Columbian yliopistossa apulaisprofessorina ja Genome Centerissä ryhmänjohtajana työskentelevä biolääketieteen tutkija Tuuli Lappalainen toivoo maltillisia proaktiivisia tiukennuksia Suomen koronatoimiin.

– Suomen epidemian nykytila ei ole _vielä_ katastrofi, mutta jatkuvan kasvun trendi ei ole kestävä. Monet muut maat ovat jo pahassa lirissä. Maltillisilla, proaktiivisilla tiukennuksilla nyt voitaisiin ehkä välttää rankemmat rajoitukset ankeimpaan talviaikaan, hän kirjoittaa Twitterissä.

Lappalainen nostaa esiin kolme asiaa, joilla joukkoaltistuksia voitaisiin vähentää.

– Anniskelua ja aukioloaikoja pitäisi rajoittaa - pieni inhimillinen ja taloudellinen hinta suhteessa riskeihin. Maskit kunnolla käyttöön, myös nuorille koulussa. Ryöpsähdykset nitistettävä rivakasti Kuhmon tyyliin.

Suomessa tehdään Lappalaisen mukaan paljon oikeita asioita, esimerkiksi testaaminen näyttää hänen mielestään pyörivän hyvin.

– Mutta terveyden ja talouden vastakkainasettelulla, toiveajattelulla, ja reaktiivisella toiminnalla voidaan hyvistä asetelmista päätyä vaikeaan tilanteeseen. Se on vältettävissä jos toimitaan nyt.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin diagnostiikkajohtaja, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen toivoi aikaisemmin viikonloppuna rajoituksia alkoholin anniskeluun yöaikaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Suomessa raportoitiin lauantaina 64 uutta koronatartuntaa. Kahden viime viikon aikana tartuntoja on ollut 306 enemmän kuin edeltävien kahden viikon jaksolla. Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on THL:n mukaan noussut 11 tartuntatapaukseen 100 000:ta ihmistä kohden.

THL varoitti torstaina, että uudet koronavirustapaukset ovat Suomessa lisääntyneet viimeksi kuluneen viikon aikana. Monen sairaanhoitopiirin alueella on todettu useita kotoperäisiä tartuntaryppäitä ja tartuntaketjuja.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,20-1,25. Ylin yhden oleva lukema tarkoittaa sitä, että epidemia on kiihtymisvaiheessa.