Lasten mielenterveyden edistämiseen ei Pohjois-Savossa panosteta riittävästi, arvioivat lasten parissa työskentelevät ammattilaiset hiljattain julkaistussa tutkimuksessa.
Lasten mielenterveyspalvelujen toimintaa sekä moniammatillista yhteistyötä selvitettiin vuodenvaihteessa 2016–2017 tehdyllä kyselyllä, johon vastasi 482 varhaiskasvatuksessa, päivähoidossa ja perusopetuksessa sekä perusterveydenhuollossa alle 14-vuotiaiden lasten parissa työskentelevää ammattilaista.
Vastaajia oli kaikista Pohjois-Savon kunnista.
Yli puolet kyselyyn vastanneista katsoi, ettei heidän kotikunnassaan puututa lasten mielenterveysoireiluun riittävän varhaisessa vaiheessa.
Perustason mielenterveyspalvelujen toimintaan oli tyytyväisiä vain alle puolet vastaajista.
Suurin osa piti lasten mielenterveyspalveluihin suunnattuja taloudellisia resursseja ja työnohjauksen saatavuutta oireilevien lasten kanssa työskenteleville kunnassaan riittämättöminä.
Lisäksi organisaatioiden välisessä moniammatillisessa yhteistyössä oli vastaajien mielestä puutteita.
– Moniammatillisen yhteistyön haasteet liittyivät pääosin tekijöihin, joihin työntekijät eivät pysty itse vaikuttamaan, kuten yhteistyön edellyttämien toimintamallien puute ja tietosuojaan liittyvät tiedonkulun esteet, kertoo Itä-Suomen yliopiston Hoitotieteen laitoksen nuorempi tutkija Outi Savolainen tiedotteessa.
Parhaana tilannetta pidettiin kunnissa, jotka tuottavat sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut itsenäisesti.
Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, etteivät kuntien suunnitelmiin kirjatut mielenterveystavoitteet välttämättä näy päätöksenteossa.
Dokumenttianalyysissa selvitettiin, miten lasten mielenterveyden edistäminen huomioidaan kuntien suunnitelma-asiakirjoissa ja päätöksenteossa. Aineistona oli kaikkiaan 269 dokumenttia kolmesta kunnasta: kuntien strategioita, ohjelmia ja suunnitelmia sekä kunnanvaltuustojen, hallitusten ja lautakuntien pöytäkirjat vuoden 2018 ajalta.
Tulokset osoittivat, että kuntien suunnitelma-asiakirjoissa korostui erityisesti vanhemmuuden tukeminen perheissä, joissa on päihteiden käyttöä tai erityistarpeita, mutta ei niinkään ”tavallisissa” perheissä.
Nekin hyötyisivät esimerkiksi äitiyshuollon kehittämisestä ja tuesta vanhemmuuteen kasvamisessa.
Kokouspöytäkirjoissa käsiteltiin suurelta osin käytännön asioita, kuten päiväkotirakentamista.
Lasten mielenterveyden edistämiseen liittyvät maininnat dokumenteissa koskivat lähinnä yhteiskuntaa, harrastusmahdollisuuksia ja fyysistä ympäristöä, eivät niinkään mielenterveyden edistämistyötä eri ikäkausina.
Alle kouluikäiset lapset, lastenhoito ja perheille suunnatut palvelut saivat vain vähän huomiota. Pöytäkirjoista ei myöskään löytynyt juuri mainintoja mielenterveyden edistämisestä kouluissa tai koulutuksessa.
Savolaisen mukaan jatkossa tulisi satsata toimiviin lasten palveluihin ja moniammatilliseen yhteistyöhön. Se tehdään suuntaamalla resursseja oireilevien lasten hoitoon pääsyn parantamiseen, palvelujärjestelmien väliseen koordinointiin sekä moniammatillisen yhteistyön edellytysten parantamiseen.
– Lisäksi lasten parissa työskentelevien ammattilaisten moniammatillista koulutusta tulisi korostaa jo opintojen aikana. Näin voitaisiin vahvistaa moniammatillista yhteistyötä, joka puolestaan parantaisi varhaista puuttumista lasten oireiluun.
Savolaisen mukaan kuntien strategiat, ohjelmat ja suunnitelmat eivät takaa sitä, että niissä käsitellyt asiat toteutuisivat käytännössä.
– Vaikka suurin osa suomalaisista lapsista voi hyvin, tulisi tukea suunnata erityisesti kaikista heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin ja heidän perheisiinsä. Kaikkien lasten mielenterveyttä voidaan turvata investoimalla varhaiskasvatukseen ja koulutukseen sekä huomioimalla mielenterveyskysymykset koulussa muun muassa tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksessa.
Tutkimukset ovat osa Savolaisen väitöskirjaa.
LUE MYÖS:
