Käsillä ovat koronaviruksen kannalta kriittiset viikot, arvioi tuleva sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas).

Hän seuraa tehtävässä Aino-Kaisa Pekosta (vas) vaalikauden puolivälissä. Sarkkinen muistuttaa, ettei koronakriisi ole vielä ohi.

– Edessä on koronapandemian torjunnan kannalta kriittiset viikot. Rokottaminen on alkanut, mutta riittävän rokotekattavuuden saavuttamiseen menee vielä useampi kuukausi. Samalla koronaviruksen entistä tarttuvammat muunnokset uhkaavat levitä Suomeen. Suomestakin jo löydetty koronan brittimuunnos on jopa yli 50 prosenttia tartuttavampi kuin aiemmin levinnyt virusmuoto. Se tarkoittaa, että nykyiset rajoitustoimet eivät todennäköisesti riitä estämään sen leviämistä yhtä tehokkaasti, Sarkkinen kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.

Sarkkisen mukaan esimerkiksi Irlannissa uuden virusmuunnoksen leviäminen on heikentänyt rajusti epidemiatilannetta. Vaikka uusi muunnos ei nykytietojen valossa ole aiempaa vaarallisempi, se tarttuu ihmisestä toiseen aiempaa helpommin, mikä voi tarkoittaa enemmän sairastuneita ja enemmän kuolleita.

– Olennaista on torjua uuden muunnoksen leviäminen, siksi esimerkiksi testausta rajoilla on tehostettu ja lennot Britanniaan on keskeytetty. Sen lisäksi joudutaan todennäköisesti ottamaan käyttöön uusia rajoitustoimia aiempaa herkemmin tarttuvan viruksen leviämisen estämiseksi. Mahdollisista uusista rajoitustoimista päätetään ja tiedotetaan lähipäivinä ja -viikkoina. Uusilla rajoitustoimilla pystytään toivottavasti estämään epidemian paheneminen ennen rokotekattavuuden saavuttamista ja pitämään tautitilanne aisoissa Suomessa myös tulevana keväänä, Sarkkinen kirjoittaa.

Julkisuudessa on keskusteltu tahmeasti liikkeelle lähteneistä rokottamisista. Sarkkisen mukaan ongelmana ja rokottamisen pullonkaulana on nyt rokotetehtaiden kyvyttömyys tuottaa rokotteita riittävän nopeasti. Isoja ongelmia ei Sarkkisen mielestä ole ollut.

– Suomessakin haluttaisiin rokottaa nykyistä nopeammin ja hidasta rokotetahtia on kritisoitu. On kuitenkin odotettavissa, että rokotteita saadaan Suomeen jatkossa enemmän ja rokottaminen pääsee nopeutumaan. Suomessa kunnat vastaavat terveydenhuollon järjestämisestä ja siten myös rokottamisesta. On tärkeää, että rokottaminen sujuu kunnissa jouhevasti. Tähän asti rokottamisen pullonkaulana on ollut rokotteiden saatavuus ja saatavuuden parantuessa on pidettävä huolta siitä, ettei uudeksi pullonkaulaksi muodostu rokotteiden jakelu kunnissa. Tähän asti saapuneet rokotteet on saatu jaettua ja isoja ongelmia ei, pientä yskimistä lukuun ottamatta, ole ilmennyt.

Hallitus myös valmistelee muutoksia, joilla voidaan helpottaa työterveyshuollon mukaan ottamista rokottamisurakkaan siinä vaiheessa, kun päästään rokottamaan työikäistä väestöä, Sarkkinen kertoo.

– Vaikka vastuu rokottamisen toteuttamisesta on kunnilla, on tärkeää, että sosiaali- ja terveysministeriö ja hallitus seuraavat ja ohjaavat tilannetta jatkuvasti, ettei ongelmia pääse syntymään.

Husin entinen toimitusjohtaja, pääministeripuolue sdp:n kansanedustaja Aki Lindén totesi viikonloppuna osanneensa odottaa, että koronarokotusjärjestyksestä ja käytännön toteutuksesta tulee asia, jossa ”joidenkin hermo menee”.

– Kannattaa nyt laittaa ne jäät sinne hattuun. Olennaisin asia on saada rokotteita maahan. Kyllä ne sitten ripeästi pistettyä saadaan, Lindén tviittasi lauantaina.

Hänen mielestään Husin perjantaina saatu ”hälytys” koronatilanteesta oli hyvin tärkeä.

– Nykyisillä rajoituksilla ei tartuntojen määrä pienene. Siispä rajoituksia tarvitaan ehdottomasti lisää, varsinkin rajoilla, mutta myös Suomen sisällä, Lindén totesi Twitterissä perjantaina.

Lue myös: