Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on testauttanut markkinoilla olevia kansanmaskeja ja tutkinut niiden suodatustehokkuutta ja hengitysvastusta. Tulokset osoittivat, että myynnissä olevien kansanmaskien ominaisuuksissa oli paljon vaihtelua.

Tutkimukselle oli tarvetta, sillä kansanmaskeille ei ole ollut EU:ssa yhtenäisiä vaatimuksia, toisin kuin kirurgisille suu-nenäsuojuksille ja hengityksensuojaimille, joiden vaatimukset on tarkkaan määritelty. Kansanmaskeja koskeva standardisointityö on kuitenkin alkanut eurooppalaisella tasolla joulukuussa 2020 ja työn pohjana käytetään kesällä julkaistua esistandardia. Nyt tehty tutkimus on standardisoinnin tukena ja taustana.

Tukes teetti tutkimukset VTT:llä lokakuussa 2020 kansanmaskien esistandardia soveltaen. Tutkimukseen valittiin yhteensä 22 rakenteeltaan ja materiaaliltaan erilaista kansanmaskia, jotka olivat myynnissä verkkokaupoissa ja kivijalkakaupoissa. 20 maskia oli pestäviä kangasmaskeja ja kaksi maskia oli kertakäyttöisiä. Maskeissa käytettyjä materiaaleja tai niiden tiheyksiä ei tässä hankkeessa tutkittu, eikä myöskään maskien kemiallisia tai mahdollisia antimikrobisia ominaisuuksia.

Kansanmaskien käyttötarkoitus on vähentää käyttäjän hengitysteistä lähtevien pisaroiden leviämistä ympäristöön. Materiaalin suodatustehokkuuden lisäksi on huomioitava, ettei hengitysvastus tee maskin käyttämisestä liian raskasta.

– Vaatimusten valmistelussa on tärkeä huomioida, että maski vähentää pisaroiden leviämistä ympäristöön mahdollisimman tehokkaasti, mutta ei vaikeuta hengittämistä kohtuuttomasti, sanoo Tukesin ylitarkastaja Reija Sironen tiedotteessa.

– Tutkimustulokset antavat aineistoa standardisointityöhön. Tukes on tuoteturvallisuusviranomainen, joka valvoo tuotteiden vaatimustenmukaisuutta eikä anna suosituksia maskien käytöstä. Testitulokset kuitenkin osoittavat, että maski voi vähentää pisaroiden leviämistä ympäristöön.

Lapsille tarkoitettuja maskeja testattiin yhteensä kuusi kappaletta. Tulosten mukaan lasten maskien hengittävyys- ja suodattavuusominaisuudet eivät poikenneet aikuisten maskeista.

Tutkimuksessa selvitettiin maskeissa käytetyn materiaalin suodatustehokkuutta. Suodatustehokkuuden arvo kertoo, kuinka hyvin käytetty materiaali suodattaa hengitysilman partikkeleita. Suodatustehokkuus mitattiin partikkelikokoalueella 0,1 – 5 mikrometriä (millimetrin tuhannesosa). Esistandardin suositusten mukaisesti suodatustehokkuuden arvo ilmoitettiin testituloksissa 3 mikrometrin partikkelikoolla. Koronavirusten kokoluokka on yleisesti noin 0,05 - 0,2 mikrometriä.

Tulosten mukaan pestävien maskien suodatustehokkuus oli pienillä, alle 0,2 mikrometrin partikkeleilla alhainen, useimmiten alle 30 prosenttia. Näin ollen tulokset vahvistavat, että kansanmaski ei suojaa käyttäjäänsä virustartunnalta. Hengityksensuojaimet sen sijaan on tarkoitettu suojaamaan käyttäjäänsä.

Suodatustehokkuuteen liittyvät mittaustulokset myös vahvistavat tietoa, että kansanmaskit voivat vähentää käyttäjästä ympäristöön leviävien suurempien pisaroiden ja pärskeiden määrää. Markkinoilla olevien kansanmaskien suodattavuustehokkuuden arvot 3 mikrometrin partikkelikoolla vaihtelivat paljon: yhdessätoista, eli puolessa kaikista tutkituista kansanmaskeista päästiin yli 70 prosentim arvoihin, mutta hyvin ohuissa materiaaleissa arvot olivat alle 10 prosentin luokkaa.

Kertakäyttöiset, kuitukankaiset maskit olivat testatun joukon kärkeä, kun huomioidaan suodatustehokkuuden ja hengitysvastuksen yhdistelmä. Pestävien maskien osalta ei voitu eritellä mitään tiettyä ominaisuutta tai materiaalia, joka osoittaisi, että tietty rakenneratkaisu olisi merkittävästi muita parempi.

Hengitysvastuksen arvo kertoo, kuinka paljon materiaali estää hengitetyn ilman virtausta. Mitä korkeampi arvo on, sitä huonommin ilma virtaa materiaalin läpi. Tutkittujen kansanmaskien materiaalien hengitysvastuksen arvot vaihtelivat suuresti tuotteiden välillä.

Hengitysvastuksen arvo mitataan vain maskin materiaalille, ei koko maskille, eikä se siten ota huomioon kasvoilla olevan maskin mahdollisia sivuvuotoja, jotka tulevat esimerkiksi nenän vierestä tai maskin sivusta. Vaikka maskin materiaalin hengitysvastusarvo olisikin korkea, maski ei välttämättä tunnu tukahduttavalta, jos ilma kulkee maskin reunojen ja kasvojen välistä. Tällöin maski ei kuitenkaan ole tiivis.

Maskin hengittävyys- ja suodattavuusominaisuuksiin vaikuttavat muun muassa käytetyn materiaalin tiiveys, paksuus ja kerrosten määrä. Lisäksi olennaista maskin käyttömukavuuden kannalta on sen hyvä istuvuus kasvoille. Kuluttajien kannattaa vertailla erilaisia maskeja, jotta löytää omille kasvoille hyvin istuvan mallin, jonka kanssa hengittäminen ei ole liian raskasta.

Eurooppalainen standardointijärjestö CEN laati kesällä 2020 esistandardin kansanmaskien ominaisuuksille ja testaukselle. Esistandardin valmistelutyössä olivat mukana ne maat, joilla oli jo suosituksia kansanmaskeihin liittyen. Kansanmaskien esistandardi ei ole lainsäädännön tavoin velvoittava, eivätkä siinä määritellyt raja-arvot ole pakollisia. Esistandardissa on myös esitetty useita eri menetelmiä tuotteiden testaamiseksi. Julkaistun esistandardin pohjalta on aloitettu yhtenäisten teknisten spesifikaatioiden työstäminen tekniseksi raportiksi, kyse ei ole lainsäädännön muutostyöstä.

Standardit ja tekniset raportit ovat luonteeltaan suosituksia. Viranomaiset voivat käyttää standardeja ja teknisiä raportteja apuna arvioidessaan, täyttääkö tuote lainsäädännössä asetetun turvallisuustason. Tukes osallistuu raporttia laativan työryhmän toimintaan. Kansanmaskien tutkimustulokset auttavat osaltaan määrittelemään niitä koskevia vaatimuksia ja testausmenetelmiä.

– Testejä ei tehty ensisijaisesti markkinavalvonnan näkökulmasta, vaan tutkimuksen tarkoituksena oli saada kansanmaskien standardointityöhön tarkempaa tietoa maskien ominaisuuksista, sanoo Tukesin ylitarkastaja Reija Sironen.

Markkinoilla on kuluttajille saatavilla kolmea erilaista suun ja nenän eteen laitettavaa maskityyppiä: kansanmaskit, kirurgiset suu-nenäsuojukset ja hengityksensuojaimet. Maskeilla on eri käyttötarkoitus ja niitä koskee eri lainsäädäntö. Tukesille kuuluu kansanmaskien ja kuluttajakäyttöön tarkoitettujen henkilönsuojainten markkinavalvonta. Tukes ei määrää maskien tai suojainten käytöstä eikä valvo niiden käyttöä. Kansanmaskien käytöstä suosituksia antavat sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).