Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten klinikalla kiireetöntä hoitoa supistetaan ensi viikosta alkaen.

Syynä on se, että kokonaiskuormitus on kasvanut ja kiireellisen hoidon saanti halutaan turvata.

”Käytännössä tämä näyttäytyy osalle perheistä siirrettynä leikkausajankohtana tai pitkittyvänä odotusaikana. Toimenpiteen peruuntuminen on koko perheelle usein hankala asia ja olemme hyvin pahoillamme näistä muutoksista”, Tyks Lasten ja nuorten klinikan toimialuejohtaja Heikki Lukkarinen sanoo tiedotteessa.

Syksyn myötä palanneet hengitystieinfektiot kuormittavat terveydenhuoltoa laajasti. Se näkyy myös lasten ja nuorten sairaalahoidossa.

RS-viruskaudesta on ennakoitu hankalaa. Se kuormittaa jo Ruotsin lastensairaaloita ja epidemian on oletettu alkavan Suomessa lähiviikkojen aikana. Supistustoimet jatkuvat tämän hetkisen arvion mukaan marraskuun alkuun saakka.