Joka seitsemäs lapsi kokee kiinnipidon lastenpsykiatrian vuodeosaston osastojakson aikana, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta. Sitä varten tehdyissä haastatteluissa lapset kuvailivat kiinnipitokokemuksia erilaisina fyysisinä ja psyykkisinä tuntemuksina, jotka olivat pääosin kielteisiä. Pitkät, yli tunnin kestävät kiinnipidot, olivat harvinaisia tutkimukseen osallistuneilla osastoilla.

Useimmat kiinni pidetyt lapset tunnistivat kiinnipitoon johtaneita syitä. Heidän kertomansa syyt kuitenkin erosivat jonkin verran henkilökunnan kirjauksista. Haastatellut lapset kokivat ohjeiden noudattamattomuuden usein syyksi kiinnipitoihin, kun taas kirjausten mukaan hoitajiin kohdistunut väkivalta oli puolessa tilanteista syynä kiinnipitoon. Neljäsosa tutkimukseen haastatelluista lapsista ei halunnut kertoa syytä tai ei muistanut sitä.

Tulosten perusteella rajoittamismenetelmien käyttö on vähentynyt merkittävästi 30 vuodessa. Aiemmin lähes joka toinen lapsi koki eristystilanteen.

Lastenpsykiatrian vuodeosastoilla hoidetaan noin tuhat lasta vuodessa, keskimääräinen hoitoaika on noin kuukausi. Tarkkaa tietoa vuodeosastoilla olevien alle 13-vuotiaiden lasten kokemien rajoittamistoimien määristä ei ole saatavilla, koska tilastoissa näkyvät vain tahdosta riippumattomassa hoidossa olevien lasten tilanteet. Vapaaehtoisessa hoidossa olevien lasten tilanteet raportoidaan organisaatioiden omaan käyttöön.

Terveystieteiden maisteri Kirsi Kauppilan väitöskirja tarjoaa uutta tietoa kiinnipitotilanteiden määristä ja syistä lastenpsykiatrisessa osastohoidossa sekä näihin tilanteisiin liittyvistä lasten kokemuksista ja vanhempien arvioista. Tutkimuksen mukaan lasten ja hoitohenkilökunnan näkemykset kiinnipitojen syistä eroavat jonkin verran toisistaan, ja tilanteiden jälkiselvittely on tärkeää.

Tutkimuksessa selvitettiin lastenpsykiatrisessa osastohoidossa olevien lasten kokemuksia rajoittamismenetelmien käytöstä, vanhempien näkemyksiä kiinnipitojen toteutuksesta sekä kiinnipitotilanteisiin johtaneita syitä. Lisäksi tutkittiin, mitä muutoksia rajoittamismenetelmien käyttömäärissä ja tilanteiden kestoissa on tapahtunut 30 vuoden aikana.

Tutkimusaineisto kerättiin yhden yliopistosairaalan kolmella lastenpsykiatrisella osastolla vuosien 2008 ja 2018 välisenä aikana lapsille tehdyillä haastatteluilla, vanhemmille suunnatulla kyselyllä ja henkilökunnan kirjauksista. Rajoittamismenetelmillä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa eristämistä tai kiinni pitämistä.

Tutkitussa yliopistosairaalassa eristämistä ei enää nykyään käytetä lastenpsykiatrisessa osastohoidossa. Kiinni pitäminen on menetelmä, jossa vähintään kaksi hoitajaa tietoisesti, mutta vasten lapsen omaa tahtoa rajoittaa lasta omalla kehollaan. Lapsen ei tarvitse olla täysin liikkumattomana, vaan henkilökunta myötäilee lapsen liikettä tai vaihtaa asentoa tilanteen mukaan. Tilanteessa hoitajat pitävät lasta sylissä, sängyllä tai maassa, jotta lapsi ei vahingoita itseään, toista tai ympäristöään.

Väitöskirjan perusteella lastenpsykiatrisilla osastoilla tarvitaan henkilökunnan toiminnan kriittistä tarkastelua ja koulutusta, jotta rajoittamistoimia voidaan edelleen vähentää ja paremmin huomioida lasten kokemukset. Tilanteiden hallinnan keinojen kehittäminen yhteistyössä muiden psykiatrian alan ammattilaisten ja lasten kanssa on myös keskeistä. Tilanteiden jälkiselvittelyä tulee tarjota entistä systemaattisemmin osastohoidossa olevalle lapselle hänen kehitystasonsa huomioiden. Olisi myös tärkeää tukea vanhempia lastensa aggressiotilanteiden hallintaan ja käsittelemään rajoittamistilanteita lastensa kanssa.

Kirsi Kauppilan väitöstutkimus, Lastenpsykiatrisessa osastohoidossa olevat lapset kertoivat kiinnipitokokemuksistaan, tarkastetaan 13.12. klo 12 Kuopion kampuksella (Mediteknia MD 100).