Kansallisessa rokotusohjelmassa 11–12-vuotiaille tytöille ilmaiseksi annettava HPV- eli papilloomavirusrokote peilailee kiinnostavasti suomalaisten asenteita rokottamiseen ja hiukan muuhunkin asenneilmastoon.

HPV-rokote on tarkoitettu torjumaan kohdunkaulan syöpää, ja se tuli kansalliseen rokotusohjelmaan vasta 2014.

Tänään julkistettu vuosittainen tilasto kertoo, että koko maan HPV-rokotekattavuus on vuonna 2004 syntyneiden tyttöjen keskuudessa nyt 70,4 prosenttia.

Kaksi vuotta sitten luku oli 65,9 prosenttia.

Kattavuus lisääntyy mutta hitaasti. Vastaan haraavat esimerkiksi osa länsirannikon pienistä kunnista.

Rokotevastaisuuden "julkkiksiin" kuuluva Pietarsaari on tästä hyvä esimerkki. Vuonna 2015 tytöistä sai HPV-rokotteen 41,3 prosenttia. Tuorein tilasto antaa enää 35,5 prosentin kattavuuden.

Samalla rannikolla esimerkiksi Pori on kirinyt toiseen suuntaan: kahden vuoden takaisesta 51,3 prosentista 58,3:een prosenttiin.

Keski-Suomessa, Savossa ja Pohjois-Karjalassa uskotaan vahvasti HPV-rokotuksen etuihin. Niissä 70–90-prosenttia 2004 syntyneistä tytöistä on jo suojautunut rokotteella kohdunkaulan syöpää vastaan.

Pohjanmaan rannikkoseudulta Oulun suuntaan edettäessä on alueita, joissa rokotuskattavuus on matala.

Siellä kattavuuteen saattaa vaikuttaa perheiden uskonnollinen tausta, arvelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotteessaan.

THL viitannee tässä lestadiolaisiin perheisiin. Pienillä paikkakunnilla yksittäisten perheidenkin päätökset vaikuttavat tilastoihin, varsinkin jos perheet ovat suuria.

Naisten ja tyttöjen terveydentilaan liittyvästä päätöksenteosta vanhoillislestadiolaisissa perheissä on tehty väitöskirja viitisen vuotta sitten. Meri-Anna Hintsala ja Katja Manner arvioivat väitöstutkimuksessaan, että varsinkin naisten vaivat ja jaksaminen diagnosoidaan lestadiolaisyhteisössä kollektiivisesti sisar- ja veljespiireissä.

Ryhmäpaine saattaa vaikuttaa myös rokotusasioissa.

Siihen nähden on merkille pantavaa, että lestadiolaisten vahvalla elinalueella eteläisessä Lapissa sijaitsevassa Tervolan kunnassa HPV-rokotuskattavuus on reilusti kasvanut viime vuosina.

Vuonna 2015 Tervolan tytöistä oli saanut HPV-rokotteen 35 prosenttia, tänä vuonna jo 50 prosenttia.