Sinnikkäästi elävä näkemys sote-uudistuksen ulkopuolelle jätetystä työterveyshuollosta ei täysin pidä paikkaansa.

Totta on, etteivät tekeillä olevat lakimuutokset suoraan kosketa työterveyshuoltoa.

Tilastokeskuksen mukaan palkansaajia oli Suomessa vuonna 2016 keskimäärin yli kaksi miljoonaa. Näin isoa osaa suomalaisista koskettavana palvelujärjestelmänä työterveyshuolto on keskeinen osa sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta.

Sitä ei voida sote-muutoksessa sivuuttaa.

Työterveyshuollon asema sote-uudistuksessa herättää edelleen keskustelua, koska valtaosa työterveyden piirissä olevista saa sen kautta myös sairaanhoitopalveluja.

Pirkanmaan sote-projektijohtaja Jaakko Herralan mukaan juuri työterveyshuollon sairaanhoitokäyntien volyymin vuoksi maakuntavalmistelussa pitäisi ottaa työterveyshuolto voimakkaammin huomioon.

– Emme voi jättää huomioimatta 3,4 miljoonaa lääkärikäyntiä työterveyshuollossa. Niiden siirtäminen maakunnan tuotantoon olisi sula mahdottomuus. Meidän pitää niin julkisten kuin yksityisten työterveydenhuollon toimijoiden kanssa miettiä, miten yhteistyö maakunnan omien palveluiden kesken toteutetaan, Herrala toteaa.

Työterveyslaitoksen ylilääkäri Kimmo Tarvainen muistuttaa, että työterveyssopimukset eivät kata kaikkia tarvittavia sairaanhoidollisia asioita.

– Siksi jokaisen maakunnan vastuulla on huolehtia myös työikäisten kohdalla, että heidän työterveyshuollossa toteutetut sairaanhoitopalvelunsa limittyvät järkevästi julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, Tarvainen toteaa.

Työntekijöille tarjottavien palveluiden laajuuden määrittelevät työnantajat. Työterveyden ylilääkäri Minna Pihlajamäki Terveystalosta huomauttaa, että vaikka palvelupaketti muuten olisikin laaja, kroonisten kansansairauksien hoito ei välttämättä sisälly työterveyssopimuksiin.

– Siksi hoitopolkujen integroiminen työterveyshuollon sekä maakunnallisen terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä on äärimmäisen tärkeää. Näissä tapauksissa myös työterveyshuollosta joudutaan kääntymään julkisten terveyspalveluiden puoleen, Pihlajamäki sanoo.

Vastaava työterveyslääkäri Sanna Eloranta TyöSykkeestä vierastaa sitä, että työterveyshuolto rinnastetaan niin voimakkaasti sairaanhoitoon.

– Muut terveydenhuollon toimijat ja yhteiskunta eivät aina ymmärrä, mikä työterveyshuollon tehtävä oikeastaan on. Meillä on omia työkykyyn ja työpaikkoihin liittyviä erityistehtäviä, joita muut terveydenhuollon toimijat eivät toteuta, Eloranta sanoo.

Eloranta kertoo esimerkin: Jos potilas tulee erikoissairaanhoidosta työterveyshuoltoon aikomuksenaan palata töihin, niin työterveyshuollon tehtävänä on arvioida tämän toimintakykyä suhteessa työn vaatimuksiin. Samoin työterveyshuolto järjestää työhön paluun tuen yhdessä työpaikan kanssa. Sairauden jatkohoito saattaa jäädä edelleen julkisen puolen vastuulle.

Työterveyshuollon vinkkelistä päätös rajata työterveysjärjestelmä rahoituksineen ulos lakiuudistusprosessista on ollut looginen. Työterveyshuolto ei ole samassa asemassa julkisen terveydenhuollon kanssa, koska sen rahoituspohja ei muodostu samalla tavalla verovaroista, vaan rahoitus tulee työnantajilta ja työntekijöiltä.

Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen kannalta työterveysjärjestelmän erillisyys asettaa haasteita. Tulevassa valinnanvapausjärjestelmässä ja kapitaatiorahoituksessa työterveyshuollon sairaanhoitokäynneillä on merkitystä.

Siksi työterveyshuollon on oltava yhteen sovitettuna palvelujärjestelmään, kun suoran palvelun valinta käynnistyy, sanoo Uudenmaan sote-muutosjohtaja Timo Aronkytö.

– Jos näin ei ole tehty, osalla väestöstä on tuplapalvelut. Se ei ole yhdenvertaisuutta, Aronkytö jatkaa.

Aronkytö avaa asiaa tarkemmin: Uusi sote-järjestämislaki on edellyttämässä, että jokainen suomalainen valitsee itselleen sote-keskuksen. Työterveyshuollon henkilöasiakkaalla on lisäksi työterveyspalvelut käytettävissään.

– Hänellä olisi myös kaksi rahapussia käytettävänään, työnantajan ja maakunnan, vaikka ei tarvitse kuin yhden, Aronkytö kärjistää.

Aronkydön mukaan asia pitäisi ratkaista joko potilasohjauksen keinoin tai kapitaatiokorvausta säätämällä.

Esimerkiksi pelkästään lakisääteisten työterveyspalvelujen piirissä oleva saisi käyttää sote-keskuspalveluja, mutta jos työterveyspalveluihin sisältyy sairaanhoito, sote-keskuksen palvelut jäisivät saamatta. Kapitaatiokorvaus taas voitaisiin asettaa tarpeeksi alhaiseksi niiden kohdalta, joilla on laajat työterveyspalvelut.

Tammikuussa julkaistu valinnanvapauslakiluonnos antaa vasta raamit kapitaatiokorvauksen laskennalle.

Lakiluonnoksessa esitetään, että palveluntuottajalle maksettavan kiinteän korvauksen suuruus määritellään kansallisten tarvetekijöiden avulla. Tarvetekijöihin lukeutuvat esimerkiksi työssäkäynti ja muut sosioekonomiset tekijät.

Sote-valmistelijat ovat viime kuukausina viestittäneet, että kapitaatiokorvausmallia ei ole vielä lyöty lukkoon.

Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Raija Volk kirjoitti alueuudistus.fi:n Muutoksessa-blogissa jo joulukuun alussa, että työterveyshuolto otetaan valinnanvapaustuottajien korvauksissa huomioon. Työterveyshuollon asiakkaita ei kuitenkaan Volkin mukaan voida sulkea pois sote-keskuksista tulevaisuudessakaan yhdenvertaisuuden perusteella.

Maakunta- ja sote-uudistusta johtava alivaltiosihteeri Päivi Nerg kommentoi Verkkouutisille tammikuun loppupuolella, että työterveyshuolto on korvauksia määriteltäessä yksi iso kysymys, mutta työ korvausperusteiden tarkentamiseksi ja kapitaatiolaskennan osalta on kesken. Nergin mukaan kapitaatiorahoitukseen oltaisiin tuomassa hoitoketjuajattelua.

– Paras ratkaisu olisi, että kapitaatiomaksun sovittaminen perustuisi lähes reaaliaikaiseen tietoon asiakkaan työterveyspalveluiden käytöstä, Kimmo Tarvainen arvioi.