Selkärankamurtumat ja osassa tapauksista niihin liittyvät selkäydinvammat aiheuttavat usein vakavia seurauksia. Tapaturmaisten vammojen lisäksi selkäydin voi vaurioitua myös sairausperäisen syyn, kuten kasvaimen, seurauksena.

LL Ville Niemi-Nikkolan väitöstutkimuksessa selvisi, että aikaisemmista kansainvälisistä tuloksista poiketen yleisin syy tapaturmaisille selkärankavammoille Pohjois-Suomessa oli kaatuminen, jota esiintyi etenkin yli 60-vuotiailla.

Tämän lisäksi vammojen ennaltaehkäisyn suunnittelussa tulisi huomioida myös se, että alle 45-vuotiailla yleisin vammamekanismi oli liikennetapaturmat, ja näissä suuressa osassa esiintyi vakavia liitännäisvammoja.

Väitöskirjassa havaittiin myös, että selkärankamurtuma lisäsi pitkäaikaiskuolleisuutta kaikissa ikäryhmissä verrattuna normaaliväestöön, vaihdellen kolminkertaisesta kuolemanriskistä yli 65-vuotiailla kaksikymmenkertaiseen alle 30-vuotiailla.

Mielenkiintoinen löydös oli, että kaatuminen vammamekanismina lisäsi kuolemanriskiä merkittävästi verrattuna korkeaenergisiin vammamekanismeihin, minkä takia tämä potilasryhmä tarvitsee erityishuomiota murtuman jälkeisessä hoidossa.

Lisäksi väitöstutkimuksessa selvitettiin sairausperäisten selkäydinvammojen ilmaantuvuus, joka oli 54/1 000 000 vuodessa. Tämä ilmaantuvuus oli huomattavasti korkeampi kuin oli odotettavissa aikaisempien kansainvälisten tutkimusten perusteella. Yleisimmät syyt sairausperäiselle selkäydinvammalle olivat selkärangan rappeumasairaudet sekä pahan- ja hyvänlaatuiset kasvaimet, tässä järjestyksessä.

Väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää selkärankamurtumien ja selkäydinvammojen ilmaantuvuutta, epidemiologisia piirteitä ja vamman jälkeistä kuolleisuutta. Aineistona oli 971 tapaturmaisen selkärankavamman saanutta potilasta, joita hoidettiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2007–2011, sekä 430 sairausperäisen selkäydinvamman saanutta potilasta, joita hoidettiin Oulun ja Tampereen yliopistollisissa sairaaloissa vuosina 2012–2016.