Suomen Syöpäpotilaiden yhdistys kertoo saaneensa verkostojensa kautta tiedon, että esimerkiksi sairaanhoidossa ja varhaiskasvatuksessa työskentelevät syöpäpotilaat ovat huolestuneita ja hämmentyneitä koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta.
– He käyvät töissä, koska riskiryhmään kuuluminen ei itsessään ole peruste sairauspoissaololle, yhdistyksestä kerrotaan.
Ainoa vaihtoehto on jäädä palkattomalle vapaalle tai hakea toimeentulotukea, jos tartuntatautipäivärahan ehdot eivät täyty.
Syöpäpotilaiden yhdistys otti tilanteeseen kantaa torstaina muistuttaen, että kolmasosa syöpään sairastuneista on työikäisiä ja moni sairastunut on edelleen mukana työelämässä hoitojenkin aikana huolimatta kohonneesta tartuntariskistä.
Toukokuussa 2019 toteutettuun Syöpä ja työ -kyselyyn osallistuneista 376 potilaasta vajaa kymmenesosa käy töissä syöpähoitojen aikana ja vajaa kolmannes on välillä töissä ja osittain sairauslomalla.
Kaikkien työnantajien ei ole mahdollista turvata syöpää sairastaville riskittömiä työskentelyolosuhteita.
Suomen Syöpäpotilaat ry vaatiikin, että eduskunta huomioisi myös tämän riskiryhmän turvallisuuden ja toimeentulon korona-aikana.
Eduskunta ilmoitti keskiviikkona, että epidemian vuoksi palkatta töistä poissa oleva vanhempi voi hakea väliaikaista tukea 723 euroa kuukaudessa, jos hän hoitaa kotonaan alle 10-vuotiasta lasta. Etuutta maksettaisiin myös ulkomailta Suomeen saapuville henkilöille, jotka on ohjattu karanteenia vastaaviin olosuhteisiin ja jotka tästä syystä ovat ansiotyöstään palkattomasti poissa.
– Mikäli eduskunta ei voi muuten turvata pandemian aikana työssä käyvien syöpään sairastuneiden terveyttä ja turvallisuutta, niin esitämme, että heidät tulee sisällyttää 8. huhtikuuta ilmoitettuun tukipakettiin tai työssä käyville riskiryhmille perhetilanteesta huolimatta tulee avata vastaava etuisuus välttämättömän toimeentulon turvaamiseksi, Suomen Syöpäpotilaat ry sanoo kannanotossaan.
Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.