Vaihdevuosiin liittyvät hormonaaliset muutokset eivät yllättäen vaikutakaan huonontavasti naisen unen rakenteeseen, kuten yleensä arvellaan.

Tämä kävi ilmi, kun 177 suomalaisen naisen unen laatua seurattiin kuuden vuoden ajan.

Tutkimus on tiettävästi maailmassa ensimmäinen, jossa samojen naisten unta seurattiin objektiivisesti unirekisteröinnillä unilaboratoriossa ennen vaihdevuosia ja niiden aikana.

Kyseessä on lääketieteen lisensiaatti Laura Lampion väitöstutkimus, joka tarkastetaan perjantaina 8. joulukuuta Turun yliopistossa.

Lampio työskentelee erikoistuvana lääkärinä Hyksin Naistenklinikalla.

Vaihdevuosi-ikäisten naisten uni ei kuitenkaan ollut samanlaista kuin ennen uutta elämänvaihetta.

Unen määrä suhteessa sängyssä vietettyyn aikaan väheni. Uni muuttui rikkonaisemmaksi ja vähemmän tehokkaaksi.

Vaihdevuosi-iässä naisen uni vaikuttaa olevan myös aiempaa herkempi ulkoisille häiriötekijöille, kuten raskaalle työpäivälle.

Kuumat aallot heikensivät koettua unen laatua.

Lampion mukaan unen muutokset ovat yhteydessä ikääntymiseen yleensä. Heikentynyt unen laatu selittyi esimerkiksi nukahtamisvaikeuksilla, yöllisillä heräilyillä ja unenaikaisilla hengityshäiriöillä.

– Tutkimuksessa todetut riskitekijät ja vaihdevuosissa lisääntyvät masennus ja unenaikaiset hengityshäiriöt pitäisikin ottaa huomioon keski-ikäisten naisten terveydenhuollossa, Laura Lampio sanoo Turun yliopiston väitöstiedotteessa.