vuotiaista lähes puolet on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Rokotekattavuudessa on kuitenkin alueellisia eroja.

STM:n ja THL:n tilannekatsauksen mukaan Suomessa uusien koronavirustartuntojen määrä näyttäisi tasaantuneen.

”Epidemian kasvu näyttäisi olevan pysähtymässä. Emme vielä ole tästä varmoja, tarvitsemme vielä lisää seuranta-aikaa ja tilannetta on seurattava tarkasti”, STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki korostaa tilaisuudessa.

Viime viikolla (viikko 33) uusia tapauksia todettiin yhteensä 4 334, mikä on noin 800 vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 5 176. Tartuntojen ilmaantuvuus väheni lähes kaikissa ikäluokissa.

Myöskään sairaalahoidon tarve ei ole enää kasvanut. Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on rokottamattomia.

Tiedotustilaisuudessa korostetaan, että tartuntamäärien tasaantumisesta huolimatta tilanne on edelleen epävakaa. Todettujen tartuntojen määrä on kuitenkin edelleen suuri ja tartunnat leviävät yhä erityisesti rokottamattomien nuorten ja aikuisten piirissä. Tänään torstaina uusia tartuntoja on todettu 650.

Viime viikon aikana karanteeniin määrättiin ennätyksellisesti 13 800 ihmistä.

Tiedotustilaisuudessa valtiovarainministeriön osastopäällikkö Juha Sarkio kertoi myös valtakunnallisesta etätyösuosituksesta. Vallitsevan koronatilanteen takia etätyösuositusta ehdotetaan jatkettavaksi kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla 30. syyskuuta 2021 asti.

Etätyösuosituksen jatkoa perustellaan sillä, että työikäisten kohtaamisista merkittävä osa tapahtuu työtehtävissä. Etätyösuositusten voimassaolon perusteita arvioidaan uudelleen syyskuun puolivälissä.

Kyseessä on vasta ehdotus. Päätöksen etätyösuosituksen jatkosta tekee hallitus.

LUE SEURAAVAKSI: