Britanniassa toteutetun tutkimuksen mukaan 37 prosenttia koronan sairastaneista kärsii oireista vielä kolme-kuusi kuukautta tartunnan jälkeen. Guardian-lehden uutinen tutkimuksesta kertoo, että yleisimmät oireet ovat hengitysvaikeudet, vatsakivut, väsymys, kipu sekä ahdistus tai masennus.

Näistä masennus tai ahdistus oli yleisin oire. Niitä raportoi 15 prosenttia long covid -oireista kärsineistä.

Myös sairastumisen vakavuusaste, ikä ja sukupuoli vaikuttivat long covid -oireiden esiintymiseen. Long covid -oireet olivat yleisempiä niillä, jotka olivat joutuneet koronan vuoksi sairaalahoitoon sekä aavistuksen yleisempiä naisilla.

Hengitysongelmat ja kognitiiviset oireet olivat yleisempiä miehillä ja vanhemmilla ihmisillä. Nuorilla ja naisilla oli yleisempiä oireita olivat päänsärky, vatsakivut sekä masennus tai ahdistus.

Useilla tartunnan saaneilla oli enemmän kuin yksi long covid- oire.

Tutkimuksen toteuttivat Oxfordin yliopiston, Britannian kansallinen terveystutkimuksen instituutti NIHR sekä Oxford Health Biomedical Research Centre BRC).