Työnantajan tulisi ensinnäkin sitoutua pitkäjänteiseen kumppanuuteen työterveyshuollon kanssa, jotta yhteistyöstä voidaan odottaa vaikuttavuutta. Tätä mieltä on Mehiläisen avainasiakas- ja työterveyslääkäri Tytti Kerttula.
”On hyvä olla myös luottamusta ja suunnitelmallisuutta. Työterveyshuoltoyhteistyö on tavoitteellista ja sitä seurataan mittarein. Uskon, että tiedolla johtamisella ja tavoitteellisella yhteistyöllä saadaan työterveyden vaikuttavuutta lisättyä.”
Työterveyshuollon tulisi palata juurilleen. Tämä tarkoittaa Ilmarisen johtavan asiantuntijan, työterveyden erikoislääkäri Heidi Furun mukaan sitä, että huomio siirretään yksilöstä itse työhön.
”Työolojen parantamisesta, turvallisemmista kemikaaleista ja melun torjunnasta kaikki oikeastaan lähti. Nykyään työhön keskittyminen näyttää vähän toisenlaiselta. Vankka näyttö tutkimuksesta kuitenkin on, jos vaikuttavuutta halutaan, pitää keskittyä työhön”, Furu sanoo.
Työterveyshuollon hyödyistä ja vaikuttavuudesta keskusteltiin Tänään töissä -lähetyksessä.
Kerttula arvelee, että monelle työterveyshuolto näyttäytyy pelkkänä sairaanhoitona ja yksilön tukemisena. Se ei Kerttulan mukaan kuitenkaan ole työterveyshuollon ydintehtävä. Jotta työhön voitaisi vaikuttaa, työterveyden ammattilaisten tulisi päästä enemmän työpaikoille. Siihen päästään, jos molemmat osapuolet, työterveyshuolto ja yritykset, ovat aktiivisia kumppanuuden edistämisessä.
”Asiakkuuden johtaminen on yhteistyötä. Asiakas vastaa työkykyjohtamisesta ja se on osa yrityksen strategista johtamista, mutta työterveys on kumppanina tekemässä terveempää työtä.”
Tämä näkyy Kerttulan mukaan myös asiakaskyselyissä, joissa kaivataan työterveydeltä proaktiivista otetta työkykyriskien ennaltaehkäisyyn.
”Siinä terveyden ammattilaisilla on kyllä tekemistä. Tarvitaan myös avointa keskustelua ja ymmärrystä yhteiskunnassa terveen työn ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi.”
”Naulan kantaan”, komppaa Furu.
Hyödyttääkö Mindfulness-kurssittaminen vuodesta toiseen?
”Yksilön osaaminen ja ominaisuudet ja työn vaatimukset pitäisi olla vaakakupissa balanssissa. Nyt on tosi pitkään keskitytty tsemppaamaan yksilöä, että hän olisi terveempi, parempi kuntoisempi ja resilienssinsä olisi parempi. Työhön vaikuttaminen on käyttämätön resurssi”, Furu sanoo.
Se ei Furun mukaan tarkoita, että yksilö pitäisi unohtaa, päinvastoin, se osataan jo hyvin.
”Jos todetaan, että työ on henkisesti kuormittavaa, kannattaako työntekijä lähettää vielä viidennelle mindfulness-kurssille kehittämään resilienssiään, niin että kestävät paremmin painetta kun hengittelevät, vai voitaisiko työn kuormitukselle tehdä jotain, niin että tavallinen ihminen, tavallisesti hengittäen, kestäisi”, Furu huomauttaa.
Kuormitusta tulee myös työn ulkopuolelta, ja siitä huolimatta työtä pitäisi pystyä jatkamaan ilman, että hakeudutaan ensimmäiseksi työterveyshuollon vastaanotolle. Kerttulan mukaan on normaalia, että ihmiset ovat välillä ahdistuneita.
”Työterveyden tehtävä on kannatella ja tarjota apua, mutta on täysin kestämätöntä, että vain yksilöä tuetaan. Työtä voi matalalla kynnyksellä pikkuisen tuunata, jos ihmisellä on muita kuormitustekijöitä”, Kerttula sanoo.
”Tarvitaan lisää puhetta siitä, että työssä voi olla seitsemänkymmentä prosenttisestikin.”
Hälytysmerkit kannattaa huomioida
Yritykset pyrkivät toisinaan ulkoistamaan työkykyjohtamisen työterveyteen, mutta yksilön työkyky on Furun mukaan osa liiketoimintariskiä, joka yrityksille kuuluukin.
”Työkykyriski on iso osa henkilöriskiä, jota voi ennakoida ja johtaa suunnitelmallisesti siinä missä mitä tahansa muutakin riskiä.”
Hälytysmerkkejä työkykyriskistä on monia, muun muassa runsaat poissaolot ja sairauslomat sekä työterveyden suurkulutus, joka ennustaa vahvasti työkyvyttömyyttä. Näissä tilanteissa ollaan Furun mukaan jo pitkällä. Tärkeintä olisi esihenkilön läsnäolo ja herkkyys huomata tarpeet.
”Kannattaa seurata, miten työntekijöillä menee, ovatko he tavallista hiljaisempia, ärtyisämpiä, onko työtehossa tapahtunut muutoksia, millaista asiakaspalautetta tulee, kaikkea jokapäiväistä. Näitä työterveys ei näe.”
Puheeksi ottamista aristellaan Kerttulan mielestä turhaan.
”Koetaan, ettei asiat kuulu esihenkilölle, mutta kaikki voivat kysyä, mitä kuuluu. Ei kukaan heti kerro olevansa täysin uuvuksissa, vaan tarvitaan luottamusta ja psykologista turvallisuutta, jotta voidaan puhua asioista, jotka herättävät häpeää tai vaikeita tunteita.”
”Vaikeista asioista puhumista voi harjoitella. Siinä tulee paremmaksi, kun sitä vain tekee”, Furu kannustaa esihenkilöitä.
Lue seuraavaksi:
