Tyksissä tehtiin keväällä polvileikkaus uudella menetelmällä ensimmäistä kertaa Suomessa. Atroskooppinen trokleoplastia merkitsee potilaalle vähemmän kipua ja nopeampaa toipumista.

Noin 20 prosenttia potilaista, joiden polvilumpio on mennyt sijoiltaan, tarvitsee leikkauksen. Näistä pienellä osalla puuttuu polvilumpiosta, reisiluun puolelta, ura. Tätä kutsutaan trokleadysplasiaksi, ja sitä esiintyy erityisesti niillä, joilla on ollut pienestä lapsesta asti polvilumpion sijoiltaanmenoa.

– Jos ura puuttuu, niin polvessa on kaksi pallomaista pintaa vastakkain. Silloin kaareva polvilumpio ei pysy reisiluun kaarevan pinnan päällä, jolloin se on hyvin herkkä menemään pois paikalta, kertoo Tyks Orton osastonylilääkäri Jani Knifsund Tyksin tiedotteessa.

Aikaisemmassa tekniikassa trokleoplastia on tehty avoimesti, jolloin koko polvinivel pitää avata, ja toimenpide tehdään ohjaimella ilman suoraa näkökontrollia. Uuden menetelmän etuna on, ettei isoa polven avausta tarvitse tehdä, ja tähystimellä toimenpide voidaan tehdä huolellisesti näkökontrollissa.

– Toipuminen on nopeampaa, polvi on vähemmän kipeä. Se on helpommin kuntoutettavissa ja haavat paranevat paremmin, kun siellä on vain pienet reiät, sanoo Knifsund.

Maailmalla ensimmäinen atroskooppinen trokleoplastia on tehty vuonna 2008. Tekniikka on käytössä tällä hetkellä seitsemässä maassa. Pohjoismaissa näitä leikkauksia on tehty ainakin Oslossa ja Kööpenhaminassa.

– Määrää en osaa sanoa, mutta ortopedi Lars Blond, jonka kanssa kävimme tämän toimenpiteen Kööpenhaminassa harjoittelemassa, oli tehnyt niitä noin sata kappaletta, sanoo Knifsund.

Suomen ensimmäinen atroskooppinen trokleoplastia tehtiin Tyksissä Jessicalle, 38. Hän haluaa kertoa terveysasioistaan pelkällä etunimellä. Jessica sanoo, että hän voi nyt tehdä paljon sellaista, johon hän ei pystynyt aikaisemmin.

– Ennen leikkausta minulla oli kipuja ympäri vuorokauden, käytin jatkuvasti lääkkeitä ja pelkäsin koko ajan, että polvi antaa periksi. Tavallinen retki rannalle oli esimerkiksi sellainen tilanne, jolloin koko ajan olin varuillani, kertoo Jessica Tyksin tiedotteessa.

Jessica ei aio juosta maratonia, mutta hän on onnellinen siitä, että pystyy elämään normaalia elämää.

– Voin kävellä reippaasti, jos olen myöhästymässä bussista. Voin kävellä normaalisti rappusissa, enkä pelkästään yhden askeleen kerralla. Minulla ei ole enää kipua, enkä syö yhtään lääkettä enää. Voin kuntoilla ja pitää itsestäni huolta, joten voin paljon paremmin sekä psyykkisesti että fyysisesti. Voin jopa pyöräillä. Parasta kaikesta on kuitenkin se, että voin keksiä kaikenlaista hauskaa tekemistä tyttäreni kanssa ilman, että minulla on koko ajan kipua tai pelkään jokaista ottamaani askelta.