Raportin tulokset osoittivat, että suomalaiset viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan paikallaan istuen tai makoillen. Paikallaanolo lisääntyi nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä. Etenkin työikäisten aikuisten liikkuminen näyttäisi vähentyneen hieman viime vuosien aikana.
Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka kannustaakin viimeistään nyt itsetutkiskeluun ja liikkeelle.
”Tärkeintä olisi löytää oma hyvä syy, miksi haluaa liikkua. Monille se on terveenä pysyminen, kipujen välttäminen ja pitkäikäisyys. Siitä voi ryhtyä rakentamaan terveempää elämää ja arkea.”
Jos on kokee epävarmuutta tai kaipaa tukea, Laukka suosittelee ammattilaisen apua varsinkin alkuvaiheeseen.
”Etenkin jos laji on vieras, innostuu vaikka kuntosaliharjoittelusta, jo rasitusvammojen välttämiseksi ja treenaamisen ylläpitämiseksi olisi hyvä ottaa vastaan ohjausta. Siten tulee tehtyä asiat oikein.”
Onnistuneessa elämänmuutoksessa tukea saa tutkitusti myös sosiaaliselta verkostolta. Kaveri tai puoliso mukaan lenkille on hyvä vaihtoehto, Laukka sanoo ja kannustaa rohkeasti kokeilemaan.
”Jos tuntuu, että joku liikuntamuoto ei sovi tai ei tykkää, kannattaa murtaa omia rajojaan, ennakkoluulojaan ja oletuksiaan. Voi olla, että löytyykin uusi ulottuvuus.”
Laukan mukaan perusliikuntaa aliarvioidaan turhaan.
”Perusliikunta, kuten kävely, pyöräily ja uinti sekä työmatkaliikunta ovat kivijalka kaikelle terveydelle ja hyvinvoinnille.”
UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari korostaa kannustamisen merkitystä.
”Kovin mielelläni näkisin, että työterveydessä olisi terveystarkastusten lisäksi elintapoihin omia tsekkauksiaan. Nykyään on terveysteknologiaa, jolla voidaan helposti osoittaa, kuinka paljon liikut, istut ja miten nukut.”
Tällaisten tietojen mukaan ottaminen terveystarkastusten rinnalle olisi Vasankarin mukaan erinomainen lisä.
Vasankari ja Laukka keskustelivat aiheesta Tänään töissä -lähetyksessä.
”Osaa meistä teknologia liikuttaa oikeasti. On tehty hämmästyttäviä tutkimuksia, joissa esimerkiksi metabolista oireyhtymää sairastaville on annettu mittari, joka seuraa elintapoja. Liikkuminen lisääntyi selvästi.”
Lisäksi tarvitaan hyökyaalto terveydenhuollon puolelle, Vasankari ripittää.
”Kohtaamiset käyttöön. Aina, kun yksilö kohdataan terveydenhuollossa, se hyödynnetään ja kannustetaan.”
Ja toinen asia, josta Vasankari saarnaa, on välittäminen.
Koko ohjelma on katsottavissa alla olevalla videolla.
”Medisiinarina on vaikea mennä kansalaisen omalle tontille, mutta kun pistän persoonan peliin ja kerron, että mä välitän ja sen takia ehdotan, silloin harvemmin tulee sanomista.”
Vasankari saa itsensä liikkeelle mittarien voimalla, jos muuten ei tulisi lähdettyä. Laukka perustaa tietoon.
”Puhun 40–50-vuotiaiden naisten puolesta. Ikääntyvä keho ja vaihdevuodet on hyvä syy liikkua. Lihasvoima tasaisesti vähenee ja oma motivaationi ja intohimo on, että pystyn pitämään toimintakykyäni yllä. Ei sen tarvitse olla samanlainen kuin kaksikymppisenä, mutta sellainen, että pystyn tekemään asioita, jotka huvittavat. Jos nyt haluaisin mennä hyppäämään benji-hypyn, pystyn tekemään sen ilman, että mulla repeää hamstring.”
Lue seuraavaksi: