Lähetteet uniapnean tutkimuksiin ovat kasvaneet Husissa erittäin voimakkaasti tämän kevään aikana. Hus kuvantamisen kliinisen neurofysiologian yksiköissä on otettu käyttöön yöpolygrafian ryhmäohjaus, jonka avulla voidaan selvittää unenaikaisia hengityshäiriöitä.

Lääkäri voi esimerkiksi epäillä uniapneaa tai haluaa tutkia syitä päivällä esiintyvään voimakkaaseen väsymykseen. ​

– Vaikka yöpolygrafian lähetteiden määrä on tänä vuonna kasvanut yli 50 prosentilla, ei tutkimuksiin pääsy ole merkittävästi muuttunut. Olemme saaneet jonot pysymään maltillisina, ja tämä on erityisesti ryhmäohjauksen ansiota, kertoo kliinisen neurofysiologian (KNF) ylilääkäri ja vastuualuejohtaja Erika Haaksiluoto tiedotteessa.

Tutkimuksessa käytetään laitetta, joka puetaan kotona päälle ennen nukkumaanmenoa. Laite haetaan kliinisen neurofysiologian yksiköstä etukäteen, ja samalla hoitajat opastavat sen käyttöön.

Perinteisesti opastus on annettu henkilökohtaisesti, ja hoitajat ovat voineet ohjata 4–5 potilasta päivässä. Vuosi sitten Jorvin kliinisen neurofysiologian yksikössä päätettiin aloittaa yksilöohjauksen rinnalle ryhmät.

Jorvin jälkeen yöpolygrafian ryhmäohjaus on aloitettu myös Laakson ja Peijaksen sairaaloissa.

Perusterveydenhuollosta yöpolygrafiaan lähetetyt potilaat voivat varata ajan ohjaukseen nopeasti netistä, haluamaansa yksikköön.

Nettiajanvarauksessa voi valita yksilö- tai ryhmäohjauksen. Jos ryhmäohjaus ei tunnu hyvältä, voi aina ottaa perinteisen yksilöohjauksen. Yksilöohjaus kannattaa valita myös silloin, jos ohjaukseen kaipaa saattajaa tai laitteen laittoon tarvitsee kovasti apua.

– Potilaille nettiajanvaraus on tuonut valinnanvaraa, ja aikoja on saanut sujuvammin. Netissä potilas voi valita tarjolla olevista yksiköistä vapaasti sen, mikä parhaiten sopii, kertoo osastonhoitaja Nina Järvenpää Jorvin KNF-yksiköstä tiedotteessa.

Yöpolygrafian ryhmäohjauksessa potilaat saavat opastuksen laitteen käyttöön 3–4 hengen ryhmissä. Ohjauksen jälkeen on varattu vielä aikaa, jos kysymyksiä herää tai joku kaipaa yksilöllisempää neuvontaa.