Vain 51 prosentilla suomalaisista on omat rokotustiedot tallessa, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Tämän lisäksi reilu kolmannes eli 35 prosenttia suomalaisista ei tiedä, mistä omat ajantasaiset rokotustiedot on mahdollista tarkistaa.
Omakantaan integroitua digitaalista rokotuskorttia on kiirehdittävä, linjaavat eduskunnan rokoteryhmä ja Lääketeollisuus ry:n rokoteasiantuntijaryhmä.
Paperinen kortti ei ole enää tätä päivää.
Vaikka terveystietojen digitalisaatio on edennyt useilla rintamilla, rokotusten kohdalla ensisijainen tietolähde on edelleen käsin täytetty rokotuskortti. Omakanta-palveluun liitetyllä digitaalisella rokotuskortilla on uuden kyselytutkimuksen perusteella vahva kannatus suomalaisten keskuudessa: uudistusta kannattaa valtaosa, yhteensä 87 prosenttia suomalaisista.
Myös eduskunnan rokoteryhmän jäsenet kannattavat digitaaliseen rokotuskorttiin siirtymistä.
Tieto esimerkiksi jäykkäkouristusrokotteen voimassaolosta on ensiarvoisen tärkeää paitsi henkilölle itselleen myös terveydenhoitohenkilökunnalle esimerkiksi onnettomuustilanteissa.
– Riittävän rokotesuojan ylläpitäminen on minulle aina ollut itsestäänselvyys, mutta on vaikea muistaa koska eri rokotteet on elämän varrella annettu. Digitaalinen rokotuskortti Omakantaan olisi loistojuttu, eduskunnan rokoteryhmän puheenjohtaja Veronica Rehn-Kivi (r.) sanoo.
– Paperinen kortti ei ole enää tätä päivää. Tiedot Omakannassa säilyvät varmasti paremmassa tallessa, ja digitaalinen rokotuskortti ja sen kautta tulevat muistutukset helpottaisivat minun ja varmasti monen muunkin elämää, rokoteryhmän varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) toteaa.
Rokoteryhmän jäsen Paula Werning (sd.) huomauttaa, että digitaalisen rokotuskortin avulla oman rokotussuojan ajantasaisuudesta pidettäisiin todennäköisesti parempaa huolta.
– Lisäksi lähes yhdeksän kymmenestä (88 %) haluaisi muistutuksen, kun tehosterokotteen otto on ajankohtainen, Werning sanoo.
Lääketeollisuus ry:n rokoteasiantuntijaryhmä tukee digitaalisen rokotuskortin nopeaa käyttöönottoa. Digitaalisesta rokotuskortista tulisi voida nähdä vaivatta, mitä rokotteita henkilö on saanut. Lisäksi digitaalisen kortin tulisi muistuttaa, kun henkilön on aika käydä ottamassa tehosterokote rokotussuojan ylläpitämiseksi.
– Digitaalinen rokotuskortti edistäisi rokotesuojan ylläpitoa. Tieto esimerkiksi jäykkäkouristusrokotteen voimassaolosta on ensiarvoisen tärkeää paitsi henkilölle itselleen myös terveydenhoitohenkilökunnalle esimerkiksi onnettomuustilanteissa. Lisäksi digitaalista järjestelmää voisi kehittää lähettämään muistutuksia esimerkiksi tekstiviestillä, kun on aika ottaa tehosterokote, Lääketeollisuus ry:n rokoteasiantuntijaryhmän sihteeri Laura Labart toteaa.
Kyselytutkimuksen suoritti Taloustutkimus Lääketietokeskuksen toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin 9.–17. maaliskuuta ja siinä haastateltiin yhteensä 1004 15–79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali koko otoksesta on enimmillään 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Lue lisää: