Syöpäjärjestöt on selvittänyt miten urheiluseurojen toimintaan osallistuvat alaikäiset nuoret saavat nuuskaa haltuunsa ja miten nuuskaan urheiluseuroissa asennoidutaan.

Selvitykseen haastateltiin jääkiekko-, jalkapallo- ja salibandyseurojen 16–17-vuotiaita pelaajia, valmentajia ja toimihenkilöitä, lajiliittojen edustajia ja pelaajien vanhempia pääkaupunkiseudulta ja Oulun seutukunnasta.

Kävi ilmi, että nuoret saavat helposti nuuskaa iästä tai asuinpaikasta riippumatta. ”Kyll röökii on vaikeempi saada alaikäisenä, kuin nuuskaa”, sanoi eräs kyselyyn vastanneista.

Nuuskaa ostetaan muun muassa kavereilta, vanhemmilta sisaruksilta ja sosiaalisen median kautta, kertovat tutkimuksessa mukana olleet alaikäiset urheilevat nuoret. ”Kyll röökii on vaikeempi saada alaikäisenä, kuin nuuskaa”, sanoi eräs kyselyyn vastannut, urheileva nuori.

Maantieteellisellä sijainnilla oli vaikutusta siihen, mistä nuuskaa tuli paikkakunnalle. Oulun seudulla nuuska haetaan Ruotsin puolelta ja pääkaupunkiseudulla toteutetuissa haastatteluissa mainittiin, että nuuska tuodaan risteilylaivoilta.

Nuoret näkivät nuuskan olevan käyttäjien oma asia ja nuuskaa käyttävät nuoret kokivat nuuskan olevan osa elämää.

Nuoret urheilijat pitivät nuuskaa muita päihteitä parempana vaihtoehtona. Tupakan hapenottokykyä heikentävät haitat tiedettiin, mutta nuuskan terveyshaitat eivät olleet yhtä tuttuja.

Syöpäjärjestöt haluaa, että nuorille kerrottaisiin nuuskan haitoista, kuten siitä, että toistuvien nikotiiniannosten ja vieroitusoireiden takia nuuskan käyttäjän keho on jatkuvassa rasitus- ja stressitilassa.

Käyttämällä nuuskaa urheilija antaa siis vastustajalleen ison etulyöntiaseman.

Nuuskan terveyshaitat näkyvät asiantuntijoiden mukaan ensimmäisenä suun alueella. Mikäli jatkaa nuuskan käyttöä, vaikka on jo limakalvovaurioita, vaurio etenee ja saattaa muuttua syövän esiasteeksi.

Nuuskan pitkäaikainen käyttö lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, diabetekseen sekä suun- ja kaulan alueen syöpiin.

Seurojen ja joukkueiden edustajat korostivat, että heidän seurassaan on nollatoleranssi nuuskan suhteen. Siitä huolimatta nuoret kertoivat, että valmentajien keskuudessa nuuskan käyttö on yleistä.

Seurojen edustajien mielestä on vaikeaa puuttua vapaaehtoistyötä tekevän valmentajan nuuskankäyttöön.

Seurat ja joukkueet toivovat lajiliitoilta systemaattisempia ohjeita siihen, miten nuuskan käyttöön tulisi puuttua. Haastatteluissa kävi ilmi, että eri toimijoiden välillä oli epäselvyyksiä siitä, kenellä on vastuu nuorten nuuskattomuuden edistämisessä.

Nuuska nuorten urheilijoiden arjessa -raportti on ladattavissa täältä.

Lue myös:

Nuorten päihteettömyys ei enää vähene (MU 16.8.2019)

Koulutusryhmien väliset erot nuuskan käytössä kasvoivat – Ammattiin opiskelevien nuuskaaminen lisääntyi enemmän kuin lukiolaisten (MU 13.8.2019)

Joka kymmenes nuori tupakoi – Syöpäjärjestöjen suosituin verkkopalvelu näyttää seuraukset (MU 24.4.2019)