Tutkimuksessa käytettiin aineistona kahdeksaa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa aiemmin tehtyä vastasairastuneiden potilaiden epilepsialääketutkimusta.

Tutkimuksiin osallistui yhteensä 176 potilasta. Potilaiden suostumuksen perusteella kerättiin tarkka tieto heidän aiemmista kohtauksistaan ennen diagnoosin tekemistä ja tutkimukseen mukaan tuloa. Jo näiden tutkimusten aikana havaittiin, että potilailla on diagnoosihetkellä takanaan enemmän kohtauksia ja pidempi sairastamisaika kuin mitä yleisesti ajatellaan.

Epilepsia on aivojen sairaus, jossa potilaalla on pitkäkestoinen taipumus saada epileptisiä kohtauksia. Tietyissä tilanteissa diagnoosi voidaan tehdä jo yhden kohtauksen perusteella esimerkiksi aivovamman tai aivoverenkiertohäiriön jälkeen, mutta yleisimmin diagnoosi tehdään kohtauksen toistuttua eli kahden kohtauksen jälkeen.

Tässä tutkimuksessa kohtausten määrä ennen diagnoosia vaihteli eri potilailla kahdesta jopa kahteen tuhanteen. Lukumäärä erosi eri kohtaustyypeissä. Kohtauksia, jotka eivät johtaneet tajunnan hämärtymiseen, oli eniten eli keskimäärin 461, ja eri potilailla näiden kohtausten määrä vaihteli 2–2000 välillä.

Tajunnanhämärryskohtauksia oli keskimääräin 11, vaihteluväli 2–220. Tajuttomuuskohtauksia oli vähiten, keskimäärin neljä ja eri potilailla 2–30. Diagnostinen viive vaihteli 0–362 kuukauden välillä.

Puolella potilaista diagnosoitiin epilepsia vuoden sisällä kohtausten alkamisesta, mutta 15 prosentilla potilaista viive oli yli kymmenen vuotta.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Epilepsia Open -lehdessä, joka palkitsi Laura Parviaisen työn viime vuoden parhaana kliinisenä artikkelina kansainvälisten epilepsiajärjestöjen kongressissa 29. elokuuta.

Potilaiden ennuste oli hyvä; 40 prosentilla kohtaukset loppuivat heti hoidon alettua ja 40 prosentilla lääkemuutosten myötä. Pitkä viive ei vaikuttanut viiden vuoden kohtausennusteeseen, mutta niillä potilailla, joilla kohtauksia oli ehtinyt olla lukumääräisesti paljon, lääkehoidon huono teho oli merkittävästi tavallisempaa.

”Syitä diagnoosin viiveeseen on monia. Muiden kuin tajuttomuuskouristuskohtausten kohdalla potilas tai läheiset eivät välttämättä havaitse oiretta heti tai eivät miellä sitä poikkeavaksi. Samoin terveydenhuoltohenkilöstö saattaa tulkita nämä oireet muuksi kuin epileptisiksi. Hoitoon tullaan usein vasta kun pienemmät oireet ovat edenneet tajuttomuuskouristuskohtauksiksi tai pienempiä kohtauksia tulee hyvin tiheästi”, Parviainen toteaa tiedotteessa.

Epilepsiaan liittyy vieläkin stigmaa eikä siihen haeta apua välttämättä yhtä aktiivisesti kuin muihin sairauksiin. Samoin mahdolliset epilepsiadiagnoosiin liittyvät ajokyvyn ja työkyvyn rajoitteet saattavat rajoittaa hoitoon hakeutumista.

”Epilepsia on kuitenkin tärkeää hoitaa aktiivisesti erityisesti siihen liittyvän lisääntyneen onnettomuus- ja kuolemanriskin vuoksi. Hoidon avulla näitä riskejä voidaan merkittävästi vähentää. Varhainen aktiivinen hoito parantaa siis myös ennustetta. Tutkimuksen perusteella on tärkeää parantaa sekä kansalaisten että terveydenhuollon henkilöstön tietoisuutta epilepsiakohtausten monimuotoisuudesta ja riskeistä”, Itä-Suomen yliopiston neurologian professori ja Kysin Epilepsiakeskuksen ylilääkäri Reetta Kälviäinen sanoo.