Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus nimitti LT Jyrki Heikkilän Tyks Psykiatrian uudeksi toimialuejohtajaksi 1. syyskuuta alkaen.

Ennen Tyksiä Jyrki Heikkilä toimi Turun kaupungin mielenterveyspalveluiden ja psykiatrian apulaisylilääkärinä ja ylilääkärinä vuodesta 1990 sekä kaupungin psykiatrian erikoisalan ylilääkärinä sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen tulosyksikköjohtajana vuoteen 2017. Vuodesta 2018 hän on ollut Tyksissä psykoosien vastuualuejohtajana. Heikkilällä on pitkä esimies- ja johtamiskokemus.

Jyrki Heikkilä kertoo odottavansa mielenkiinnolla sote-uudistuksen alueellisia mahdollisuuksia.

– Toivon rakenteiden rohkeaa uudistamista. Uudistuksen keskeisten tavoitteiden saavuttaminen on mielenterveyspalveluissa erityisen tärkeää juuri kokonaisvaltaisen ja monialaisen lähestymistarpeen vuoksi. Mielenterveyspalvelut ovat hyvin keskittyneet erikoissairaanhoitoon, mikä valitettavasti on johtanut sen ylikuormitukseen. Olemme kuitenkin jo saaneet muutoksen alkuun. Toivon että henkilöstömme ja palveluitamme tarvitsevat näkevät käsillämme olevat mahdollisuudet koko kentän kehittymiseen, Jyrki Heikkilä sanoo tiedotteessa.

Uusiin tehtäviin. Kaj Metsärinne on työskennellyt osastonylilääkärinä ja ylilääkärinä yli 20 vuotta. Tyks

Tyks Medisiinisen toimialueen uudeksi toimialuejohtajaksi nimitettiin 1. syyskuuta alkaen dosentti Kaj Metsärinne. Toimialuejohtajan tehtävä tuli täytettäväksi Ilkka Kantolan siirryttyä eläkkeelle. Kaj Metsärinne on toiminut toimialueen johtajan sijaisena tarvittaessa.

Kaj Metsärinteellä on pitkä esimies- ja johtamiskokemus. Hän on ollut osastonylilääkärinä ja ylilääkärinä yli 23 vuotta sekä nefrologian vastuualuejohtajana sen perustamisesta, vuodesta 2013 lähtien. Lisäksi hän on toiminut hallinnollisena ylilääkärinä Husissa.

– Lähestyvä soteuudistus tulee muuttamaan paljon, ja lähden luottavaisin mielin toteuttamaan ison toimialueemme strategista ja operatiivista suunnittelua, sanoo Kaj Metsärinne tiedotteessa.

Medisiiniseen toimialueeseen kuuluvat sisätautivastuualueet, keuhkosairaudet, ihosairaudet, kliininen genetiikka, sekä työlääketiede ja ajopoli.

Lue seuraavaksi: