Sepelvaltimoiden tietokonetomografia yleistyy. Turussa Lääkäriasema Pulssi investoi yli miljoona euroa 64-leikkeiseen järjestelmään, joka on Suomen ensimmäinen ensisijaisesti sydäntutkimuksiin tarkoitettu TT-laitteisto.

Maailmassa tekniikkaa on sovellettu reilu vuosi. Toukokuussa myös Tyks päivitti laitteistonsa 64-leikkeiseksi.

- Kehitys on mahdollistanut, että sepelvaltimoita voidaan kuvata. Ne ovat pieniä, mutkaisia ja jatkuvassa liikkeessä, mutta silti niistä pitäisi tarkka kuva, josta näkee ovatko ne ahtautuneita, sanoo radiologian erikoislääkäri Pekka Niemi Pulssista.

Potilaalle tutkimus on vaivattomampi kuin esimerkiksi katetriangiografia, joka vaatii piston valtimoon ja katetrin ujuttamisen sepelvaltimoiden suulle asti.

Tietokonetomografiassa kyynärtaipeen laskimoon ruiskutetaan varjoainetta verisuonten erottamiseksi. Kuvaus kestää 6-8 sekuntia. Esimerkiksi 16-leikkeisellä potilas joutuu pidättämään hengitystään 20 sekuntia, mikä vaikeuttaa tarkan kuvan saamista.

Kehitys on nopeaa

Kehitys on ollut nopeaa, sillä kuusi vuotta sitten neljä leikettä oli kova sana. Leikkeiden määrä kertoo, kuinka monta kuvaa laitteisto pystyy keräämään kohteestaan yhdellä pyörähdyksellä.

Pulssissa yksi pyörähdys kestää alle puoli sekuntia, ja leikkeen paksuus on alle puoli milliä. Mitä ohuempi leike, sen tarkempi kuva.

Verisuonia voidaan tarkastella kolmiulotteisesti kaikista suunnista. Seinämämuutokset tulevat esiin jo ennen kuin kovettumat alkavat työntyä suonen ulkokerroksista sisään päin ja ahtauttaa suonta. Lääkityskin voidaan aloittaa aiempaa varhemmin.

- Me näemme että tämä sopii erityisesti erotusdiagnostiikkaan. Kuvauksella voidaan sulkea pois sepelvaltimotaudin mahdollisuus potilailla, joilla on epäselvä rintakipu.

Laitteiston kuoletusaika on 6-8 vuotta, mutta päivitys voi olla ajankohtaista aiemmin. Maailmalta löytyy jo 256-leikkeisiä laitteita. Niemen mukaan tietokonetomografian kehitys ei kuitenkaan uhkaa magneettikuvauksen asemaa pehmytkudoksen; aivojen ja keskushermostojen kuvantamisessa. Magneetin etu on myös se, ettei potilas altistu röntgensäteilylle.