Kohdunsisäinen ohjelmointi kuulostaa hurjalta. Sikiöaika kuitenkin voi vaikuttaa suuresti ihmisten myöhempään terveyteen.

– Kohtu on altistuskammio, jossa lukuisat tekijät ohjelmoivat lapsen kehitystä ja osin myös tulevaa terveyttä, toteaa synnytys- ja naistentautiopin professori Leea Keski-Nisula Itä-Suomen yliopistosta.

Merkityksellisiä tekijöitä voivat olla myös muun muassa stressi, lääkkeet sekä ympäristön mikrobit ja kemikaalit, alkoholista ja tupakasta puhumattakaan.

Keski-Nisulan johtamassa KuBiCo- eli Kuopion syntymäkohorttitutkimuksessa selvitetään monipuolisesti raskausajan lääkkeiden käytön, ravitsemuksen sekä erilaisten elämäntapa- ja ympäristötekijöiden vaikutuksia syntyvän lapsen ja äidin terveyteen.

– Sikiöajan vaikutusta myöhempään terveyteen havahduttiin pohtimaan laajemmin vasta parikymmentä vuotta sitten, ja paljon on vielä selvittämättä.

Raskaudenaikaisia tapahtumia selvitetään tutkimuksessa muun muassa vastasyntyneiden ja äitien hiusnäytteistä. Niistä voidaan analysoida niin stressihormonitasoja kuin vaikkapa lääkkeille, kofeiinille tai tupakalle altistumistakin.

Tutkijat ottavat myös mikrobinäytteitä vastasyntyneiden suusta.

– Yhä enemmän tiedetään hyvän suolistomikrobiston merkityksestä terveydelle, ja sen kehittyminen alkaa synnytyksen aikaisesta bakteerikontaktista. Esimerkiksi keisarileikkaus tai äidille annetut antibiootit voivat kuitenkin estää normaalin bakteerialtistuksen, Keski-Nisula toteaa.

Sikiöajan tapahtumat voivat jopa säädellä geenien toimintaa: aktivoida joitakin geenejä ja vaimentaa toisia.

Vaikutus voi välittyä sukupolvenkin yli.

– Munasolut kehittyvät jo sikiöaikana, joten jos mummo vaikkapa tupakoi äitiä odottaessaan, se voi vaikuttaa munasoluun, josta itse saimme alkumme.