Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes oikaisee kannanotossaan Itä-Suomen yliopiston nanomateriaalien terveyshaittoja koskevia väitteitä. Yliopisto kertoi tiedotteessaan 9.2. kultananohiukkasilla tehdystä tutkimuksesta vesiympäristön ravintoketjussa. Toisin kuin tiedotteessa esitettiin, nanomateriaalien käyttöä säädellään lainsäädännöllä kuluttajatuotteissa.
Tiedotteessa mainittu kansainvälinen tutkimus on keskittynyt tietyn tyyppisten kultananohiukkasten kulkeutumiseen ravintoketjussa levistä vesikirppuihin ja kaloihin. Tämän tutkimuksen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä kultananohiukkasten tai muiden nanohiukkasten käyttäytymisestä ihmisten elimistössä tai myrkyllisyydestä ihmisille.
Nanomateriaalit ovat kemiallisia aineita, joiden hiukkaskoko on 1–100 nanometriä. Erilaisia nanokokoisia materiaaleja esiintyy luonnossa ja niitä voi myös syntyä esimerkiks palamisen sivutuotteina. Nanomateriaaleja voidaan valmistaa myös teollisesti. Termi ”nanomateriaali” viittaa hyvin heterogeeniseen joukkoon kemialliselta koostumukseltaan ja fysikaalisilta ominaisuuksiltaan erilaisia nanokokoisia hiukkasia.
Tukesin mukaan teollisten nanomateriaalien turvallisuutta on tutkittu jo usean vuosikymmenen ajan, ja niistä tiedetään koko ajan enemmän. Suomessa tätä tutkimusta on tehty pääasiassa Työterveyslaitoksella. Yksittäisen nanomateriaalin mahdolliset terveysvaikutukset selittyvät monilla tekijöillä, kuten koko, muoto, liukoisuus tai kemialliset ominaisuudet. Kultananohiukkasten käyttäytymistä elimistössä on tutkittu melko perusteellisesti jyrsijöillä. Näissä tutkimuksissa hiukkasilla ei ole ollut erityisempää taipumusta aiheuttaa haittavaikutuksia tai kertyä aivoihin.
Nanomateriaaleja käytetään lähes kaikilla teollisuuden aloilla ja monenlaisissa tuotteissa, esimerkiksi teollisissa kemikaaleissa ja kosmetiikassa. Mahdollisiin terveysriskeihin vaikuttavat altistumispitoisuus ja altistumisen kesto. Useissa kuluttajatuotteissa nanomateriaalit ovat osa kiinteää rakennetta, kuten jääkiekkomailassa tai elektroniikassa, josta ne eivät pääse irtoamaan. Kuluttajia suurempi altistumisriski on nanomateriaaleja valmistavilla ja käsittelevillä työntekijöillä. Työterveyslaitos tutkii työperäistä altistumista nanomateriaaleille, nanohiukkasten aiheuttamia terveysvaikutuksia ja tukee työpaikkoja riskinhallinnassa.
Euroopan unionin kemikaalilainsäädäntö asettaa vaatimuksia aineiden rekisteröinnille. Aineen valmistajan tai maahantuojan on rekisteröitävä kemikaalinsa REACH-asetuksen mukaisesti Euroopan kemikaaliviraston tietokantaan, jos niitä valmistetaan EU:ssa tai tuodaan EU:n alueelle vähintään yksi tonni vuodessa. Tämä koskee myös aineiden nanomuotoja. Nanomateriaalien ominaisuudet pitää arvioida ja varmistaa niiden turvallinen käyttö. Nanomateriaaleja koskevia erityissäännöksiä on myös alakohtaisessa lainsäädännössä, kuten biosidejä ja kosmetiikkaa koskevassa lainsäädännössä.
Biosidivalmisteita ovat esimerkiksi ihon tai pintojen desinfiointiaineet, hyönteismyrkyt tai veneenpohjamaalit. Valmisteista pitää erikseen arvioida nanomuodon aiheuttamat riskit. Lisäksi niiden myyntipakkauksissa on erikseen oltava merkinnät nanomateriaaleista ja niihin mahdollisesti liittyvistä riskeistä.
EU:n kosmetiikka-asetus asettaa vaatimuksia kosmeettisille valmisteille, ja markkinoilla voi olla vain ihmisten terveydelle turvallisia kosmeettisia valmisteita. Markkinoilla olevista kosmetiikkavalmisteista on oltava laadittuna turvallisuusselvitys, jonka laatimisesta vastaa kosmetiikkavalmisteen vastuuhenkilö. Turvallisuusselvityksessä huomioidaan kosmeettisen valmisteen sisältämät ainesosat, myös nanomuodossa olevat.
– Tiettyyn käyttöön tarkoitetut nanomateriaalit kuten esimerkiksi aurinkosuojatuotteiden sisältämät nanomateriaalimuodossa olevat UV-suodattimet arvioidaan Euroopan komission tiedekomiteassa. Komissio ylläpitää luetteloa kaikista markkinoilla olevista kosmetiikkatuotteissa käytetyistä nanomateriaaleista. Jos kosmetiikkatuote sisältää nanomateriaalia, on se selkeästi ilmoitettava pakkausmerkinnöissä. Nanomuotoisen aineosan tunnistaa suluissa olevasta sanasta ”nano”, Tukesin kannaotossa todetaan.
Tukes on REACH-, biosidi-, ja kosmetiikka- asetusten toimivaltainen viranomainen Suomessa, ja se myös valvoo nanomateriaalien käyttöä osana kemikaaliturvallisuutta. Lisäksi Tukes valvoo kosmetiikkalainsäädännön noudattamista yhdessä Tullin kanssa.
Valmistettujen nanomateriaalien käytöstä elintarvikkeissa pitää Tukesin mukaan kertoa kuluttajille. Elintarviketietoasetuksen mukaan kaikki valmistettua nanomateriaalia sisältävät ainesosat on ilmoitettava selkeästi ainesosaluettelossa. Tällaisten ainesosien nimen jäljessä on oltava sana ”nano”.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) arvioi elintarvikeketjussa mahdollisesti esiintyvien nanomateriaalien turvallisuuden ennen markkinointiluvan myöntämistä. Nanomateriaalien käytön riskit arvioidaan niiden mahdollisen toksisuuden tai muiden haittavaikutusten havainnoimiseksi kehitetyn ohjeistuksen mukaisesti. Myös jo hyväksyttyjen nanomateriaalien turvallisuus voidaan uudelleenarvioida samoja periaatteita noudattaen.
Nanomateriaaleja sisältävät elintarvikkeet, elintarvikekontaktimateriaalit ja rehut kuuluvat yleisen elintarvikeasetuksen soveltamisalaan, ja niitä koskevat asetuksen yleiset periaatteet ja turvallisuusvaatimukset.
Nanoteknologian käyttö on huomioitu myös uuselintarvikkeita, elintarvikeparanteita ja elintarvikekontaktimateriaaleja koskevassa EU-lainsäädännössä. Tämän lisäksi nanomateriaaleja ja nanotekniikkaa sääntelevät myös luomu-, rehu-, lannoitevalmiste-, kasvinsuojeluaine- ja eläinlääkelainsäädäntö.
