Koronarokotukset Astra Zenecan rokotteella jatkuvat ainakin Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Latviassa, Liettuassa, Sloveniassa, Kyproksella ja Bulgariassa, kertovat kansainväliset uutissivustot. Euroopan lääkevirasto EMA vahvisti torstaina rokotteen olevan turvallinen. Yhteyttä veritulppien ja rokotteen välillä ei tutkimuksissa havaittu.

Sen sijaan Pohjoismaissa odotellaan. Ruotsi ei aio vielä jatkaa rokotuksia brittiläis-ruotsalaisella Astra Zenecalla, vaan tutkii Euroopan lääkeviraston tuloksia muutaman päivän. Samoin toimii Norja, jonka mukaan johtopäätös yhteydestä veritulppariskiin on liian aikainen. Myös Tanska pitää rokotteet toistaiseksi hyllyllä.

Usea EU-maa ilmoitti hyllyttäneensä väliaikaisesti yhteensä miljoonia Astra Zenecan koronarokotteita epäillyn veritulppariskin vuoksi. Näin tekivät muun muassa Saksa, Ranska, Irlanti, Italia, Tsekki, Tanska, Bulgaria sekä EU:n ulkopuolelta Norja ja Islanti.

Suomi ei keskeyttänyt rokotuksia. Suomalaisviranomaiset ovat korostaneet Euroopan lääkeviraston tapaan rokottamisen hyötyjen olevan haittoja suurempia. THL:n mukaan päätös keskeyttää rokotukset olisi myös hidastanut Suomen rokotustahtia merkittävästi.

Suomen kanssa samaan lopputulokseen päätyi Viro. Myös Iso-Britannia on jatkanut rokotuksia normaalisti. Euroopan lääkevirasto on ilmoittanut jatkavansa tutkimuksia ymmärtääkseen rokotteen vaikutuksia tarkemmin.

Lue myös: