Erikoistutkija Mikko Peltola ehdottaa Mediuutisten numerossa 1/2018, että tulevan sotejärjestelmän tulisi kerätä monipuolista tietoa kansalaisten valintojen tukemiseksi. ”Ilman kunnollista tietoa valinnanvapaus ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.” Peltola ei suinkaan ole ainoa, joka tällaista on esittänyt. Tähän tavoitteeseen liittyy kuitenkin monia ongelmia, joita seuraavassa pohdin.

Sairaaloitten, saati sotekeskusten, laadun luotettava vertailu vaatii mutkikkaita tilastollisia analyysejä, sillä palvelujen tarjonta ja kysyntä vaihtelevat monien muuttujien suhteen. Suomen sotealueet eroavat suuresti toisistaan. Eroja tuottavat sairastavuus-, varallisuus-, ikä- ja koulutuserot. Miten eri keskukset tai sairaalat saadaan aidosti vertailukelpoisiksi? Onko keskuksen tulosten lisäksi verrattava myös lääkäreitä ja muuta henkilökuntaa?

Jos näitä tietoja on tarjolla, niihin pitäisi aina liittää kuvaus tällaisen vertailun vaikeudesta. Tunnen parhaiten psykoterapian tutkimuksen. Sen tuloksellisuuden arviointi on kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja vaatii aina huolellisen kuvauksen käytetyistä menetelmistä. Käytännössä näin ei tulla tekemään, vaan laatu- ja vaikuttavuustiedot esitetään hyvin yksioikoisina ja yksinkertaisina paremmuusjärjestyksinä samaan tapaan kuin vaikka lukioiden yhteydessä. Monissa maissa on lisäksi havaittu tulosten manipulointia, koska kyse on lopulta rahasta. Ilmeisesti ajatellaan, että Suomessa mitään tällaista ei voi tapahtua.

Tyytyväisyyskyselyt ovat helpompia tehdä. Hyvän kohtelun merkitys on painoarvoltaan asiakkaan kannalta suurempi kuin vaikeasti ymmärrettävän hoidon vaikuttavuuden. Moni ajattelee samoin kuin minä: jos sain huonoa kohtelua, sinne en enää mene uudestaan, vaikka olisi maailman paras hoitopaikka. Näissä keskusten ja lääkärien vertailussa unohtuu myös se, että tarjolla on koko ajan muutakin tietoa, jonka merkitys on usein suurempi kuin laatua kuvaavien tutkimustietojen. Eri hoitopaikoista kiertää huhuja ja epämääräistä tietoa some-maailmassa. Sen painoarvo tulee lisääntymään. Lisäksi monet yksityiset yritykset tulevat harjoittamaan hyvin aggressiivista mainontaa, ellei sitä laissa tai sopimuksin rajoiteta.

Tietojen kerääminen ja tallentaminen syö myös työntekijöiden voimavaroja, sillä jos perusteellista tietoa halutaan, se ei voi olla yksioikoista. Palvelujen käyttäjät väsyvät hekin jatkuvaan tietojen keräämiseen. Palautetta antavat pääosin tyytymättömät potilaat. Ei kai ketään voi pakottaa palautetta antamaan? Uskovatko ihmiset, että annetuilla tiedoilla on todellista vaikutusta?

Usko rationaalisiin päätöksiin on lujassa. Suuri määrä tieteellistä tutkimusta osoittaa, että ihmiset eivät toimi sen rationaliteetin mukaan, mihin suunnittelijat ja lainlaatijat luottavat. Ihmisillä on omat, hyvin yksinkertaiset periaatteensa, joita psykologiassa nimitetään heuristisiksi. Ne toimivat usein hyvin, mutta voivat olla yllättäviä ja vaikeasti ennakoitavia. Ennustan, että sotekeskuksen valinta ratkeaa hoitoon pääsyn nopeuden, ystävällisyyden ja mainonnan perusteella. Vain pieni osa jaksaa perehtyä laatu- ja vaikuttavuustietoihin ja jos koettaa perehtyä, ne ymmärtää helposti väärin.