Ukrainassa rokottamaton pikkulapsi sairastui syyskuussa polioviruksen aiheuttamaan halvaukseen ja on ollut sen vuoksi sairaalahoidossa, kertoo THL. Lisäksi muutamalla lapsen lähipiiriin kuuluvalla on todettu oireeton poliotartunta. Taudin aiheuttaja on muuntunut rokoteperäinen poliovirus tyyppi 2.

WHO ja paikalliset viranomaiset tekevät yhteistyötä selvittääkseen mahdollisia muita tartuntoja ja arvioivat polion leviämisen riskiä alueella. Rokoteperäisen polioviruksen aiheuttamia tapauksia havaittiin Ukrainassa edellisen kerran vuonna 2015.

Suomalaiset ovat THL:n mukaan hyvin suojassa poliolta. Suomessa käytetään poliorokotetta, joka ei sisällä eläviä viruksia, eikä siitä voi saada rokoteperäisen polioviruksen aiheuttamaa tartuntaa.

Rokotteen saa maksutta osana kansallista rokotusohjelmaa. Lapset saavat poliosuojan osana viitosrokotetta kolmen, viiden ja 12 kuukauden iässä, ja suojaa tehostetaan nelivuotiaana. Poliorokotusten kattavuus suomalaisilla lapsilla on korkea, yli 98 prosenttia.

Myös aikuisen on huolehdittava siitä, että on saanut elämänsä aikana yhteensä kolme annosta poliorokotetta.

Riskimaihin matkustaville ja sieltä saapuville suositellaan tehosterokotetta

Poliorokotuksen perussarja antaa THL:n mukaan erinomaisen suojan vakavaa halvausoireista poliota vastaan. Suojaa ei tarvitse yleensä tehostaa. Tehosterokotetta kuitenkin suositellaan polion riskimaihin lähteville tai sieltä saapuville, jos aikoo oleskella tai on oleskellut alueella pidempään.

THL suosittelee poliorokotusta, jos edellisestä rokotuksesta on kulunut yli 12 kuukautta ja henkilö matkustaa yli neljäksi viikoksi Ukrainaan tai muuhun maahan, jossa riski saada polio on korkea, tai jos henkilö tulee Suomeen, kun on oleskellut korkean riskin maassa yli neljä viikkoa.

Poliorokotteen saa omasta terveyskeskuksesta. Työmatkaa varten tarvittavan poliorokotteen saa omasta työterveyshuollosta.

Myös Ukrainasta Suomeen töihin tulevat voivat tarvita poliorokotteen. Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä, myös suojasta rokotuksilla ehkäistäviä tauteja vastaan.

Työnantajat voivat tehdä tarvittaessa yhteistyötä kunnan terveysviranomaisten kanssa. THL antaa ohjeita kansallisen rokotusohjelman rokotteiden käytöstä.

Polio tarttuu hengitysteiden tai suun kautta

Poliotartunnan voi saada hengitysteiden tai suun kautta. Virus kulkeutuu ruoansulatuskanavan kautta suolistoon, jossa se lisääntyy useita viikkoja. Toisinaan virus pääsee leviämään suolistosta keskushermostoon, missä se voi vaurioittaa lihasten toiminnasta vastaavia hermosoluja ja aiheuttaa lihasten halvauksen ja myöhemmin surkastumisen. Poliorokotus suojaa tehokkaasti polion keskushermostovaurioita aiheuttavilta tautimuodoilta.

Polio julistettiin hävitetyksi Euroopasta vuonna 2002. Villiä poliovirusta esiintyy ainoastaan Afganistanissa ja Pakistanissa. Rokoteperäisten muuntuneiden poliovirusten aiheuttamaa tautia on havaittu tänä vuonna useissa Aasian ja Afrikan maissa.

THL seuraa poliovirusten mahdollista kiertoa väestössä etsimällä viruksia jätevesinäytteistä. Suomen viimeinen poliotapaus havaittiin vuonna 1985.

Lue seuraavaksi: