Uuden, laajan suomalaisen väitöskirjatutkimuksen mukaan raskaudenaikainen altistuminen nikotiinille oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin sairastua ADHD:hen.

Aikaisemmissa väestötutkimuksissa on nuuskan käytön yksinäänkin todettu lisäävän riskiä kuolleisuuteen, sydän – ja verisuonitauteihin ja syöpään. Nikotiinia sisältävien tuotteiden, kuten nuuskan, nikotiinipussien ja höyrystettävien nikotiini –ja tupakkatuotteiden käyttöön pitää puuttua suoraviivaisemmin, DAT Lääkärit tupakkaa vastaan tiedotteessa todetaan.

”Ehkäisy-, äitiys– ja lastenneuvolakäynneillä tulee kertoa, että nikotiinin vaikutukset sikiössä ovat erilaiset ja merkittävästi haitallisemmat kuin aikuisessa elimistössä. Nikotiini kulkeutuu helposti istukan läpi sikiöön. Nikotiinin ja kotiniinin pitoisuudet sikiön verenkierrossa saattavat olla suuremmat kuin äidin verenkierrossa, ja verenkierron mukana ne kulkeutuvat kaikkiin sikiön kehittyviin elimiin”, kirjan Kohti savutonta ja nikotiinitonta elämää kirjoittaneet LT, erikoislääkäri Maria Juusela ja LT, LKT professori emerita Kirsi Vähäkangas toteavat tiedotteessa.

Savuttomia nikotiinia sisältäviä tuotteita on enenevissä määrin käytössä meillä ja maailmalla. Tupakkateollisuus on tähän asti mainostanut nuuskaa, sähkösavukkeita ja muita höyrystettäviä tupakkatuotteita elimistölle vähemmän vaarallisina tuotteina kuin perinteistä tupakkaa.

”Tämä ns. ”harm reduction” – ajattelu on jo kansainvälisissä asiantuntijajärjestöissä hylätty. Se toistaa erehdyttävästi samaa markkinointikeinoa, millä kevytsavukkeiden haitalliset terveysvaikutukset naamioitiin huijaamalla ja koukuttamalla käyttäjiä”, tiedotteessa todetaan.

Terveydenhuollossa on lisääntyvässä määrin on alettu kiinnittää huomiota nikotiinialtistuksen kokonaismäärän terveysvaikutuksiin. Hyöty–haitta-keskustelut nikotiinia sisältävien tuotteiden osalta ovat terveydenhuollon kohtaamisissa avainasemassa, osana lopettamispäätökseen kypsymistä ja lopettamisen tukea.

”Onkin ensiarvoisen tärkeää, että nuoret eivät koskaan alkaisi tupakoida tai käyttää nikotiinia sisältäviä tuotteita. Nuoria tulee kaikin keinoin tukea kohti savutonta ja nikotiinitonta elämää”, kirjoittajat toteavat.