Pienellä lihaskoolla on yhteys verisuonipotilaan huonontuneeseen ennusteeseen, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Tutkimuksessa potilailla, joilla oli pienempi lihaspinta-ala tai lihaksen lean-arvo, oli suurentunut todennäköisyys menehtyä seurannan aikana.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että psoas-lihaksen pienentymisellä leikkauksen jälkeen 1 – 3 vuoden aikana oli yhteys suurentuneeseen todennäköisyyteen menehtyä seurannan aikana vatsa-aortan aneurysmapotilailla.

Tutkimukseen sisällytettiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vatsa-aortan aneurysman ja sisemmän kaulavaltimoahtauman vuoksi leikattuja potilaita sekä äkillisen aivoinfarktin sairastaneita potilaita, jotka hoidettiin endovaskulaarisesti mekaanisella verihyytymän poistolla.

Tampereen yliopistossa väittelevä lääketieteen lisensiaatti Iisa Lindström tutki sarkopenian eli lihaskadon esiintymistä mittaamalla verisuonipotilaiden lihasten kokoa tietokonetomografiakuvista.

Vatsa-aortan aneurysmapotilaista mitattiin lannelihakset eli psoas-lihakset. Kaulavaltimoahtauma- sekä aivoinfarktipotilailta mitattiin ulommat poskilihakset eli masseter-lihakset.

Potilailta mitattiin tietokonetomografiatutkimuksista lihasten pinta-ala ja tiheys sekä niin sanottu lean-arvo, joka huomioi sekä pinta-alan että tiheyden.

”Psoas- ja masseter-lihasten mittaukset tietokonetomografiakuvista todettiin luotettaviksi ja kun nykyään kaikille potilaille tehdään tietokonetomografiakuvaus ennen toimenpidettä, lihasten arviointi ei vaadi lisäkuvantamisia ja lihasparametrit ovat kliinikoiden saatavilla jo toimenpidettä suunniteltaessa”, Lindström sanoo tiedotteessa.

Sarkopenia on merkittävä verisuonipotilaan toimintakykyä heikentävä tila, mutta sen arvioimiseen liittyvät tekijät ja vaikutus ennusteeseen leikkauksen tai toimenpiteen jälkeen tunnetaan huonosti.

Verisuonikirurgiset potilaat ovat usein monisairaita ja heidän leikkausriskinsä arvioiminen on haasteellista.

Potilaan leikkausta edeltävät fysiologiset reservit ovat ennusteen kannalta merkittävä tekijä, sillä ne vaikuttavat leikkauksen riskeihin sekä leikkauksen jälkeisen hoidon vaatimustasoon ja kuntoutumiseen.

Perinteisesti leikkausriskien arvioinnissa on käytetty erilaisia pisteytysmenetelmiä. Aiemmin sarkopeniaa ei ole sisällytetty näihin ennakoiviin malleihin.

”Sarkopenian vaikutukset eivät ole yhtä tutkittuja kuin muiden samankaltaisten tilojen, kuten luukadon eli osteoporoosin vaikutukset. Yksi merkittävimmistä syistä saattaa olla sarkopenian tunnistamisen haasteellisuus kliinisessä työssä, sillä käytössä ei ole ollut tarkkaa, kustannustehokasta ja toistettavaa menetelmää sarkopenian diagnosointiin. Halusin tutkimuksellani selvittää sarkopenian yhteyttä potilaiden ennusteeseen verisuonikirurgisten ja endovaskulaaristen toimenpiteiden jälkeen”, Lindström kertoo.

Tarvitaan vielä lisätutkimuksia, jotta tiedetään, voidaanko kuvantamisissa todettua lihaskadon kehittymistä mahdollisesti hidastaa tai estää lihasvoimaharjoittelulla ja ravintohoidolla.

”Lisääntynyt tieto sarkopenian tunnistamisesta ja ymmärrys sen vaikutuksista verisuonipotilaiden ennusteeseen saattaa jatkossa parantaa hoitotuloksia”, Lindström sanoo.

LUE SEURAAVAKSI: