Terveydenhuollon kustannusten kasvun hillintätavoite on yksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kuumista kysymyksistä. Asia nousi oikeutetusti esille myös viime perjantaina pidetyssä Terveystaloustieteen päivässä.

Sote-uudistuksella pyritään hillitsemään terveydenhuollon kustannusten kasvua kolmella miljardilla eurolla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Markku Pekurinen käsitteli puheenvuorossaan sitä, miten uudistusprosessi ehdotuksineen pystyy kovan tavoitteen saavuttamaan.

Tavoitteen saavuttaminen on Pekurisen mukaan epätodennäköistä monesta syystä. Yksi syy on se, että valinnanvapauden edistämiseksi pitää palvelutarjontaa pystyä lisäämään ja se vaatii investointia.

– Tausta-ajatus valinnanvapausuudistuksessa näyttää olevan, että tehdään henkilöstön ja markkinoiden uusjako ilman, että sen toteuttamiseen investoidaan senttiäkään.

THL on kuitenkin tehnyt laskelmia – Pekurisen mukaan karkeita sellaisia – joiden mukaan valinnanvapauden laajentaminen perusterveydenhuollossa vaatii noin 300 miljoonan euron lisäinvestoinnin palvelujärjestelmään.

– Ilman sitä on epätodennäköistä, että palvelujen saatavuutta pystytään aidosti parantamaan. Toki nyt markkinat jaetaan uudelleen ja yksityissektorin rooli kasvaa merkittävästi.

Säästötavoite karkaa sote-uudistajilta Pekurisen mukaan myös hieman yllättävästä syystä. Soten ideana on, että kilpailu palveluntuottajien kesken lisääntyy, jolloin terveydenhuollon toiminta tehostuu.

– On huomattava, että kysymys on laatukilpailusta, ei hintakilpailusta. Palveluntuottajille maksetaan kiinteä korvaus tuotetuista palveluista. Jos palveluntuottajat pystyvät tehostamaan toimintaansa – ja uskon, että ne pystyvät niin tekemään huomattavasti – on selvää, että ne pitävät taloudellisen hyödyn itsellään, Pekurinen sanoo.

Maakunnilla ei ole mekanismia, jolla ne pystyisivät ulosmittaamaan tuotannon tehostumisesta syntyvän taloudellisen edun itselleen.

Toisaalta Markku Pekurinen nosti esiin myös asioita, joiden vuoksi kustannusten kasvua todennäköisesti pystytäänkin suunnitellussa sote-mallissa hillitsemään.

Lakipykäliin on kirjattu asioita, jotka varmistavat tämän, Pekurinen sanoi.

– Päinvastoin kuin kuntataloudessa, maakuntataloudessa vain osa sosiaali- ja terveydenhuollon todellisesta kustannuskasvusta otetaan huomioon, kun määritellään valtion rahoitusta maakunnille sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen.

Asiaan vaikuttava teknissävytteinen seikka lakipykälissä on se, että maakuntien kustannuskehitystä kuvaamaan rakennetaan uusi indeksi.

Pekurinen sanoo, että tuleva maakuntaindeksi ei sosiaali- ja terveydenhuollon kohdalla kuvaa niiden menokehitystä, vaan se rakentuu kolmesta komponentista. Niistä yksi on kuluttajahintaindeksi.

– Kuluttajahintaindeksi tarkoittaa sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitukseen vaikuttaa banaanien hinta enemmän kuin terveydenhuollossa käytettyjen laitteiden tai lääkkeiden hinta.

Tämä asia varmistaa Pekurisen mukaan sen, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusperiaate irtoaa sen käytännön toiminnasta.

Kustannusten kasvun hillintä onnistunee Pekurisen mukaan myös siksi, että lakipykälissä maakuntien lainanotto-oikeus rajataan lyhytaikaiseen lainanottoon, ikään kuin viimeiseksi vakuudeksi.

– Maakunnat voivat rahoittaa lainarahalla vain tilapäisiä maksuvaikeuksia, mutta investointeihin ja toiminnan kehittämiseen ei pysyvämpää lainaraha-apua saa.

Pekurinen sanoi myös hämmästelevänsä sitä, ettei maakuntien tulevasta rahoitusperiaatteesta ole syntynyt minkäänlaista keskustelua.

– Rahoitusperiaate on maakuntien toiminnan kannalta erittäin tärkeä asia, Pekurinen totesi.

Terveystaloustieteen päivän järjestivät Terveystaloustieteen seura yhdessä THL:n ja Hankenin kanssa.