Vaasan keskussairaalassa käynnistyy Sitran rahoittama hanke, jossa terveydenhuollon henkilökunta pilotoi koronaviruksen tartuntaketjujen tunnistamisessa auttavaa teknologiaa eli anonymiteettiin ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa Ketju-sovellusta.

Toiveena on, että teknologia mahdollistaisi testausresurssien tehokkaamman ohjauksen ja altistuneiden eristämisen aikaisessa vaiheessa.

Pilotin tavoitteena on kokeilla koronavirustartuntojen jäljitystyössä käytettävää Bluetooth-teknologiaa sovelluksen ja sen taustajärjestelmän osalta.

Sovelluksen toimittavat pilottia varten ICT-yhtiö 2M-IT Oy sekä Ketju-sovelluksen valtakunnallista selvitystyötä viime viikkoina edistäneet ohjelmistoyhtiöt Reaktor ja Futurice ja tietoturvayhtiö Fraktal.

Sovelluksen kehittämisen käynnistäjänä ja yhteistyöverkoston kokoajana toimi hankkeen alkuvaiheessa Business Finland.

Pilotissa palvelua käyttää rajattu joukko Vaasan keskussairaalan työntekijöitä, jotka simuloivat testiympäristössä sekä kansalaisia että terveysviranomaisia. He testaavat ainoastaan järjestelmän toimivuutta, eivätkä anna esimerkiksi oikeita potilastietojaan.

Pilottia varten kehitettävä sovellus on tarvittaessa räätälöitävissä ja laajennettavissa valtakunnalliseen käyttöön.

– Haluamme olla etulinjassa etsimässä työkaluja akuutin kriisin ratkaisemiseen, sanoo Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen.

Tavoitteena on käynnistää pilotti Vaasan keskussairaalassa toukokuun aikana. Ketju-sovellus ei korvaa terveysviranomaisten tekemää jäljitystä ja testausta, vaan tukee ja tehostaa prosessia.

Ketju-sovellus hyödyntää Bluetooth-teknologiaa, joka kirjaa ylös sovelluksen käyttäjien välisiä kohtaamisia anonyymisti.

Pilottivaiheessa sovellukseen tallentuu käyttäjästä ainoastaan puhelinnumero, joka on salattu muilta. Palvelu ei ole missään yhteydessä potilastietojärjestelmään, ja pilottiympäristössä käytetään tekaistuja tartuntadiagnooseja. Pilotoitava sovellus toimii tietosuojaa ja henkilötietoja koskevan voimassa olevan lainsäädännön puitteissa.

Tämänkaltaisen sovellusratkaisun pilotti on yksi ensimmäisiä Euroopassa.

– Pilotin tavoitteena on tarjota havaintoja ja testituloksia eri tahoille, jotta saataisiin mahdollisesti myös onnistunut valtakunnallinen käyttöönotto. Lähtökohtamme on, että tästä tulee olla aitoa hyötyä kansalaisille ja terveysviranomaisille, sanoo Reaktorin Suomen toimitusjohtaja Sampo Pasanen.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.