Lähisuhdeväkivallan tehokkaampi tunnistaminen terveydenhuollossa auttaisi sekä väkivallan uhreja että toisi rahallisia säästöjä julkiselle sektorille, todetaan Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa psykologian väitöstutkimuksessa.
Lähisuhdeväkivallan yleisyys ja haitat ovat hyvin tiedossa, mutta silti alle prosentti hoitoon hakeutuvista uhreista tunnistetaan terveydenhuollossa.
”Epäsuhta on valtava ottaen huomioon, että väkivallan uhrit käyttävät terveydenhuollon palveluita jopa 80 prosenttia enemmän kuin muu väestö”, sanoo aiheesta väittelevä PsM Heli Siltala tiedotteessa.
”Ongelma on nyt vieläkin ajankohtaisempi, sillä koronapandemian on jo todettu lisänneen lähisuhdeväkivaltaa entisestään ja terveyshaitat seuraavat varmasti perässä”, Siltala jatkaa.
Lähisuhdeväkivallan uhrien terveys on huonompi myös verrattuna muihin väkivallan uhreihin, etenkin niin sanottua katuväkivaltaa kokeneisiin.
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet henkilöt kärsivät muun muassa masennusoireista, heikentyneestä psykososiaalisesta hyvinvoinnista ja heikommasta unen laadusta.
Mielenterveysongelmien lisäksi lähisuhdeväkivaltaa kokeneet hakevat terveydenhuollosta apua myös lukuisiin somaattisiin vaivoihin. Terveyshaittoja ei aiheudu vain fyysisestä väkivallasta, vaan henkisen väkivallan vaikutus mielenterveyteen voi olla jopa fyysistä väkivaltaa merkittävämpi.
”Jo aiemmin on tiedetty, että lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden terveys on huonompi kuin ei-väkivaltaa kokeneiden. Uutta tietoa on kuitenkin, että lähisuhdeväkivallan uhrien terveys on huonompi myös verrattuna muihin väkivallan uhreihin, etenkin niin sanottua katuväkivaltaa kokeneisiin”, Siltala kertoo.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa yhteistyössä kerätty tutkimusaineisto sisälsi tietoa yli 2200 aikuisesta. Osa heistä vastasi mielenterveyttä ja hyvinvointia kartoittavaan kyselytutkimukseen ja osan terveystietoja kartoitettiin sähköisistä potilaskertomuksista neljän vuoden ajalta.
Neljän vuoden seurantajakso osoitti, että lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden potilaiden kustannukset ylittivät väestön keskiarvon jo puolitoista vuotta ennen heidän tunnistamistaan terveydenhuollossa. Kustannukset kohosivat aina tunnistamisajankohtaan asti ja laskivat sen jälkeen. Katuväkivaltaa kohdanneilla vastaavaa kustannusten laskua ei havaittu.
”Tämä viittaa siihen, että lähisuhdeväkivalta jatkuu pitkään ja siihen liittyvät terveysvaikutukset pahenevat ajan kanssa. Runsas terveyspalveluiden käyttö merkitsee, että tilaisuuksia väkivaltaan puuttumiseen olisi, mutta niitä ei aina osata käyttää hyödyksi”, Siltala sanoo.
Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen käänsi kuitenkin terveydenhuollon kustannukset laskuun, vaikka ne olivatkin edelleen väestön keskiarvoa korkeammat kaksi vuotta tunnistamisen jälkeen.
”Lähisuhdeväkivalta on epämukavia tunteita aiheuttava aihe, mutta asian hyssyttely tai välttely ei auta mitään. Vielä paljon vaietumpi puheenaihe ovat terveydenhuollon henkilöstön omat lähisuhdeväkivaltakokemukset, jotka ovat niin ikään yleisiä ja vaikuttavat merkittävästi ammattilaisten hyvinvointiin ja jaksamiseen”, Siltala huomauttaa.
LUE SEURAAVAKSI:
