Vain tytöt rokottamalla voidaan torjua lähes kaikki papilloomavirustyyppien HPV16 ja HPV18 aiheuttamat infektiot.

Kokonaan nämä infektiot saadaan hävitettyä rokottamalla sekä tytöt että pojat kattavasti.

Näin arvioitiin tutkimuksessa, jossa 16 tutkimusryhmää ympäri maailman testasi matemaattisilla malleilla erilaisia HPV-rokotusohjelmia. Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen matemaattinen malli oli mukana tutkimuksessa.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin The Lancet Public Health -julkaisussa syyskuun lopussa.

HPV16- ja HPV18-tyypit aiheuttavat yli 70 prosenttia kohdunkaulan syövistä.

Laumasuoja hyödytti rokottamattomiakin

Tutkimuksessa mallinnettiin muun muassa tilanne, jossa 80 prosenttia tytöistä rokotetaan, mutta poikia ei lainkaan.

Tällaisella asetelmalla 70 vuotta HPV-rokotusten aloittamisen jälkeen HPV16-tyypit olivat naisilla vähentyneet keskimäärin 93 prosenttia. HPV18-tyypit vähenivät jopa 98 prosenttia.

– HPV-infektiot vähenevät enemmän kuin rokotuskattavuuden perusteella voisi odottaa. Tämä johtuu laumasuojasta, jonka ansiosta rokottamattomatkin hyötyvät rokottamisesta, kertoo THL:n tiedotteessa erikoistutkija Simopekka Vänskä THL:n rokotusohjelmayksiköstä.

Lähes kaikki mallit ennustivat, että laumasuoja suojaa tehokkaammin HPV18-tyypiltä kuin HPV16-tyypiltä.

– Rokotettujen aikaansaamasta laumasuojasta hyötyy enemmän vastakkainen kuin rokotettu sukupuoli. Siksi malleissa yleensä vasta sekä tyttöjen että poikien rokottaminen kattavasti hävitti rokotteiden sisältämät HPV-tyypit väestöstä. Tällaisen ohjelman kustannusvaikuttavuus on sitten oma kysymyksensä, Vänskä sanoo.

Matemaattista mallinnusta on käytetty yleisesti HPV-rokotusohjelmia koskevan päätöksenteon tukena.