Uudenmaan erillisratkaisun selvittämisessä on päädytty esittämään ratkaisua, jossa erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu olisi yleisesti ja ensisijaisesti maakunnilla, mutta Uudenmaan alueella palveluista vastaisi Hus.

Husin tehtävänä olisi siis järjestää Uudenmaan alueella kiireellinen erikoissairaanhoito, vaativa ja yliopistosairaalalle kuuluva erikoissairaanhoito sekä tämän järjestämiseksi tarpeellinen muu erikoissairaanhoito. Hus vastaisi myös muista erikoissairaanhoidon palveluista niiltä osin kuin maakunnat eivät niitä järjestä.

Ehdotuksesta kertovassa tiedotteessa todetaan, että Husin järjestämisvastuu olisi toissijaista ja lakiin perustuvaa, ja että maakuntien ja Husin työnjako linjattaisiin tarkemmin järjestämissopimuksessa.

Husille taattaisiin tätä kautta riittävä yleinen erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu toiminnan hyvää toteuttamista varten.

Mikäli maakuntien ja Husin välinen sopimus ei täyttäisi lain vaatimia kriteereitä tai sopimusta ei muuten syntyisi, valtioneuvostolla olisi oikeus ottaa asia päätettäväkseen.

Mallia perustellaan niin, että sen avulla turvattaisiin maakuntien ja Husin välisen työnjaon joustavuus sekä vahvistettaisiin erikoissairaanhoidon tarkoituksenmukaisen käytön ohjausta. Ratkaisu myös huomioisi saavutetut keskittämishyödyt, Husin kansalliset vastuut, valmiuden ja varautumisen ylläpidon, yliopistollisen opetuksen ja tutkimuksen sekä näiden edellyttämän riittävän tuotantovolyymin turvaamisen.

Husin asemaa pohtinut työryhmä tarkasteli erikoissairaanhoidon järjestämisratkaisua perusoikeuksien toteutumisen, osapuolten välisen työnjaon ja muutoksen hallinnan näkökulmista. Työryhmän tehtävänä ei ollut ottaa kantaa rahoitukseen.

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi perustelee tiedotteessa ratkaisua sekä yksilön kannalta että yleisesti.

– Ehdotettu ratkaisu turvaa riittävällä varmuudella potilaan yhdenvertaiset palvelut, hoidon laadun ja hoitoketjujen kehittämisen koko Uudellamaalla. Lisäksi se sisältää Husin keskeiset erityisvastuut.

Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin sote-erillisratkaisua on selvitetty kuntien ehdottaman viiden alueen pohjalta. Sote-erillisratkaisun selvitys valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2019 loppuun mennessä.